Maamme yksi harvoista älymystön toisinajattelijoista ja patriooteista, akateemikko Matti Kuusi, kuoli vaikeaan sairauteen 16. tammikuuta 1998 Helsingissä. Hän oli syntynyt Helsingissä 25. maaliskuuta 1914.
Matti Kuusi oli erityisesti sananlaskujen alalla johtavia kansainvälisiä kansanrunoudentutkijoita, mutta samalla leimallisesti suomalainen hahmo, oman kansanrunoutemme tutkija.
Kuusella oli vahva kansallismielinen tausta, sillä hän oli lähtöisin fennomaanisesta sivistyssuvusta, jonka askeettiseen elämäntapaan liittyi kansansivistyksen kaikinpuolinen edistäminen. Tätä taustaa vasten oli luontevaa, että hän osallistui näyttävästi Akateemisen Karjala Seuran toimintaan 20-, 30- ja vielä 40-luvullakin ennen seuran lakkauttamista "fasistisena järjestönä". Kuusi ei koskaan katunut toimimistaan AKS:ssa vaan oli pikemminkin siitä ylpeä, mikä taas ärsytti etenkin 60- ja 70-lukujen vasemmistonuoria.
Sodassa Kuusi oppi tuntemaan Suomen kansan ja valistusupseerina hänen kannustavien kirjoitustensa kohteena olikin "kallis aseveikko". Isänmaallisuudesta huolimatta hän ei ollut mikään sotakiihkoilija.
Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä Kuusi jatkoi 1930-luvun parhaita sivistysihanteita. Hän vihasi henkistä laiskuutta ja itsekästä ahneutta ruoskien mukavuudenhaluista uutta aikaa.
Kuusi ihaili "pohjoista ihmistä". Vielä 1960-luvulla hän toi vanhan ideansa "pohjoisista reserveistä", arktisen vyöhykkeen ihmisen paremmuudesta verrattuna etelän asukkaisiin. Hänen mielestään ankarat olot tuottavat suuria suorituksia. Itse hän oli askeettinen työmyyrä, joka yllytti ahkeruuteen ja rohkeuteen.
Kuusen akateeminen ura oli näyttävä. Hän väitteli tohtoriksi Sampo-eepoksesta 1949 ja oli Helsingin yliopiston kansanrunoudentutkimuksen professori 1959-77. Hänen tutkimuksensa lähtökohtana oli näkemys, että Lönnrotin Kalevala on taideteoksena vanhentunut. Hän halusi tuoda kansanrunouden esiin sellaisena kun se aikanaan eli. Hänen tunnetuimmat tutkimuksensa ovat Suomen kirjallisuus -teoksen ensimmäinen osa (1963), suomalaisen muinaisrunouden kartoitus, joka ilmestyessään 1983 Ruotsissa (Sejd och saga) sai innostuneen vastaanoton. Hänen viimeisin suurtyönsä oli Suomen Kansan Vanhojen Runojen ensimmäisen jatko-osan eli sarjan 34. osan toimittaminen, yhdessä Senni Timosen kanssa.
Vaikka Matti Kuusi osallistui radikaalin joukon (AKS) toimintaan ja ajatteli aina Suomen parasta, kollektiivista hyvää, oli hän kuitenkin pohjimmiltaan jyrkkä individualisti. Hän ei koskaan hyväksynyt maamme virallista linjaa, joka oli joko Neuvostoliiton nuoleskelu tai lännen ihannointi. Parikymmentä vuotta sitten hän sai vasemmiston vihat niskoilleen, mutta 1980-luvulla hän sai kokea myös liberaalin oikeiston antipatiat. Tällä vuosikymmenellä Kuusi kritisoi epäisänmaallista talouselämää ja materialismia.
Varsinaiseen muurahaispesään Kuusi sohaisi vuonna 1986, jolloin hän Uuden Suomen haastattelussa arvosteli kovin sanoin Suomen kehitysapua ja pakolaispolitiikkaa. Haastattelussa hän sanoi muun muassa tähän tapaan: "Nyt itketään sitä, että taas Etiopiassa kuoli tuhat lasta nälkään. Kuitenkin maailman tulevaisuuden perspektiivistä täytyisi pitää paljon suurempana suru-uutisena sitä, että samaan aikaan Afrikan väkiluku kasvoi kolme-neljä prosenttia... katastrofi on siinä, että lapsia ei kuole tarpeeksi. Selvänä fraasina se sanotaan niin, että kuolleisuus ja syntyvyys eivät ole tasapainossa". Ohjeeksi kehitysapukysymyksen ratkaisemiseksi hän sanoi, että "mitä enemmän 'autamme' Afrikkaa, sitä nopeammin sen olot kurjistuvat....paras apu olisi jättää Afrikka rauhaan, Idi Amineineen ja AIDSeineen".
Pakolaiskysymystä Kuusi pohti näin: "Meillä on hyvin muilla on pahoin. Me tunnemme siitä syyllisyyttä. Siksi meidän on tuotava enemmän pahoinvointia tänne Pohjolaan ja Suomeen. Vasta silloin alkaa hyvinvointi edetä Afrikassa....tuomalla Suomeen riittävän paljon siirtotyöläisiä me saamme varmasti täällä jonkinlaisen Pohjois-Irlannin fiiliksen aikaan. Kriitikot ovat siinä oikeassa, että piilevät rasistiset trendit ovat aika vahvoja Suomessa".
Median luoman "virallisen linjan" poikkeamisesta hän sanoi, että "me häiritsemme tätä konsensusta. On ilman muuta selvää, että jokainen toisinajattelija on uhka. Olisi parasta panna kuonokoppa meikäläisille".
Uuden Suomen haastattelussa Kuuselle kerrottiin siitä kritiikistä, jota "maineikas humanisti" Johannes Salminen on esittänyt Pentti Linkolaa ja Matti Kuusta vastaan. Tohtori Johannes Salminen kysyi, kuinka pitkälle valistusoptimismimme ovat valmiit ottamaan vastaan Matti Kuusen ja kumppanien "uusbrutaalin haasteen" kehitysavun kysymyksessä. Kuusi kommentoi sarkastisella vastakysymyksellä: "Olisin todella utelias tietämään, millä tavalla rohkeat ajattelijat aikovat ratkaista maailman väestöräjähdyksen näköalat".
Maamme on menettänyt todellisen toisinajattelijan, jonka sydän sykki sekä Suomen että koko planeettamme kohtaloille.
(kirjoitus perustuu osittain Pekka Tarkan Helsingin Sanomissa julkaistuun muistokirjoitukseen)
Kalevan Soturi
|
|
|
