SS-Sturmbannführer Paul Maitla (Mathiesen)

Paul Mathiesen syntyi Kärknassa Tarton maakunnassa 27.03.1913 metsänhoitajan nuorimpana poikana. Vuonna 1921 hän aloitti koulunkäynnin Sipen kansakoulussa, jonka päätti 1927. Sen jälkeen Paul Mathiesen jatkoi kouluaan Tarton kauppalukiossa. Vuonna 1934 hän päätti Tarton poikalukion sähkötekniikan linjan. Tuossa koulussa hänellä oli oppiaineena myös maanpuolustus.

 

Lukion päättämisen jälkeen hän lähti 21-vuotiaana, nyt jo nimensä Mathiesenista Maitlaksi vaihtaneena, suorittamaan asepalvelustaan 8. erilliseen jalkaväkipataljoonaan Valgassa. Alokasajan jälkeen Maitla siirtyi 1. syyskuuta 1934 puolustusvoimain yhdistettyjen koulutuslaitosten sotakoulun upseerioppilasluokkaan pioneerialalle, jonka lopetti 30.07.1035. Senjälkeen hän palveli kokelaana 2. erillisessä jalkaväkipataljoonassa Tartossa. Seuraavana hän siirtyi vuonna 1937 kokeiden suorittamisen jälkeen sotakoulun upseeriluokalle, jonka päätti 12.08.1938 vänrikkinä. Palvelukseen hän siirtyi 3. erilliseen jalkaväkipataljoonaan Valgassa. 24.02.1939 Maitla ylennettiin presidentin käskyllä luutnantiksi. Vuosina 1939-1940 hän toimi myös maanpuolustusopetuksen järjestely- ja johtotehtävässä Tarton lukioissa. Vuonna 1940, kun virolaiset joukko-osastot siirrettiin puna-armeijan kokoonpanoon, 3. erillinen jalkaväkipataljoona lähetettiin Petserissä muodostettavaan 171. jalkaväkirykmenttiin.

 

Sodan alettua 171. jalkaväkirykmentti siirrettiin Pihkovaan, josta liikuttiin edelleen Porhovin lähelle. Siellä hänen onnistui tovereineen antautua saksalaisille. 16.07.-7.11.1941 Maitla oli saksalaisilla sotavankileireillä: Dünaburgissa (Daugavpils), Ebenrodessa ja Stablackissa.

Marraskuussa 1941 hän vapautui sotavankeudesta ja astui 18.11.1941 taas palvelukseen Tartossa muodostettuun erilliseen varmistuskomppaniaan, joka alistettiin 37. poliisipataljoonalle. Pataljoona turvasi Pihkovassa saksalaisten lentokenttiä. Vuoden 1942 syksyllä Maitla ylennettiin Oberleutnantiksi. Lokakuussa hän liittyi muodostettavaan virolaiseen SS-legioonaan, johon miehistöä alettiin koota Pihkovassa. Siellä hänet määrättiin ensimmäisten 113 ilmoittautuneen johtajaksi ja heidät kaikki lähetettiin Puolaan koulutettaviksi niin kutsutulle Heidelaagrille, jonne saavuttiin 13. lokakuuta. Sieltä Maitla lähetettiin pian upseerien täydennyskurssille Bad Tölziin. Vuoden 1943 huhtikuun alussa kurssi päättyi ja valmistuneet saapuivat takaisin Heidelaagrille. Muodostetussa virolaisprikaatissa Maitlasta tuli 45. rykmentin 1. pataljoonan 3. komppanian päällikkö. Syksyllä 1943 virolainen SS-prikaati osallistui Nevelin rintaman taisteluihin ja Maitla taisteli siellä komppanioineen menestyksekkäästi. Taisteluissa osoitetusta urheudesta hän sai 8. joulukuuta II luokan Rautaristin. Marraskuussa hänellä oli loma ja hän avioitui 18. joulukuuta Virossa Aino Angerjasin kanssa, joka synnytti hänelle syksyllä 1944 Kai-tyttären. Tammikuussa 1944 Maitla sairastui ja oli helmikuun loppuun saakka Tartossa sairaalassa. Hänet ylennettiin pian  Hauptsturmführeriksi ja huhtikuussa 1944 hänestä tuli muodostettavan 20. virolaisen SS-divisioonan 45. rykmentin 1. pataljoonan komentaja. Saman vuoden heinäkuun 24. päivänä Maitla osallistui pataljoonineen venäläisten suurhyökkäyksen torjuntaan Auveren sillanpääasemassa ja hänet palkittiin I luokan Rautaristillä. 29. heinäkuuta hän suoritti Sinimäillä pataljoonansa kanssa ratkaisevan vastahyökkäyksen ja sai siitä 23. elokuuta 1944 Rautaristin Ritariristin. Sinimäkien taistelun jälkeen Maitla lähetettiin pataljoonineen Tarton rintamalle taisteluryhmä Ventin käyttöön. Siellä Maitla haavoittui 23. elokuuta olkaan. Hänet lähetettiin sairaalaan Tarttoon ja sieltä Tallinnan kautta laivalla Saksaan. Hänen puolisonsa Ainon ei onnistunut hiljan syntyneen tyttärensä kanssa siirtyä Virosta länteen. Vuoden 1944 loppuun Maitla oli Bregenzin sotasairaalassa. Tammikuussa 1945, rykmentinkomentaja H. Riipalun sairastuttua, hänestä tuli pian virolaisen grenadööridivisioonan 45. rykmentin komentaja. Samaan aikaan divisioona taisteli Oppelnin luona, jossa virolaisdivisioona jäi mottiin. Joukkojen pelastumisessa oli ansionsa Maitlallakin. Johtajan syntymäpäivänä 20.04.1945 hänet ylennettiin SS-Sturmbannführeriksi.

 

Sodan päätyttyä Maitla yritti miehineen päästä Tsekin läpi amerikkalaisjoukkojen luo, mutta tsekkipartisaanit pidättivät ja ampuivat hänet 10.05.1945 Kolinin luona.

 

Paul Maitlaa on luonnehdittu rohkeana, ylväänä ja optimistina. Hän oli 175 cm pitkä, laiha mies, luonteeltaan helposti syttyvä. Johtajaominaisuuksiltaan hän oli rauhallinen, päätöskykyinen ihminen, jolla oli rautainen tahto. Hän oli jatkuvasti hyväryhtinen, päättävä, uhmakas, Ritariristi kaulassa, lakissa SS-tunnus pääkallo, olkaimissa hopeanväriset vinoneliöt.

 

Maitla ei tullut saksalaisten kanssa parhaalla mahdollisella tavalla toimeen, mutta häntä kunnioitettiin. Saksalaiset kutsuivat häntä myös nimellä "Kugelblitz" (pallosalama). Hän oli todellinen sotilas. Hän ei koskaan kysellyt, että miten teillä pojat menee, tai muuta sellaista. Rintamaoloissakin hän vaati asianmukaisia ilmoituksia. Kun peräännyttiin yli vuorten amerikkalaisten suuntaan, hänen kerrotaan sanoneen Ritarirististään: "Kun minun sopi sen kanssa sotia, niin sopii kuollakin." Taistelu bolševismia vastaan oli hänelle erittäin tärkeä ja vakava tehtävä. Hän sanoi: "Jokaisen virolaisen, joka kykenee kantamaan asetta, tulee nyt valita sotilaan tie. Kenelläkään ei ole muuta menetettävää kuin elämänsä, kaikki täytyy voittaa takaisin."