Totuus Espanjasta

Valtakunnanministeri tri Goebbelsin puhe

valtakunnanpuoluepäivillä Nürnbergissä 1937

"Espanja on maailma tienhaarassa." Niin kirjoittaa bolshevistinen päälehti "Die Rundschau" numerossaan 31 heinäk. 22 p:nä 1937. Näillä sanoilla on sattuvasti luonnehdittu Espanjan kysymyksen kansainvälistä merkitystä. Asianlaita onkin todella niin. Siellä on ratkaisun tapahduttava toisella puolen bolshevismin, s. o. hävityksen ja sekasorron ja toiselta pätevän ja luotettavan valtiovallan, s. o. järjestyksen ja rakennustyön, välillä.

Yli vuoden on nyt maailmanjulkisuus pidättänyt henkeään Espanjan kysymyksen takia. Kuten aina sellaisissa tapauksissa, niin tässäkin on hyvä tämän kärjistyneen kysymysrykelmän tarkastelussa päättävästi eroittaa vastakkaiset rintamat toisistaan, jos tahdotaan päästä vakiintuneeseen mielipiteesen tämän kysymyksen mahdollisista seurauksista ja vaikutuksista. Silloin on omattava rohkeutta nimittää asiat oikeilla nimillään eikä jätettävä mitään hämäräksi, mikä voi olla apuna valaisemaan tätä asiantilaa kokonaisuudessaan. Ennen kaikkea on Saksan kansan päästävä selvyyteen tämän kysymyksen suuruudesta ja laajuudesta, jolla on todella kansainvälinen, vuosisatainen merkitys.

Sen vuoksi koetamme tässä selkeästi ja kiihkottomasti esittää Espanjan probleemin kanssa yhteydessä olevan kysymystenrykelmän kokonaisuudessaan. Tässä esitettävien väitteiden vahvistukseksi käytämme joukon eittämättömän todistusvoimaisia lähteitä, jotka me todistustemme perinpohjaisen vakuuttavuuden vuoksi olemme mahdollisuuksien mukaan tahtoneet ottaa vastustajien leiristä. Kuva,minkä tässä esitämme, näyttää valittettavasti sarjan hirvittäviä, kerrassaan vastenmielisiä ja inhottavia erikoispiirteitä. Mutta sen ei saa meitä pidättää katsomasta vastaansanomattomia tosiasioita rohkeasti ja pelkäämättä suoraan silmiin. Porvarillinen turhankainous tai liian tunteellisten käsitysten väärä huomioonotto olisivat tässä hyvin huonosti paikallaan; sillä mitä tänään tuossa niin onnettomassa maassa tapahtuu, voi huomenna tapahtua missä hyvänsä muussa maassa, jonka kansalla ei ole tarpeeksi ymmärrystä eikä tosiasiaintajua tunteakseen uhkaavan vaaran ja luodakseen tämän tuntemuksen perusteella mahdollisuudet ja keinot taistellakseen tehokkaasti vaaraa vastaan.

Kansat, jotka juuri viime aikoina tavattoman nopeasti kasvavalta kansainvälisen bolshevismin vaaralta silmänsä ummistavat, tulevat jonakin päivänä kokemaan hirvittävän heräamisen tästä henkisen tiedottomuuden tilastaan. Sekin seikka, että me Saksan kansallissosialistit bolshevisminvastaisen maailmanrintaman määrätietoisimpina ja sovitteluihin taipumattomimpina esitaistelijoina vielä tänä päivänä olemme tuomitut esittämään erämaassa saarnaajan osaa, saarnaajan, joka puhuu kuuroille korville, ei voi meitä pidättää katsomasta asioita sellaisina kuin ne ovat, eikä myöskään nimittämästä niitä oikeilla nimillään. Sillä jos yhä enempi leviävä bolshevistinen myrkytys saisikin Euroopassa aikaan vieläkin suurempaa turmiota kuin tähän asti, niin silloin ainakin myöhäisempi historiankirjoitus on toteava, ettemme me, Saksan kansallissosialistit, kuuluneet niihin, jotka koko maailman sumuunpeittämän vaarallisen poliitisen ruttopropagandan aiheuttamassa käsitteiden yleisessä hämmennyksessä ja hajaannuksessa kulkivat harhaan, emmekä myöskään pienimmässäkään määrässä antaneet työntää itseämme pois suoralta tieltä.

Että kansainvälinen juutalainen hävitysrintama, joka tavallaan tulisi bolshevismin aikaansaaman kaaoksellisen maailmankohtalon ainoaksi ja yksinomaiseksi hyödynnauttijaksi, taas vielä kerran tulee vihasta ja raivosta kirkaisemaan, kun me säälimättä ja selvästi valaisemme tämän tyrmistyttävän maailmankohtalon taustoja, on asiain tilasta johtuen itsestään ymmärrettävä. Että se tulee kaatamaan yllemme lika-, valhe- ja solvausryöpyn, voi olla meille vain kunniaksi ja lisätodistuksena siitä, että me Euroopalle antaminemme varoituksin olemme oikealla tiellä.

Historiasta voidaan usein todeta, että suurten onnettomuuksien jälkeen kansoissa pääsevät vallalle niiden olemuksessa ja toiminnassa melkeinpä arvoitukselliselta tuntuvat lamaannusilmiöt. Mutta että jokin suurisuuntainen poliittinen, sivistyksellinen, moraalinen tai älyllinen myrkytys valmistautuu tuhoamaan kokonaisen maanosan, sitä koemme nyt ensi kertaa historiassa kansainvälisen bolshevismin suurisuuntaisen ja häikäilemättömästi suoritetun sotaretken muodossa sivistynyttä maailmaa vastaan. Nyttemmin on Espanja puhkeamaan päässyt taudinpesä. Siellä esiintyvät tämän vaarallisen myrkytyksen oireet selvimpinä. Sen vuoksi täytyy Espanjan probleemin esityksenkin samalla tavalla sulkea sisäänsä suunnitellun bolshevistisen maailmanvallankumouksen kansainvälisten yhteyksien paljastuksen, yhteyksien, joista Espanjan tapahtumat muodostavat ainoastaan osan.

Tahdon aloittaa esittämällä lyhyesti Espanjan selkkauksen historiallisen kehitystapahtuman, sillä sen on bolshevistinen vastapuoli ovelasti jo aikoja sitten hyvin ymmärrettävistä syistä kokonaan väärentänyt. Tarvitsemme tuskin korostaa sitä, että me saksalaiset niiden hirvittävien tapahtumien johdosta, joita Espanjassa on esitetty ja vielä esitetään, tunnemme Espanjan ystäväkansaa kohtaan sydämellisintä ja syvimmän surun täyttämää myötätuntoa tässä niin katkerassa kohtalossa, Taistelu, jota kenraali Franco käy maansa kaikkien rakentamistahtoisten voimien tukemana isänmaansa bolshevistista uhkaa vastaan, tätä taistelua käydään samalla koko sivistysmaailman puolesta. Uhrit, joita Espanjan täytyy siinä tehdä, ovat kauheat ja suuret; mutta kun tämä kärsimysten tie, kuten me ainoastaan voimme odottaa ja toivoa, johtaa kansallisten voimien lopulliseen voitoon, niin nämäkään uhrit eivat ole turhaan annetut. Tämän verisen välienselvityksen taustan ja yhteyksien valaiseminen ja selvitteleminen on tehtävä, jonka olemme itsellemme asettaneet. Tahdittoman ja omavaltaisen sekaantumisen kanssa Espanjan sisäisiin asioihin sillä ei ole mitään tekemistä. Siinä suhteessa on mitä suurimmalla syyllä varoitusmerkki pystytettävä kansainvälisen holshevistisen maailmanvallankumouksen pyrkimyksille, vallankumouksen, joka tällä hetkellä on tehnyt Espanjan kokeilukentäkseen.

Moskovan komintern ei väsy maailmanjulkisuudelle toitottamasta, että se kansallinen liike, joka Espanjassa heinäkuun 17 p:stä 1936 lähtien on ollut alati kohoavassa kehityksessä, olisi vain vallankumouksellisten kenraalien sotilaskapina, jonka Espanjan kansa yksimielisesti hylkää. Totuus sitä vastoin on se, että tämä liike on kansallisen hätävarjeluksen toimenpide edellämainituksi ajankohdaksi suunniteltua ja sitten elokuuhun 1936 lykättyä Espanjan kommunistisen puolueen kapinaa vastaan. Tämä kapina suunniteltiin Moskovassa jo vuosia ennen, se järjestettiin ja sitä komennettiin Moskovasta, ja vielä tänäkin päivänä sitä käytännöllisesti johdetaan Moskovasta. Jo maaliskuussa 1931 selitti Manuilsky, kominternin silloinen pääsihteeri, Espanjaa koskevassa selostuksessaan "Ekki":n 11:nnessä täysistunnossa Moskovassa: "Jo tällä hetkellä pitäisi Espanjan kommunistisen puolueen asettaa työläisten ja talonpoikain joukot liikekannalle taisteluun työläis- ja talonpoikaishallituksen puolesta neuvostotasavallan perustuksella." Eräässä kominternin ohjeessa v:lta 1932 sanotaan, että kommunistinen puolue on velvollinen "tilanomistajien maatilojen, luostarien ja valtionrahaston miehitystarkoituksessa nostamaan kapinan, sen on koottava voimansa aseellisen vastarinnan järjestämistä varten." Syyskuun 1 p:nä 1934, kuukautta ennen lokakuun vallankumouksen puhkeamista Espanjassa, komintern antaa sitten selityksen: "Työläisluokalle ja talonpojille on kysymys elämästä tai kuolemasta yllättää fascismi ja mitä lyhimmässå ajassa repäistä valta itselleen." "Ekkin" 13:nnessa täysistunnossa Moskovassa Espanjan valtuutettu Dolores julisti tulevaa Espanjan vallankumousta sanoilla: "Puolueen päätehtävänä on vallankumouksen järjestäminen", ja kominternin 7:nnessä maailmankongressissa v. 1935 Espanjan valtuutettu Ventura selitti: "Leninin ja Stalinin lipun alla marssimme me pystyin päin voittoa kohti."

Espanjassa menetellään uskollisesti tämän Moskovassa tehdyn taistelusuunnitelman mukaisesti. Jo 1919 Espanjan vuorikaivostyöläiset liittyvät kominterniin. V. 1923 tapahtuu ensimmäinen aseellinen ja verinen kapina. V. 1931 johtaa punainen kiihotus vapaamuurarilliseen tasavaltaan. V. 1932 tapahtuu nuorisojärjestöjen militarisoiminen punaisen miliisin perustamisen avulla. Vuosina 1931-1934 on yhtenään toistuvia aseellisia levottomuuksia Madridissa, Sevillassa, Malagassa ja San Sebastianissa. V. 1931 on Espanjan kommunistisen puolueen valitsijoiden lukumäärä 280,000, v. 1933 nousee se jo 402,000:een, v. 1936 holshevistinen kansanrintama saa 4,365,000 ääntä. Lokakuun 5 p:nä 1934 puhkeaa punainen kapina; se vaatii 1372 kuollutta ja 2921 vaikeasti haavoittunutta. Vielä kerran on mahdollista kukistaa se. Bolshevistisen vallankumouksen pääkokeilu on epäonnistunut. Se on lisäaihe, jonka johdosta nyt bolshevistista kiihotusta suunnitelman mukaisesti mitä voimaperäisimmin vahvistetaan.

V. 1935 nousee Moskovan taholta Espanjan kommunistisen puolueen vuotuinen avustaminen useampiin miljooniin pesetoihin, joista komintern on julkisesti myöntänyt antaneensa 2 miljoonaa. Kominternin 7:nnessä maailmankongressissa Moskovassa v. 1935 Dimitroff antaa ohjeet kansanrintaman muodostamiseksi Espanjassa. Helmikuun 16 p:n ja huhtikuun 20 p:n välisenä aikana 1936 punalaumat murhaavat 140 ihmistä ja polttavat ja hävittävät 529 taloa, ennenkuin bolshevistinen vallankumous julkisesti puhkeaa.

Yleinen kapina päätetään aloittaa kesäkuussa 1936. Mutta eräs alkuperäisenä esilläoleva Moskovan kominternin ohje siirtää sen sitten elokuuhun 1936. Tämä ohje sisältää niin. käskyn suurlakon toimeenpanosta ja n:o 11:n kohdalla kaikkien niiden teloittamisesta, jotka on merkitty mustalle listalle. Madridin kaupungin kapinasuunnitelma on bolshevistiselle taktiikalle ominainen. Se alkaa kaupungin keskustaan suunnatulla valehyökkäyksellä ammattiliittojen provosoimiseksi ja sitä seuraavan suurlakon julistamiseksi. Sotamiehiä neuvotaan samaan aikaan tekemään kapina kasarmeissa, ja isku iskun jälkeen on sitten pääpostikonttorin, presidentinpalatsin ja sotaministeriön miehitysten tapahduttava.

Heinäkuun 13 p:nä 1936 marxilaiset poliisiupseerit Moreno ja Garrido petomaisella tavalla murhaavat oikeistolaisen parlamentinjäsenen ja kansallisen esitaistelijan Calvo Sotelon. Kolme päivää myöhemmin saavuttaa kansallismielisen kenraalin Balmesin Las Palmasissa sama kohtalo. Seuraavana päivänä aloittaa näiden tekojen kataluuden seurauksena ikäänkuin itsestään ja lainmukaisesti isänmaallinen kansanliike taistelunsa, jonka johdon ottaa käsiinsä kenraali Franco.

Elokuussa 1936 tapahtuu Espanjan eteläosan vapautus ja aikaansaadaan yhteys vapautetun pohjoisosan kanssa. Syyskuun 27 p:nä 1936 vapautetaan Alcazarin kuolemaahalveksivat puolustajat. Tämän johdosta uusi Espanja saa taisteluunsa maailmanbolshevismia vastaan sankarillisuuden tunnuskuvan. Huhtikuun 19 p:nä 1937 valtionpäämies kenraali Franco perustaa yhtenäisyyspuolueen ja lopettaa siten puoluetaistelun kansallisessa Espanjassa.

Nämä yksinkertaiset päivämäärät osoittavat, että komintern oli suunnitelmallisesti valmistellut väkivaltaista valtaanpääsyä Espanjassa ja maan muuttamista neuvostovallaksi ja että nämä suunnitelmat olivat onnistumaisillaan, kun erään miehen tarmokkuus teki ne tyhjiksi aivan viime hetkessä. Tästä on vedettävä sellainen poliittinen johtopäätös, ettei ns. punainen Valencian-komitea ole mikään "hallitus", vaan ainoastaan bolshevistisen järjestelmän toimeenpaneva komitea, joka pitää vielä osaa Espanjasta hallussaan. Puna-Espanja ei siis ole mikään "valtio" kansainvälisoikeudellisessa mielessä, vaan Espanjan Kansanruumiista väkivaltaisesti irtirepäisty alue, jonka Espanjan kansan lailliset edustajat oikeudenmukaisesti valloittavat takaisin.

On tarpeetonta ottaa tässä esille kysymystä siitä, kukistetaanko bolshevismi tarkoituksenmukaisemmin kansanliikkeen vai sotaväen avulla. Espanjassa vallitsi sillä hetkellä hätä. Sen vuoksi on myös järjetönta syyttää Saksaa siitä, että sen tarkoituksena muka olisi saattaa kansallissosialismi valtaan Espanjassa varmistaakseen siellä itselleen henkisen vaikutusmahdollisuuden, tai että se hautoisi suunnitelmia Espanjan valtion osien anastamiseksi hyväkseenkäyttäen nykyistä hädänalaista tilaa. Emme tahdo sitä sen enempää kuin tätäkään. Mutta missään olosuhteissa ei voida sallia, että kommunistinen internationale varmistaa itselleen Länsi-Euroopassa uuden toimintatukikohdan, josta käsin bolshevistisen maailmanvallankumouksen kiila voidaan yhä tehokkaammin ja tuhoisammin työntää Europpaan. Sen vuoksi emme myöskään ollenkaan salaa sitä, että mitä lämpimin myötätuntomme on kenraali Francon puolella, jonka sankarillista, uhrautuvaa ja aatteellista taistelua koko Saksan kansa mitä syvimmin ihailee. Sen vuoksi oli enemmän kuin pelkkä diplomaattinen teko, kun Johtaja ja Italian hallituksen päämies tunnustivat kenraali Francon Espanjan ainoaksi lailliseksi hallitukseksi.

Tässä on paikallaan lähemmin valaista niitä kansainvälisiä yhtenäisyyksiä, jotka Espanjan tapahtumien takana vaikuttavat. Ei voi olla epäilystäkään siitä, että Espanjan punainen vallankumous on ainoastaan osa Moskovan suunnittelemasta bolshevistisesta maailmanvallankumouksesta. Kommunismin kansainvälinen rintama esiintyy espanjalaisessa naamiossa, eikä sekään seikka voi enää ihmetyttää, että se, niin täällä kuin aina muuallakin, saa osakseen kaiken maailman vasemmistoporvarillisen demokratian sekä moraalisen, älyllisen että myöskin taloudellisen tuen.

Tämä melkein arvoitukselliselta tuntuva bolshevismin ja Iänsimais-liberalistisen intellektualismin välinen yhteenkuuluvaisuus voidaan selittää vain siten, kun oletetaan, että tässä on kysymyksessä henkinen sairaus. Se on työntänyt tartuntapesäkkeensä jo niin syvälle, että se saastuttaa jopa sellaisetkin ihmiset, jotka koko luontonsa, olemuksensa ja toimintansa, yhteiskunnallisen ja kansallisen asemansa puolesta ehdottomasti kuuluisivat toiselle puolelle. Sen lisäksi tulee vielä, että bolshevismissa kansainvälinen juutalaisuus on luonut itselleen mitä mukavimman naamion poliittiselle ja moraaliselle rikoksellisuudelle, joka tosin vastaa sen sisäistä olemusta, mutta joka, jos se paljaana ja alastomana vedetään päivänvaloon, herättäisi kauhua ja inhoa koko ihmiskunnassa. Sillä bolshevismin kansainvälisyydestä määrää pääasiassa juutalaisuus. Juutalainen vaikuttaa bolshevismissa itse asiassa kaiken pahan ruumiillistumana. Tässä se todistaa oikeaksi Richard Wagnerin sanat, nim. että se on "ihmiskunnan lankeemuksen selväpiirteinen pahahenki!"

Näitä sisäisiä yhtenäisyyksiä vastaten Espanjan tapahtumat vaikuttavat nyt uloskinpäin. "Pravda" kirjoittaa pääkirjoituksessaan lokakuun 17 p:nä 1936, että vastarinta Francoa ja Molaa vastaan on ainoastaan "osa fascisminvastaisesta taistelusta koko maailmassa". Lokakuun 31 p:n numerossaan 1936 sama lehti selittää sitten, ettei mikäänlaista epäilystä voisi syntyä: "Espanjan kansan tukeminen sen taistelussa fascistisia väkivallantekijöitä vastaan on nykyajan tärkein kansainvälinen tehtävä." Joulukuun 4. ja 5. p:nä 1936 päättävät Pariisissa II internationale ja kansainvälinen ammattiliitto tukea Espanjan bolshevikeja. II:n internationalen ja kansainvälisen ammattiliiton konferenssi päättää maaliskuun 11 p:nä 1937: "Olemme aina antaneet espanjalaisille tovereillemme moraalisen tukemme varauksitta ja innostuneina. Olemme tarjonneet heille aineellista apua kaikissa mahdollisissa muodoissa. Tulemme ponnistelemaan lisätäksemme vielä tätä apua." Stalin itse selittää eräässä sähkösanomassa Espanjan kommunistisen puolueen keskustoimikunnalle: "Neuvostoliiton työläiset täyttävät vain velvollisuutensa lähettäessään Espanjan vallankumouksellisille joukoille mahdollisimman suurta tukea."

Se on myös kerta kaikkiaan kominternin tarkoituksena ja pyrkimyksenä. Samasta syystä se on vuosina 1918-1921 väliintulollaan avustanut sotia Armeniaa, Viroa, Suomea, Latviaa, Georgiaa, Mongoliaa ja Puolaa vastaan, ryhtynyt vuodesta 1924 lähtien valloittamaan suurta osaa Kiinasta ja v. 1936 sekaantuu aseellisesti Espanjan asioihin.

On tarpeetonta yksityiskohtaisesti esittää sitä aineellista apua, mitä Moskova ja joukko ns. demokraattisia valtioita on punaiselle Espanjalle suonut. Päivälehdet ovat sitä jo niin perusteellisesti ja niin vastaansanomattoman aineiston keralla selostaneet, että sen puolesta kaikki muut esimerkit säästyvät. Tämän vuoden maaliskuun 6 p:n ja toukokuun 14 p:n välisenä lyhyenä aikana, siis valvontasuunnitelman voimaantulon jälkeen, kulki yksistään 190 neuvostovenäläistä ja 88 punaespanjalaista ampumatarvikelaivaa Dardanellien lävitse päämääränään Espanjan satamat. Ne toivat punaiseen Espanjaan 162 hyökkäysvaunua, 130 kanuunaa, 86 lentokonetta, 395 kuorma-autoa, 12 laakatykkiä ja 31,420 tonnia muita sota- ja ampumatarvikkeita. Helmi- ja maaliskuussa lastattiin Tallinnassa 101 neuvostovenäläistä lentokonetta Espanjaan, maaliskuun 1 p:nä saapui Almansaan maitse 50 raskasta neuvostovenäläistä tykkiä. Yksi ainoa viimeaikainen sotatarviketilaus neuvostoliitosta käsittää 100 raskasta hyökkäysvaunua, 500 kevyempää ja 2,000 kevyttä hyökkäysvaunua, 4,000 raskasta, 6,000 kevyttä konekivääriä ja 300 lentokonetta niihin kuuluvine lentäjineen.

Lukuunottamatta niitä sotatarvikkeita, mitä Ranskasta ja Ranskan kautta on puna-Espanjaan saapunut ja vielä saapuu, loputon on niiden ase- ja ampumatarvikehankintojen määrä, jotka Tshekkoslovakia on tähän mennessä suorittanut. Toiminimiä Englannista, Hollannista ja Sveitsistä ottaa osaa tähän hankkeeseen. Kansainvälis-juutalainen asekauppa on liittynyt siihen mitä laajimmassa mitassa. Ja tämä kaikki tapahtuu kansainvälisen valvontasuunnitelman aikana ja puuttumattomuus-politiikan merkeissä.

Sen lisäksi esitettäköön tässä yksityiskohdittain, miten pitkälle ulottuu se moralinen apuasenne, minkä maailmanliberalismi on punaiselle Espanjalle suonut. Korostimme jo, että bolshevismin ja demokratian välinen avioliitto osoittaa aivan käsittämättömiä, ettemme sanoisi, suorastaan luonnottomia piirteitä. Demokratia on historiallisen vaikutusaikansa kuluessa yhä enempi asettautunut maailmanrahavallan poliittiseksi tunnuskilveksi. Bolshevismi toteuttaa nyt sitä viimeistä piirtoa myöten. Bolshevismi on näet niinsanoaksemme terrorin demokratiaa; verisellä, säälimättömällä käytännöllään se kiirehttii kehitystä, jota sinänsä jo liberalimissa esitetään. Kuvataksemme sitä voimakkaalla esimerkillä: demokratiassa lukumäärä vie voiton päistä, bolshevismissa päät lyödään pois giljotiinin terällä. Tulos niin toisessa kuin toisessakin on sama. Päät puuttuvat, ja johtajattomaksi jääneen massan ylle voi kansainvälinen juutalainen vaaratta pystyttää terrorin ja rahavallan diktatuurin.

On ilmeistä, että puolustautumistoimenpiteet tätä juutalaisen maailmanvaltiuden raakaa ja julkeata valmistamisyritystä vastaan kansojen keskuudessa ilahduttavassa määrässä lisääntyvät. Joukko maita on jo tämän niin erinomaisen vaarallisen kansallisen olemuksensa uhan täydellisesti karistanut pois hartioiltaan. Niin, jokaisen kansan keskuudessa työskennellään joko suuremmassa tai pienemmässä määrässä tämän torjunnan järjestämiseksi kansan olemuksen ja luonteen mukaisiin muotoihin. Nyttemmin on tunnettua, että kansainvälinen juutalaisuus koettaa puolustautua tämän rintamanmuodostuksen aiheuttamia, maailmanvaltiuden pystyttämiselle niin erinomaisen epämiellyttäviä ilmiöitä vastaan korottamalla itsensä asianomaisten isäntäkansojensa keskuudessa elävien vähemmistöjen kansallisen itsenäisyyden suojelijaksi ja koettaa tämän puolustusrintaman asian luonnosta lankeavaa henkistä yhteenkuuluvaisuutta sitoa häpeäpaaluun muka kyseessä olevien kansojen sisäisiin asioihin sekaantumisena.

Missä tarmokkaita ja rohkaita miehiä Euroopassa yksityisten kansojen keskuudessa nousee bolshevismin vaaraa vastaan, niin juutalaisuuden ja sille myötämielisen sanomalehdistön taholta heidät leimataan kansallissosialismin ja fascismin tartuttamiksi ja ylläpitämiksi yksilöiksi, mutta itse kansallissosialismi ja fascismi koetetaan saada huonoon huutoon Saksan ja Italian imperialistisina laajentumispyrkimyksinä. Sen vuoksi sanottakoon tässä mieliinpainuvasti vielä kerran, ettei meillä koskaan ole ollut, eikä myöskään voi olla tarkoituksena tehdä kansallissosialismista vientitavaraa. Me ajattelemme aivan liian historiallisesti uskoaksemme, että jonkin kansan sisimmästä olemuksesta lähtenyt poliittinen maailmankatsomus valinnatta ja rajoituksitta voitaisiin toteuttaa jossakin toisessa maassa. Kansallissosialismi ei ole suinkaan mikään vientitavara, vaan päinvastoin saksalainen patenttitavara, joka yksinomaan on varattu meitä varten toteuttavaksi, joka on meidän suurin vaivannäkömme.

Kun me siis puhumme bolshevismin kansainvälisestä vaarasta, tapahtuu se vain saadaksemme ilmi yhtenäisyyksiä, jotka eivät yksistään meille, vaan kaikille valtioille, ennen kaikkea demokraattisille, sulkevat sisäänsä mitä rajuoireisimman vaaran. Tämä vaara on sitäkin uhkaavampi, koska huonosti hoidettu intellektualismi, jolta ennen kaikkea liberalistisissa valtioissa, ikävä kyllä, ei vieläkään ole poisriisuttu sen petollista ja itsensäanastamaa arvoa, juuri niitä kohtaan suhtautuu joskaan ei toimintaa edistävästi, niin kuitenkin välinpitämättömyydellään voimia lamaannuttavasti. Mitä siihen on sanottava, kun Rabindranath Tagore Espanjan tapahtumien johdasta "vetoaa ihmiskunnan omaantuntoon" ja huudahtaa: "Autakaa demokratiaa, auttakaa sivistystä ja kulttuuria", kun samanlaisen vetoomuksen, tällä kertaa maailman omalletunnolle, suuntaavat huomattavimmat amerikan-demokraattiset poliitikot ja kirkommiehet, tai kun Canterburyn tuomiorovasti huhtikuun 18 p:nä 1937 eräässä julistuksessaan kirjoittaa: "Ei ole totta, että punainen Espanja on uskonnolle vihamielinen. Päin vastoin. Minä olin hämmästynyt siitä syvästi uskonnollisesta leimasta, mikä nyt kuvastuu espanjalaisen elämän takana. On kokonaan väärin sanoa, että nämä ihmiset ovat epäuskonnollisia, vaikka he kieltävät Jumalan."

Jos tässä ei ole kysymys hirvittävänä uhkaavan vaaran konnamaisesta, ilkeästä ja halpamaisesta vähäksymisestä, niin silloin on epäilemättä edessämme itsetiedoton tyhmyys, josta evankeliumi valitettavasti sanoo, että Herra antakoon sen anteeksi, koska he, jotka sellaista harjoittavat, eivät tiedä, mitä he tekevät. Liberalistisen älymystön taholta ihmiskunnan, kulttuurin tai sivistyksen omaantuntoon kohdistetut vetoomukset, siis sellaisiin arvoihin kohdistetut, joita punaisessa Espanjassa järkytetään perustuksiaan myöten, ovat lukemattomat.

Tuntuu kuin maailma olisi kokonaan ummistanut silmänsä Moskovan kominternin itse asiassa niin ilmeisiltä yrityksiltä tehdä Espanjasta bolshevistisen maailmanvallankumouksen kokeilukenttä. Sillä taistelu tuossa onnettomassa maassa ei ole mitään muuta kuin sen pääharjoitus. Siellä pitää Moskova apukansojensa joukkojenkatselmusta. Siellä sillä on mukava tilaisuus tunnustella kaiken maailman liittolaisiaan ja suunnistaa taktilliset ja strategiset toimenpiteensä suuren maailmankapinan valmistelemiseksi sen mukaan. Siellä kehitetään edelleen maailmanvallankumousta järjestelmineen ja samalla kokeillaan, miten pitkällä Eurooppa nyt on, ja mitä siltä sen nykyisessä tilassa voidan vaatia. Siellä koetellaan hyväksyttyjen ja hyväksyttävien menetelmien arvo ja oikeus. Kustannukset eivät merkitse siinä Moskovalle mitään, sillä kaikki uhrit maksaa Espanja, tuo onneton maa, jonka vertavuotavilla hartioilla tämä kauhistuttava ja julma kokeilu suoritetaan.

Siellä tuhotaan, kuten Venäjällä, talous hävittämällä yksilöllisyysarvo, siellä pakkoluovutetaan talonpojat ja sullotaan yhteen hengettömiin kollektiiveihin. Siellä, Euroopan lännessä, toteutetaan käytännössä sitä, mitä tähän saakka ns. liberalistinen henkisyys, kun sitä kokeiltiin Venäjällä, piti luonteenomaisena bolshevismina. Itse "Pravdan" täytyy toukokuun 10 p:n numerossaan 1937 myöntää: " Jaénin maakunnassa oli talonpoikaisliikkeen alussa n. 350 yhteistaloutta. Useat niistä hajosivat; jäi jälelle n. 260 taloutta, joissa elää yhdessä entisten maatyöläisten 38,000 perhettä." Eräs silminnäkijä kertoo: "Cordoban ja Jaénin maakunnissa kollektiiveissa ei ollut vielä tammikuussa 1937 oliivisatoa korjattu. Malagan satamassa oli helmikuussa 1937 suuria määriä laatikoita täynnä mädäntyneitä appelsiineja hujan hajan. Teruelin seudulla tapasivat kansalliset joukot maaliskuussa 1937 edetessään koko sokerijuurikassadon koskemattomana".

Maan sosiaalinen elämä on saanut samantapaisia muotoja. Työläisiä mielitteleviä sananparsia valtataistelun aikana, sosiaalista terroria vallassa ollessa. Työläisten ja talonpoikien nälkä ja kärsimykset osoittavat Espanjassakin bolshevistisen kohtalon tietä. Heidän kurjuudelleen ovat loismaiset nylkyrit ja häikäilemättömät juutalaiset asettuneet mukavasti. Sen jälkeen kun porvaristo on hävitetty sukupuuttoon, jälelle on jäänyt vain kaksi kansanluokkaa: etuoikeutetut ja oikeudettomat. Edelliset ovat marxilaisten taistelujärjestöjen aseellisia kannattajia, kaikki muut ovat oikeudettomia. Itse neuvostovenäläinen kirjeenvaihtaja Ilja Ehrenburg kirjoittaa "Isvjestijassa" kesäkuun 30 p:nä 1937: "Paitsi kortteja sotanäyttämöltä, on vielä leipäkortteja; nälkä on huono auttaja ja huono liittolainen." "EI Diluvio" -lehti kirjoittaa heinäkuun 25p:nä 1937: "Barcelonassa ja teollisuusseuduilla elää 65 prosenttia hyvistä kiristyspaikoista. Jos on onnea, löydetään näiden 65 prosentin joukosta, jotka elävät työtä tekemättä, kaksi tai kolme, jotka huolestuneina kysyvät itseltään, mistä tulee raha." Ken ei punaisia joukkoja tue, on oikeudeton. Eräs punainen tuomari pakottaa erään tehtailijan Bilbaosta luovuttamaan punaisten hyväksi 60,000 pesetan suuruisen omaisuutensa. Tuomionsa perusteluissa selittää sitten sama tuomari: "Se tosiasia, että Teillä oli niin suuri summa pankissa, on raskauttava asianhaara."

Kauheita kuten Neuvosto-Venäjällä ovat ne hävitykset, mitä tämä maailmanrutto on saanut aikaan perheen ja avioliiton piirissä. Vaimojen halventaminen, naisten sosialisoiminen, lasten kiduttaminen ovat ne periaatteet, joiden mukaan siellä menetellään. Sen vastakohdaksi naiset esittävät itse holshevismissä niin sanoaksemme punaisen anarkian paloöljyn osuutta; heidän terrorinsa kansallismielistä väestöä kohtaan on sanoinkuvaamaton. Ns. naisen yhdenvertaistaminen johti punaisessa Espanjassa sotilaallisten naisosastojen muodostamiseen ja loi Espanjalle uuden naistyypin, "pyssynaiset". "New York American" -lehden sotakirjeenvaihtaja Jane Anderson kirjoittaa kesäkuun 13 p:nä 1937, että kun hän, tultuaan Madridissa pidätetyksi, oli eräälle ns. puoliyönkomitean 23-vuotiaalle jäsenelle esittänyt vaatimuksen, että hänet vietäisiin Espanjan hallituksen eteen, niin tämä punainen komentajatar vastasi siihen: "Hallitus? Tämä pistooli on hallitus! Tiedätkö sinä sitten kuka minä olen? Tiedätkö sinä, miten monta minä olen jo tappanut? Minä olen tappanut 189 ihmistä!"

Elokuun 2 p:nä 1937 punaiset miliisisotilaat Madridin edustalla tarjoutuivat kansallisille joukoille vaihtamaan viisi naista yhtä lääkäriä vastaan. Eräs pariisilainen kirjeenvaihtaja tiedottaa siitä, että ampumahaudan yläpuolelle kohotettiin eräs alaston nainen, jota tahdottiin näyttää mallina. Kommunistinen kansanedustaja Margarita Nelken vaati eräässä punaisille joukoille pitämässään puheessa "joukkoterroria, koska se tarjoo ainoan mahdollisuuden vihollistemme tuhoamiseksi." "Daily Mailin" elokuun 22 p:n numeron 1936 mukaan "28 nunnaa Santa Claran luostarista joutui sanoinkuvaamattoman kidutuksen, väkivallanteon ja kuoleman uhriksi." Eräs takaisinpalannut belgialinen kertoo "Echo de Paris" -lehdessä maaliskuun 29 p:nä 1937 Mahorasta, että nuoret naiset ovat tehneet itsemurhia välttyäkseen väkivallanteolta.

Avioero on saatettu voimaan kommunistisen kaavan mukaan. Bilbaossa puhui huonomaineinen punaespanjalainen kiihottajanainen La Passionaria hallituksen kannattajille ja selitti: "Minä en ainoastaan saarnaa kommunistisia opinkappaleita, vaan sovellutan niitä käytännössäkin. Seuratkaa minua, tehkää juuri niinkuin minä, tulkaa vapaan rakkauden apostoleiksi."

Tämä tapaushan sopii täydellisesti yhteen bolshevismin teoreettisten periaatteiden kanssa. Komminternin täysistunnossa marraskuun 16 p:nä 1934 päätettiin: "Vallankuinous on voimaton niin kauan kuin käsitteet perhe ja perhesuhteet säilyvät." Rouva Kollontay, holshevistinen naislähettiläs Tukholmassa, selittää eräässä lentokirjasessa: "Periaatteessa me emme tee mitään eroitusta prostituoidun ja laillisesti naimisissa olevan naisen välillä, sikäli kuin tämä antaa miehensä elättää itseään."

Naisen sosialisoimista toteutetaan käytännössä puna-Espanjassakin. Meillä on esillä alkuperäinen lupalippu, jonka sanamuoto on seuraava: "Lupalippu kymmeneksi yöksi toveri Juan Palomeque'lle haluamansa naisen kanssa. Toledo, elokuun 7 p:nä 1936." Tämäntapaisia lupalippuja on löydetty joukoittain Toledosta, Malagasta ja Cordoban rintamalta.

Kauheita ja sanoinkuvaamattomia ovet ne kärsimykset, joiden alaisiksi viattomat lapset ovat bolshevistisessa Espanjassa joutuneet. Eräässä prahalaisessa sanomalehdessä kertoo eräs Espanjan pakolainen, että miliisimiehet heittivät hänen 7-vuotiaan lapsensa hänen silmäinsä edessä neljännestä kerroksesta kasarmin pihalle, minne se jäi kuolleena makaamaan. Eräs karannut belgialainen vapaaehtoinen kuvailee "Eelio de Paris" -lehdessä maaliskuun 29 p:nä 1937, miten punaiset tekivät mitä häpeällisimmällä tavalla väkivaltaa 12- ja 13- vuotiaille tytöille. Granja de Torrehermosassa löydettiin kaksi tytönruumista. Lääkärintarkastuksessa todettiin, että 5-vuotias tyttö oli surmattu lyömällä joko maata tai muuria vasten; 9-vuotias tyttö oli raiskattu. Malagassa punaiset raahasivat helmikuun 8 p:nä 1937 70,000 pakolaista mukanaan ja verhosivat siten perääntymistään. Näiden pakolaisten joukossa oli lähes 50,000 lasta. Eräs englantilainen kirjeenvaihtaja kertoo lokakuun 16 p:nä 1936 "Daily Mailissa": "Punaiset käyttivät naisia ja lapsia linjojensa elävänä verhona Oviedon edustalla."

Korvaamattomia ovat ne menetykset, mitä bolshevismi on Espanjassa taiteelle ja kultuurille aiheuttanut. On tunnettua, että se mieluummin harrastaa esittää aavistamattomia mielentilojaan kuin uutta henkistä ryhtiä. Käytännössä se sitävastoin on mitä hirvittävintä raakalaisuutta. Siinä vaikuttaa ali-ihmisen viha sille ikuisesti saavuttamattomissa olevaa länsimaisen ihmiskunnan kulttuuritasoa kohtaan. Sen vuoksi tuhotaan ja hävitetään kaikki se, mikä jää näille punaisille barbaareille luoksepääsemättömäksi. Punaespanjalainen sanomalehti "El Liberal" kirjoittaa elokuun alussa 1937: "Mitä sillä on väliä, jos pommit hävittävätkin tarunomaisen ja historiallisen 'Giraldan' Sevillassa. Se ei haittaa mitään, sitä on pommitettava vieläkin suuremmalla tarmolla, maksoi mitä maksoi, olivatpahan seuraukset millaiset tahansa."

Niiden 20,000 kirkon joukossa, jotka punaiset ovat ryöstäneet ja hävittäneet, on suuri joukko historiallisesti ja rakennustaiteellisesti korvaamattomia luomuksia, esim. Montserratin vanha luostari, 13:nnelta vuosisadalta peräisin oleva Santa Annan kirkko Sevillassa ja monia muita. Porcunassa löydettiin tammikuussa 1937 vanhoja arvokkaita puuveistoksia, joita kivien asemesta oli käytetty katujen korjauksiin. Madridissa lastattiin tammikuussa 1937 Prado-museon ihania maalauksia Odessaan vietäväksi. Suuri osa museoiden ja yksityisten omistamia taideaarteita pakattiin Madridissa suunnattoman suuriin arkkuihin ja lähetettiin johonkin Neuvosto-Venäjän satamaan. Tämä on kulttuuribarbarismia ja suurisuuntaista juutalaista rosvoutta, joka kätkeytyy poliittisen naamion taa!

Erikoisen luvun Espanjan kärsimyshistoriassa muodostavat uskonto ja kirkko. Kun me alussa lainasimme joukon lausumia, jotka tulivat kirkollisten piirien taholta ja puhuivat punaisen Espanjan puolesta, niin niiden tälläinen suhtautuminen tosiasioihin on täysin kasittämätöntä, ennen kaikkea kun samalla palautetaan muistiin, että nämä samat kirkolliset piirit eivät voi olla moraalisesti tarpeeksi julmistuneita niistä luulotelluista vainoamisista, joiden kohteiksi Saksan kirkot muka ovat joutuneet. Meidän vallankumouksemme aikana ei kuitenkaan ole ainoaltakaan papilta hiuskarvaakaan taitettu. Mutta bolshevismin hävitysmenetelmät kirkkoja kohtaan ovat niin Venäjällä kuin Espanjassakin hirvittävät ja julmat. On itsestään selvää, että kansainvälinen bolshevismi koettaa tehdä meidän tätä tarkoittavat syytöksemme joutavanpäiväisiksi, missä sille taas länsimainen intellektualismi mitä suosiollisimmin antaa apuaan. Kun me edellisillä puoluepäivillä viittasimme Venäjällä murhattujen pappien vastaanväittämättömiin, hirvittäviin lukumääriin, niin useimmiten meille vastattiin, että sellainen on mahdollista ainoastaan Venäjällä ja se kaikki on lisäksi selitettävä sodan psykoosin kannalta. Bolshevismi pitää myös aina tarkkaa huolta siitä, milloin se katsoo tarkoituksenmukaiseksi näyttää Länsi-Euroopassa hurskasta, uskonnollista naamaa. Silloin joko Venäjällä tai Espanjassa suunnattomin propagandahuudoin avataan uudelleen pari kirkkoa, kun sitä ennen on tuhansia ja kymmeniätuhansia poltettu ja hävitetty. Sillä välin jumalattomuusliikkeen järjestelmällisellä propagandataistelulla kaivetaan vähitellen maaperää kansojen uskonnollisten tunteiden alta ja tuhotaan ne. Mutta itse kirkot suhtautuvat tähän niitä niin välittömästi ja kuolettavasti uhkaavaan vaaraan täysin huolettomasti ja välinpitämättömästi. Tässä bolshevismi vaikuttaa kuin ruumiillistunut saatanallisuus. Sen tuhoamistyö kansojen uskonnollisten tunteiden piirissä on perinpohjainen, eikä mikään, mikä kauimpaakin voi vielä muistuttaa Jumalasta ja uskonnosta, saa tältä säälimättömältä jumalankielteiseltä sotaretkeltä armoa. Yksin se tosiasia, että Johtaja on Saksan kirkot varjellut tältä kohtalolta, pitäisi velvoittaa niitä ikuiseen kiitollisuuteen häntä kohtaan. Mutta sen sijaan ne eivät väsy tunkeutumasta uskonnollisen toimintansa piiristä valtiollisen vallankäytön alueelle ja siinä harjoittamasta sellaista toimintaa, joka ei vastaa niiden tehtävää eikä niiden jumalallista kutsumusta.

Kiistämättömien numerotietojen mukaan, jotka perustuvat pelkästään bolshevistisiin tilastoihin, Venäjällä murhattiin 42,000 pappia. Espanjassa murhattiin v:n 1937 helmikuun 2 p:ään mennessä lähes 17,000 pappia ja munkkia ja 11 piispaa. Murhattujen pappien prosenttiluku on hiippakunnissa 40, eräissä yksityisissä hiippakunnissa jopa 80 prosenttia. Edellämainittu "New York Amerikan" -lehden kirjeenvaihtaja Jane Anderson kertoo eräästä vangittuja nunnia kuljettavasta juopuneesta ajomiehestä, joka puhuu 11,000 murhatusta papista ja nunnasta ja lisää, että hänkin istuu nyt tuomioituimen jäsenenä ja on niin sanoakseen "kuoleman pääkirjanpitäjä". Eräs ruotsalainen pakolainen ilmoittaa marraskuun 10 p:nä 1936: "Olen nähnyt kirkkoja, joiden seinät ovat olleet täynnä naisten ruumiita, nunnia joiden päät oli leikattu pois tai jotka oli poltettu ja joita oli riveittäin naulattu kirkonseiniin kiinni. "

Valencian kieliopiston johtaja sanelee pöytäkirjaan: "Minä näin nunnien ja pappien murhaamisen, 50 miestä käsittävän joukon, joka raastoi naisia eläimellisellä tavalla. Viisi yli 70-vuotista nunnaa, jotka asuivat vastapäätä Englannin konsulaattia, eräs kommunistijoukko raahasi mukaansa ja ampui kuoliaaksi."

Espanjassa oli ennen kansalaissotaa 71,353 kirkkoa, kappelia ja luostaria. Niistä hävitettiin yli 20,000. Madridissa niitä oli 2201, joista nyt ei ole enää yksikään auki, vaan useimmat on hävitetty. Barcelonassa on 1778:sta kirkosta ja luostarista vain tuomiokirkko vahingoittamattomana. José Diaz, Espanjan kommunistisen puolueen pääsihteeri, vakuutti tämän eräässä puheessaan toukokuun 5 p:nä 1937 selittäessään: "Niissä maakunnissa, joissa me olemme vallassa, ei ole enää mitään kirkkoja." Itse "Manchester Guardianin" täytyy kesäkuun 12 p:nä 1937 tiedottaa: "Täällä etelässä on jokaisen kirkon sisustus hävitetty, ja papit ovat joko murhatut tai paenneet."

Samanlainen on koulujen laita. On olemassa käskyjä, jotka kuuluvat: "Vanhemmat, jotka eivät lähetä lapsiaan kommunistisiin kouluihin, ovat fascisteja." Strassburgilainen sanomalehti "Der Elsässer" tiedottaa helmikuun 27 p:nä 1937 siitä järkyttävästä tosiasiasta, että "enemmän kuin 50,000 lasta harhailee parast'aikaa turvattomana ja repaleisena Espanjan maakunnissa. Kaikki valtion nuorisohuolto on lakkautettu. Niin ei jää pienokaisille, usein vain 4- tai 5-vuotiaille, mitään muuta mahdollisuutta. He parveilevat sipsutellen kaduilla ja teillä, kylmästä väristen, vaeltavia luurankoja." Tähän sopii myös, mitä eräs geneveläinen tietotoimisto helmikuun 12 p:nä 1937 tiedottaa: "Barcelonassa perustetaan vallankumouslehti lapsia varten. Tämän lehden toimituksen johto on erään 10-vuotiaan pojan käsissä, jonka viralliset avustajat eivät ole 14:ää vuotta vanhempia."

Kauhistuen ajattellaan, mihin ihmiskunta joutuisi, jos tämä järjestelmä pääsisi valtaan maailmassa. Vihan ja suuttumuksen tuntein muistetaan eräs plakaatti, joka jokin aika sitten kierteli maailmassa ja esitti Neuvosto-Venäjän diktaattoria Stalinia nauravan, hillittömän iloisen lapsilauman ympäröimänä. Siinä ovat teoria ja käytäntö mitä karkeimmalla tavalla vastakkain. Ihmiskunnan kuulijaparven edessä puhutaan uuden sukupolven kasvattamisesta, kulttuurin levittämisestä työläislaumojen keskuuteen ja kansan pääsemisestä osalliseksi henkisen elämän hyvyyksistä. Mutta todellisuus puhuukin sitten toista kieltä, joka on näiden veljeilysananparsien täydellinen vastakohta.

Mitään aavistamaton aikalaisemme kysyy usein tyrmistyen, miten sitten ylipäänsä on mahdollista, että niin kirottu, ihmiskuntaa kiusaava ja piinaava järjestelmä voi pysyä pystyssä 24:ää tuntia asianomaisen kansan raivon ja suuttumuksen pyyhkäisemättä sitä pois elämästään. Ken niin ajattelee tai puhuu, osoittaa sillä vain, ettei hänellä ole bolshevismin sisäisestä rakenteesta, olemuksesta ja menettelytavoista kalpeinta aavistustakaan. Se julma ja verinen apuneuvo, jolla se pitää itseään vallassa, on nimeltään terrori, vieläpä yksilöllinen ja joukkoterrori. Sitä käytetään niin peloittavassa laajuudessa, että se lamauttaa ja tukahduttaa kaiken vastustuksen jo heti alkuasteella. Julkein ja häpeämättömin otsin se maailman edessä kielletään, mutta sitten käytännössä sitä sen säälimättömämmin toteutetaan. Bolshevismi ja sille kuuliainen maailmanlehdistö ei lyö laimin ainoatakaan tilaisuutta osoittaakseen sormilla sitä luuloteltua terroria, mikä muka autoritäärisesti hallituissa valtioissa vallitsee. Koko ihmiskunta kaikuu jälleen valitushuudoista, jos esimerkiksi Saksassa annetaan jollekin juutalaiselle hyvin ansaittu korvapuusti. Mutta mitä merkitsee tämä sen terrorin suhteen. joka tuhoaa kokonaisia kansoja, kidutta ja piinaa niitä ja hävittää sukupuuttoon. Kun me edellisillä puoluepäivillä esitimme siitä julkisuuteen vastaanväittämättömiä tietoja, niin maailmanlehdistö suhtautui siihen useimmiten huomautuksella, että se on taasen Venäjä, joka tosin kuuluu enempi Aasiaan kuin Eurooppaan, missä sellaiset menettelytavat ovat tavallisia. Euroopassa sitävastoin ei mikään sellainen olisi mahdollista.

No mitenkä nyt on Espanjassa asianlaita? Mitä sanovat mitä kiistämättömimmät tiedonannot näiden aasialaisten menettelytapojen istutuksesta Länsi-Euroopan läntisimpään osaan?

Jo siihenkin tarvitaan hermoja, että vaikkapa kuvailussakin täytyy elää tämän hirvittävän verikäytännön mukana. Hallussamme on valokuvia kidutetuista ja raiskatuista naisista ja lapsista, kuvia, joita niiden inhottavuuden vuoksi ei yleensä voida julkaista. Veri hyytyy suonissa, kun täytyy käydä tämän kärsimysten ja tuskien helvetin lävitse. Ne eivät ole enää mitään ihmisiä, jotka sellaista suunnittelevat ja toteuttavat, vaan ne ovat ehkä perkeleitä, joita selittämätön ja salaperäinen kohtalo on laskenut irti maailmaan piinaamaan ja kiduttamaan kansoja ja todennäköisesti saattamaan niitä myös sillä tavalla jälleen järkiinsä.

Älköön väitettäkö meitä vastaan, että ne muka olisivat edesvastuuttomien ainesten äärimmäisyyksiä, joita nyt kerta kaikkiaan ei vallankumouksessa voida välttää. Ei, päinvastoin. Me voimme tässä tapauksittain todistaa melkeinpä sananmukaisen paikkansapitäväisyyden teorian ja käytännön välillä. Lenin itse on kysymykseen, mikä sitten olisi kommunistinen moraali, 12:nnessa puoluekongressissa antanut seuraavan vastauksen: "Murhata, hävittää jättämättä kiveä kiven päälle, jos se hyödyttää vallankumousta." Sama Lenin kirjoittaa teoksissaan, 18. nide, siv. 365 ja 8. nide, siv. 443: "Kun sinulle huomenna, sen jälkeen kun vaalilippu on otettu pois, annetaan käteen pyssy ja erinomainen, konetekniikan viimeisten saavutusten mukaan rakennettu pikatykki, niin ota nämä murhakalut ja hävitysvälineet, älä kuuntele hempeämielisiä itkeskelijöitä, jotka pelkäävät sotaa; maailmassa on vielä liiankin paljon sellaista, mikä... tulella ja miekalla on hävitettävä sukupuuttoon, ja kun... vallankumouksen hetki on läsnä, niin valmistaudu... käyttämään näitä niin hyödyllisiä murhakaluja ja hävitysvälineitä hallitustasi vastaan." - - "Urkkijoiden, poliisimiesten ja santarmien murhaaminen, poliisiasemien räjäyttäminen, vankien vapauttaminen, hallituksen rahastojen takavarikoiminen kapinan tarpeisiin - vallankumousarmeijan jokaisen osaston täytyy olla joka hetki valmis sellaisiin toimenpiteisiin. "

Itse virallinen neuvostotilastomies Oganovsky voi sen mukaisesti laskea pelkän terrorin uhrit yksistään vuoteen 1923 mennessä puna-Venäjällä neuvostojen ilmoitusten mukaisesti 1,9 miljoonaksi ihmiseksi.

Espanjalainen bolsheviki Ventura kulkee ainoastaan Leninin jälkiä, kun hän kominternin 7:nnessä maailmankongressissa Moskovassa selittää: "Me tulemme toimeenpanemaan mitä ankarimman terrorin."

Hän ja hänenlaisensa ovat toteuttaneet nämä sanat. Eräs belgialainen hotellinjohtaja ilmoittaa tammikuun 14 p:nä 1937 "Matin"-lehdessä, että Valenciassa oli murhattu lähes 30,000 ihmistä, ja että useiden nuorten tyttöjen porvaripiireistä täytyi antautua punaisen miliisin käytettäväksi pelastaakseen oman ja perheensä elämän. "Neue Züricher Zeitung" ilmoittaa helmikuun 4 p:nä 1937, että Puigcerdan punainen valtias murhautti 300 ihmistä. Eräs punaespanjalainen lehti selittää tammikuun 11 p:nä 1937: "Punainen tuomioistuin on sunnuntaina (!) langettanut 61 kuolemantuomiota." "Gringoire" tiedottaa tammikuun 8 p:nä 1937: "Quarenassa on eräältä asukkaalta puhallettu autopumpulla suolet ulos, toisille vangeille on sidottu dynamiittiräjähdyspatruunoita vaatteisiin ja annettu mennä. Onnettomat silpoutuivat palasiksi." Itse "Times" tiedottaa lokakuun 28 p:nä 1936: " Yhden kuukauden kuluessa punaiset murhasivat Posadasissa 150 henkilöä, kaksi perhettä sammui kokonaan; kolmessa viikossa kommunistit murhasivat 154 porvaria, eräs vanha aviopari sidottiin vuoteeseensa, valeltiin bensiinillä ja poltettiin elävältä. Sen jälkeen kun eräs isä oli maksanut lunnaat neljän poikansa puolesta, heidät tapettiin hänen silmäinsä edessä ja sitten ammuttiin hänet itsensä."

Yhtä kauheita ovat kärsimystenilmoitukset panttivankien kidutuksesta ja murhasta. Jo elokuussa 1919 oli Jekaterinoslavin kommunistisessa hallituksenlehdessä luettavana kehoitus, joka sisälsi m. m. seuraavat lauseet: "Olisihan jo toki aika raivata (panttivankien) ruumiit pois kaduilta, koska koirat, jotka ovat maistelleet ihmislihaa, ovat tulleet raivopäisiksi ja hyökkäilevät ihmisten kimppuun."

Ja Espanjassa? "Daily Telegraph" ilmoittaa kesäkuun 19 p:nä 1937, että puna-Espanjassa virui siihen aikaan vankiloissa n. 10,000 panttivankia. Pariisilainen "Jour" julkaisee marraskuun 7 p:nä 1936 erään silminnäkijän kertomuksen Alicantesta: "Punalaumat valtasivat rynnäkölla vankilat, jolloin surmattiin n. 1000 kenkilöä."

"Times" tiedottaa syyskuun 22 p:nä 1936, että Malagan pakolaiset olivat Gibraltarissa ilmoittaneet, että kostotoimenpiteeksi Malagan pommituksesta syyskuun 21 p:nä vankiloista oli riistetty ulos 100 vankia ja ammuttu. Bilbaossa miliisijoukko "Punainen Carmen" ryntäsi syyskuun 27 p:nä satamassa olevaan vankilalaivaan ja kostoksi kansallisten pommituksesta surmasi 220 panttivankia.

Ne kuusi Englannin alahuoneen jäsentä, jotka joulukuussa 1936 kävivät punaisessa Espanjassa, kirjoittavat tiedonannossaan joulukuun 18 p:nä 1936: "Lukuisissa tilaisuuksissa asestetut miehet tunkeutuivat panttivankien vankiloihin, sysäsivät vahdit syrjään ja ottivat vangit haltuunsa, joiden ruumiita myöhemmin usein löydettiin kadun laitamilta. Luotettavat henkilöt ilmoittavat edelleen, että elokuun puolivälin ja marraskuun lopun välillä on tuhansia henkilöitä saatettu tällä tavalla pois päiviltä."

"Matin" tiedottaa Cartagenasta tammikuun 14 p:nä 1937, että "Jaime I" -nimisestä laivasta heitettiin aavalla merellä 600 panttivankia kivipainoihin sidottuina mereen kostoksi eräästä kansallisten lentohyökkäyksestä.

Tässä kohden meitä vastaan ehkä huomautetaan, että sehän on luonteeltaan kokonaan Espanjan sisäinen asia ja sillä muka ei ole mitään tekemistä meidän selvästi seinälle maalaamamme maailmanvaaran kanssa. Selitetään, että Saksa ja Italia muka olisivat sekaantuneet Espanjan kysymykseen. Jos niin ei olisi tapahtunut, niin tuo kysymys olisi jo aikoja sitten ratkaistu. Lontoon neuvostovenäläistä lähettilästä huvittaa näytellä puuttumattomuuskomiteassa moraalista aseistariisuutumiskomediaa; hälyytetään tekopyhästi maailma ja kansainliitto, ja sen foorumin edessä juutalainen Litvinoff-Finkelstein näyttelee sivistynyttä kunnonmiestä ja täyttää Euroopan vastalausehälinällään. Mutta mitä Moskova itse tekee Espanjassa?

Ne kansainväliset prikaatit, joita punaespanjalaiselle rintamalle lähetetään, ovat neuvostoliiton komennon alaiset. Niiden tähänastinen päällikkö oli juutalainen kenraali Kleber. Hänen oikea nimensä on Lazar Fekete. Hän.on syntynyt Unkarissa ja osallistui neljän muun juutalaisen kanssa tsaariperheen murhaan. Hänen tililleen tulee suurin osa kansainvälisten prikaatien hirmutöistä.

Tammikuun 24 ja 26 p:ien välillä 1937 matkusti 90 neuvostovenäläistä upseeria makuuvaunuissa puna-Espanjan rajan ylitse. Edelleen palkittiin Espanjassa sotilaallisista ansioista lukuisia neuvostovenäläisiä upseereja ja aliupseereja korkein kunniamerkein.

Yksin Perpignanin luona on helmikuun 20 p:ään 1937 mennessä mennyt rajan yli Espanjaan 12,000 vapaaehtoista. Lukemattomia punaisten internationaalien järjestöjä työskentelee eri maissa kansainvälisten prikaatien täydentämiseksi. Marseilleen koottiin yksin toukokuussa 300 vapaaehtoista, suurimmaksi osaksi pohjoisamerikkalaisia, jotka olivat saapuneet maahan Boulognen ja Le Havren kautta, Espanjaan kuljetettavaksi. Marseillesta tehdään vielä nytkin joka tiistai ja perjantai yksi autokuljetusmatka Pyreneitten rajalle. Edellisen vuoden joulukuussa paljastettiin Tshekkoslovakian kommunistisen puolueen keskuksessa Espanjan bolshevikien salainen värväystoimisto. Kiihtyneen värväystoiminnan yhteydessä puna-Espanjan hyväksi täytyi Prahassa vangita eräs kommunistinen senaattori ja kaksi muuta kommunistijohtajaa.

Kysytään ehkä, mitä erikoisia suunnitelmia bolshevismilla Espanjan suhteen on. Sen aikomukset ovat liian läpinäkyvät, jotta niiden suhteen voisi olla epäilyksiä. Ne ovat luonteeltaan maailmanvallankumouksellisia ja imperialistisia. Bolshevismi tahtoo luoda itselleen Espanjassa asemasillan Länsi-Euroopan vallankumouksellistamiseksi. Sen jälkeen kun sille kansallissosialistisen vallankumouksen ansiosta on tehty mahdottomaksi Keski-Euroopan bolshevisoiminen, se koettaa avata Espanjan hyökkäysportikseen länteen. "Isvjestija" myöntääkin sen avoimesti toukokuun 23 p:n numerossan 1937, jossa se kirjoitta: "Fascismin tappio Espanjassa tulee merkitsemään koko fascisminvastaisen rintaman nousua ja olemaan alkuna maailmanfascismin tuholle." Bolshevistinen imperialismi tahtoo luoda armeijalleen ja laivastolleen tukikohdan Länsi-Euroopassa ja läntisellä Välimerellä. Myöskin tästä puhuu "Pravda" jo syyskuussa 1935 hyvin avoimesti kirjoittaessaan: "Neuvosto-Venäjällä on luja tahto luoda itselleen maailmanvalta-asema. Välimerenkysymys alkaa saada kansainvälisen luonteen."

Bolshevismin aikomuksena on Espanjan kysymyksen nojalla järjestelmällisesti aiheuttaa ristiriitoja kaikkien muiden valtioiden keskuudessa. Jo Lenin on siihen kehoittanut kirjoittaessaan: "Kommunistisen politiikan käytännöllinen tehtävä on siinä, että me käytämme hyväksemme kapitalistien keskinäisiä vilhollisuuksia ja ärsytämme niitä toisiaan vastaan." Johtopäätöksen, mikä siitä seuraa, huomaa jopa "Morning Post" lehtikin kirjoittaessaan kesäkuun 1 p:nä 1937: "Ei liene kiellettävissä, että panssarilaiva Deutschlandia vastaan tehdyn hyökkäyksen piti kylvää ristiriitoja valtojen välille, sillä Valencia lienee valmis kaikkeen." Se mitä selvimmin todistaa, että tässä on koko Euroopalle ilmeinen vaara. Meillä on vihollinen keskellämme, mutta se on tunnettava, jos mieli se tahdotaan voittaa. Sen vuoksi me sormilla osoitamme sitä, kiinnitämme maailman huomion bolshevismin harjoittamaan ihmiskunnan uhkaan, emmekä väsy selittämästä ajan merkkejä tässä mielessä.

Sillä sen bolshevistis-vallankumouksellisen menetelmän, joka tällä hetkellä on Espanjassa otettu käytäntöön, ensimmäiset vaikutukset ovat jo näkyvissä. Niitä ei voida enää olla huomaamatta. Bolshevismi on jo Euroopan sisällä ja valmistautuu juuri sieltä käsin työntämään kiilan syvemmälle, rakentamaan asemiaan ja kaikkine käytettävissä olevine keinoineen käytännöllisesti aloittamaan punaisen maailmanvallankumouksen. Se ei saata näyttää niinkään vaikealta sen tosiasian valossa, että Moskova eri maiden kommunistisissa puolueissa, jotka ovat vain kominternin jäseniä ja osastoja, ylläpitää jonkinlaisia muukalaislegioonia. Todellisuudessa on asia myöskin niin, että Espanjan kapinan alusta lähtien bolshevismi on useissa Euroopan valtioissa pelästyttävässä määrässä lisääntynyt. Kuten aina sellaisissa olosuhteissa, niin näissäkin, tulevat suuret mullistukset ilmaisevat lähestymisensä lakkaamatta toistuvilla ja laajenevilla vallankumouksellisilla levottomuuksilla. Ne alkavat monenlaisilla lakoilla - viime aikoina on istumalakko tullut muotiin - ja jatkuvat sitten kiihkoilun, metelin ja kapinan kautta julkiseen vallankumoukseen. Ei pidä ollenkaan aliarvioida ensiksi ilmeneviä, useimmiten vielä viattomilta näyttäviä oireita. Silloin ainoastaan tunnustellaan, miten paljon vastustusrintama on vastarinnassaan jo lamaantunut ja heikentynyt, miten pitkälle sen mukaan on uskallettava, missä mahdollisen vastaiskun voimat piilevät, mitkä vastustajat on sen vuoksi tulevissa välienselvittelyissä ensiksi asettava seinää vasten, jotta vastarinta voilaisiin jo edeltäpäin kukistaa ja tukahduttaa alkuunsa.

On ihmeteltävä sitä lapsellista herkkämielisyyttä, millä demokraattisten länsimaiden huomattavat valtiomiehet ja sanomalehtimiehet ummistavat silmänsä tältä hirvittävältä vaaralta ja Couén menetelmän mukaan muuttumattomasti toistelevat, etteivät he tahdo sietää sitä, että Eurooppa tulee jaetuksi kahteen leiriin. Heidän on bolsheviikkijuutalaisen Kolzoff-Ginsburg-Friedländerin annettava opettaa itselleen jotakin parempaa, tämän, joka kesäkuussa 1937 kirjoittaa Espanjan kysymyksestä häpeämättömän avomielisesti: "Taistelurintama on tullut hyvin laajaksi. Se alkaa Madridin ampumahaudoista, jatkuu Euroopan halki, kulkee koko maailman halki, se halkoo maita, kyliä ja kaupunkeja."

Tässä on tämä kysymys vieritetty eteemme koko syvyydessään. Siitä käy myös selvänä ja alastomana esiin se läheinen vaara, jonka edessä kaikki kulttuurimaat seisovat. Euroopan kansoille ei ole enää luvallista ummistaa siltä silmiään, pistää päätään santaan ja harjoittaa pakoilemispolitiikkaa. Jokainen välinpitämättömyys on synti sen hirvittävän uhan suhteen, joka meidän kaikkien edessä kohoaa. Jos vastuunalaiset henkilöt, ja ennen kaikkea, jos kansat tulisivat tuntemaan sen kuolettavan taudin, joka tässä niitä lähestyy, niin ei olisi epäilystäkään siitä, että koko Eurooppa nousisi yhtenä miehenä karistamaan päältään tätä hiipivää ruttoa ja parhaat voimansa muistaen vielä kerran torjuisi päältään tämän kauhean vaaran.

Me olemme aikana, jolloin Saksa koki syvintä alennustilaansa, aikana, jolloin punainen vihollinen seisoi medänkin porteillamme ja juuri valmistautui vyörymään kaupunkeihimme ja maakuntiimme, kohottaneet kansallemme taisteluhuudon "Saksa, herää!" Kokonaista vastustuksen maailmaa, naurua, pilkkaa, vainoa ja veristä terroria vastaan taistellen olemme voittaneet. Ja mikä aluksi oli vain erään pienen ja häväistyn lahkon epätoivonhuuto, siitä tuli sitten koko kansan taisteluhuuto, kansan, joka jälleen heräsi syvästä narkoosiunestaan.

Eräs brysseliläinen sanomalehti kirjoitti muutamia viikkoja sitten: "Kansainvälinen bolshevismi tahtoo tätä sotaa saavuttaakseen vallankumoukselliset päämääränsä sivistyksen raunioilla." Pariisilainen "Intransigeant" kirjoitti kesäkuun 1 p:nä 1937, että on varottava leikkimästä kominternin leikkiä, joka ei pelkää sotaa, koska se näkee siinä maailmanvallankumouksen alun. Niin, Valencian bolshevikit myöntävätkin sen itse häpeämättömän avomielisesti. Heidän ns. pääministerinsä Negrin selitti eräässä puheessaan heinäkuun 24 p:nä 1937, että kun kenraali Franco tekee edelleen vastarintaa, "ei jää mitään muuta jälelle kuin muuttaa Espanjan selkkaus joksikin uudeksi eurooppalaiseksi selkkaukseksi".

Siinä on tarkoitus selitetty. Espanja koskee koko maailmaa. Eurooppaa ei tarivitse jakaa enää kahteen osaan, siitä ovat jo bolshevismi ja komintern pitäneet huolen. Se on myöskin tämän punaisen vallankumouksen tarkoitus, jonka hirvittävät vavahdukset leviävät nyt yli Espanjan. Jos ja millä tavalla asioita nyt ajetaan edelleen, se ei enää riipu meidän tahdostamme. Se tapahtuu nyt osaksi jo sisäisten, melkeinpä omavoimaisesti vaikuttavien lakien mukaan. Tietenkin on tässä taistelussa vielä sivustakatsojia. Mutta ratkaisevaa on, että se on jo alkanut ja ettei sitä voida enää mielin määrin keskeyttää. Siinä ratkaistaan myös Euroopan suhtautuminen kansaivälistä juutalaisuutta koskevaan kysymykseen. Sillä juutalaisuus tahtoo tätä taistelua, se varustaa sen kaikilla välineillä, se tarvitsee sitä bolshevistisen maailmanvaltiuden johdannoksi. Sen vuoksi se sanomalehdistön ja propagandan avulla kiihottaa mitäänaavistamattomia kansoja toisiaan vastaan. Mutta sen vuoksi myös valveutuneet kansat sitä vastaan puolustautuvat.

Juutalaisuus, joka on tunnettu ja paljastettu bolshevistisen maailmanvallankumouksen päätukipylvääksi, esittää olemuksensa mukaisesti epäyhteiskunnallista ja loismaista ainesta sivistyskansojen keskuudessa. Bolshevismissa se on luonut itselleen soveliaan maaperän, jossa se voi menestyä. Sen vuoksi myös koko maailman juutalaiset ovat Francoa vastaan. Siellä taistelee jälleen tämä kansainvälinen salaliitto kansakunnan heräämistä vastaan. Siinä on meille vielä lisäksi eräs perustus seistä kaikin myötätunnoin uuden kansallisen Espanjan puolella.

Pelkäämättä tahdomme me osoittaa sormilla juutalaisia tämän hirvittävän onnettomuuden yllyttäjinä, alkuunpanijoina ja hyödynnauttijoina: Katsokaa, siinä on maailman vihollinen, kultturien tuhooja, kansojen loinen, sekasorron lapsi, pahan ruumiillistuma, mädännäisyyden käymisaine, ihmiskunnan lankeemuksen selväpiirteinen pahahenki.

Barcelonassa se istuu Wladimir Bischitzkin persoonassa kansainvälisen aseidensalakuljetuksen johtajana samanrotuisten tovereittensa Lurjen ja Fuchsin kanssa. Hänen pariisilaisina asiamiehinään ovat hänen rotutoverinsa Fratkin, Rosenfeld ja Schapiro. Hirtenbergissä Itävallassa työskentelee heidän kanssaan yhdessä juutalainen Mandl, Amsterdamissa juutalainen Wolf, Rotterdamissa juutalaiset Cohen, Gränfeld, Kirsch ja Simon, Tanskassa juutalainen Moses Israel Diamant, Prahassa juutalaiset Kindler, Khan, Abter ja Hithner. Me tunnemme ne kaikki; me olemme asioista selvillä!

Että länsimainen liberalismi sulkee silmänsä tältä vaaralta, on ainoastaan merkkinä sen melkeinpä lapselliselta vaikuttavasta naiviudesta. Siihen sopii hyvästi saksalainen sananlasku, että vain kaikkein tyhmimmät vasikat valitsevat itse teurastajansa. Onhan jo alun perin ollut demokratian etuoikeutena, että asiat yllättävät sen, että se ei huomaa mitään, kunnes onnettomuudet, kuin hirvittävät Jumalan vitsat, iskevät kansoihin.

"Me emme tule ryhtymään mihinkään toimenpiteeseen, mikä jakaa Euroopan kahteen puolueryhmitykseen." Niin sanoi vielä huhtikuun 12 p:nä 1937 eräs huomattavimmista englantilaisista valtiomiehistä. Ei, emme me, vaan Moskova tulee ryhtymään, Moskova on jo ryhtynyt, ja nyt on kysymyksessä kaikin käytettävissä olevin keinoin nousta puolustautumaan sitä vastaan.

Sillä vielä se ei ole liian myöhäistä. Vastaiskun voimat on jo asetettu liikekannalle. Rynnäkkö idästä, joka v. 1932 hankkiutui ratkaisevaan iskuun keski-Eurooppaa vastaan, pysähdytettiin Saksan rajoille. Saksa on noussut maailmanvihollista vastaan, ja se tulee sen myös, niin uskomme, niin toivomme ja niin tiedämme, kerran lopullisesti nujertamaan maahan. Johtaja on noussut pelastajaksemme. Kun historiaa vielä 500 vuoden aikana kirjoitetaan, niin hänen nimensä tulee loistamaan länsimaiden suurimpien nimien joukossa. Sillä hän on mitä kauheimman lamaannuksen aikana pelastanut Euroopan punaiselta tuhotulvalta.

Mitään ei ole vielä menetetty; kaikki on vielä voitettavissa. Italiassa, Japanissa, Itävallassa, Unkarissa, Puolassa, Brasiliassa, Turkissa, Portugalissa on tämä taistelu jo huomattavasti juurtunut.

Taistelu isänmaan, vapauden, kunnian, perheen, Jumalan ja uskonnon, lapsen ja vaimon, koulun ja kasvatuksen, järjestyksen, siveyden, hengenviljelyksen ja kulttuurin, elämämme ja jokapäiväisen leipämme puolesta on alkanut. Saksassa se on jo päättynyt voitollisesti.

Meitä elävöittää onnellinen tunne siitä, ettemme ole olleet ainoastaan tämän taistelun todistajia, vaan sen suorittajia, ja niin vieläkin olemme. Me olemme ylpeät siitä tietoisuudesta, että keskuudessamme on eräs historiamme suurimmista henkilöista, jonka lippua me saamme kantaa ja jonka käskyä saamme totella. Me kiitämme Johtajaa siitä, että hän on kutsunut meidät osallisiksi tähän suureen taisteluun ja siten antanut elämällemme sen varsinaisen tajun ja tarkoituksen. Hän on opettanut meidät tuntemaan tämän historiallisen välienselvittelyn katkeran välttämättömyyden, ja vielä edelleen viemään sen oikein lävitse ja päättämään sen voitollisesti. Me saksalaiset emme ole enää avuttomia ja turvattomia, vaan tiedon aseilla varustettuja ja, jumalankiitos, jälleen myös saksalaisella miekalla, joka vartioi rajojemme turvallisuutta.

Uusi aika on tulossa. Se on oleva omanarvontunnon, suurpiirteisyyden, säädyllisyyden, kunnian, vapauden ja yhteisymmärrystahdon, jokaiselle kansakunnalle elämänoikeuksien myöntämisen, yhteiskunnallisen rakennustyön, taloudellisen nousun ja tieteen ja taiteen uuden kukoistuksen kansainvälinen järjestelmä.

Näiden ihanteiden puolesta me tahdomme taistella viimeiseen hengenvetoomme saakka.

Adolf Hitler osoittaa meille tien.

Kotiin