Joseph Goebbels: Kommunismi ilman naamiota (1935)

Perjantaina piti valtakunnan ministeri toht. Goebbels puoluekongressissa puheen, jossa hän esitti laajoja todisteita bolshevismin järjestelmällisestä hävitys- ja myyräntyöstä kaikkien kansojen parissa sekä paljasti kommunismin valheellisen opin “köyhälistön vapautumisesta kapitalismin ikeestä". Valtakunnan min. toht. Goebbels puhui seuraavaa:

Elokuun alussa tänä vuonna julkaisi eräs johtava englantilainen päivälehti pääkirjoituksen otsakkeella “Kaksi diktatuuria”, jossa naivisti ja asiaintilaan katsoen varsin epäonnistuneesti yritettiin selostaa luuloteltuja yhtäläisyyksiä Venäjän bolshevismin ja Saksan kansallissosialismin välillä. Tämä kirjoitus herätti kansainvälisessä ajatustenvaihdossa melkoista huomiota ja oli vain todistus siitä hämmästyttävästä ymmärtämättömyydestä, jolla länsieurooppalaiset intelligenssipiirit suhtautuvat kommunismin elämää- ja kansallisuuksia uhkaaviin ilmiöihin vielä nyt, kun niitä on jo 18 v. Venäjällä käytännössä kauhealla ja verisellä tavalla kokeiltu.

Mainitun pääartikkelin kirjoittaja luuli voivansa todeta, että nykyään nämä kaksi vastakkain asetettua bolshevismin ja kansallissosialismin tunnusmerkkiä “liehuvat hallitusmuotojen yllä, jotka oleelliselta rakenteeltaan muistuttavat toisiaan, ja joissa monet lait - jotka ovat niiden tukipylväät - ovat aivan samat. Tämän vuoksi lieneekin yhtäläisyys niiden välillä suurenemaan päin". Edelleen hän selostaa: “Molemmissa maissa ovat vallalla samat sensuurimääräykset taidetta, kirjallisuutta ja tietenkin sanomalehdistöä vastaan. Sama taistelu intelligenssiä vastaan, hyökkäykset uskontoa vastaan ja samanlainen joukko-aseenkanto, samantekevää tapahtuuko tämä Punaisella torilla tai Tempelhofin kentällä". Teeskennellen hämmästystä hän toteaa “sen kummastuttavan ja peloittavan ilmiön, että voi olla mahdollista mukaannuttaa kaksi ennen niin kaukana toisistaan ollutta kansaa niin epätoivoisen yhtäläiseen olomuotoon ja pakottaa ne siihen tyytymään”.

Näkee heti, että “paljon sanoja, paljon mielettömyyttä”. Nimeään mainitsematon kirjoittaja ei edes ole viitsinyt vaivautua tutkimaan kansallissosialismin enempää kuin bolshevisminkaan kaikkein oleellisimpia ja perustavimpia periaatteita. Hän pitäytyy kiinni vain ulkonaisissa seikoissa, eikä kykene tuolla klassillis-journalistisella objektiivisuudella, jota tämä vakava suurlehti niin kernaasti suosii, arvostamaan ja havainnoimaan näiden ilmiöiden varsinaisiakaan piirteitä. Voisimme säälivällä olkapäänkohauksella sivuuttaa koko tuon täydellisesti harhaanjohtavan esityksen ja siirtyä päiväjärjestykseen, ellei näissä kiistanalaisissa probleemoissa olisi kysymys kaikkein oleellisimmista ja Euroopan tulevaisuudelle kaikissa suhteissa tärkeimmistä poliittisista ilmiöistä, ja jos tämä niin periaatteet sivuuttava esitys olisi vain yksityistapaus eikä suinkaan koko suuren ja vaikutusvaltaisen länsieurooppalaisen intelligenssin omaksuma.

Vastakohdaksi sille teemme tässä yrityksen jakaa bolshevismi alkutekijöihinsä ja täysin paljastaa se Saksan ja Euroopan julkisuudelle. Se ei tule käymään helposti katsoen siihen tosiasiaan, että epäilemättä viekkaasti eikä suinkaan tuloksettomasti toimivat Kommunistisen Internationaalin propagandalaitokset ovat taitavasti osanneet saattaa julkisuuteen Venäjän rajojen ulkopuolella täydellisesti väärän, ja ottaen huomioon jännitystilan, joka siitä voi ja täytyy johtua, suorastaan vaarallisen kuvan bolshevismista. Jos vielä otamme lukuun sen pohjattoman vihan, jota maailmanliberalismin laajat piirit tuntevat kansallissosialismia ja sen Saksassa käytännössä tapahtuvaa rakentamistyötä kohtaan, niin on kyllä varsin ymmärrettävää, että sellaiset harhapäätelmät kuin edellämainittu voivat olla mahdollisia. Ne sivuavat kaikkein oleellisinta; sillä kun kansainvälinen kommunismi pyrkii tuhoamaan kaikki luonnon itsensä antamat kansallis- ja rotuominaisuudet, kun se näkee perimmäisen syyn maailmantalouden kapitalistiseen tuhoon omaisuudessa, jota se sen mukaan suurisuuntaisen, kavalan ja häikäilemättä toteutetun pakkoluovutusjärjestelmän avulla koettaa saada haltuunsa, kun se ei tahdo myöntää persoonallisuuden arvoa, vaan pyrkii sekoittamaan sen onttoon ja luonnottomaan laumasieluun, kun se tylsillä ja elottomilla materialistisilla periaatteillaan tuhoaa ja tappaa kaikki yksilöiden ja kansojen ihanteet ja korkeammat pyrkimykset, niin taas kansallissosialismi näkee ja tunnustaa omaisuuden, persoonallisuuden, kansan, rodun ja aatteellisuuden niiksi voimiksi, jotka ylläpitävät kaikkea inhimillistä kulttuuria ja antavat sille perussävyn.

Bolshevismi lähtee tietoisesti kaikkien kansojen vallankumoustilaan saattamisen pohjalta. Siihen sisältyy agressiivinen, kansainvälinen tendenssi. Kansallissosialismi sitävastoin rajoittuu Saksaan, eikä ole enempää aatteena kuin käytännössäkään vientitavaraa. Bolshevismi kieltää uskonnon prinsiipin periaatteessa ja alunperin. Se näkee siinä vain “oopiumia kansalle”. Mutta kansallissosialismi puoltaa suvaitsevaisuudessaan uskontoja kohtaan jumaluskoista ja yliaistillista idealismia, joka luonnostaan kuuluu ja on lähtöisin kansan rotusielusta. Kansallissosialismin luodessa uusia uria ja muotoja Euroopan kulttuurikehitykselle, on bolshevismi juutalaisten johtama kansainvälisen epäinhimillisyyden taisteluhaaste itse kulttuuria vastaan. Se ei ole vain antiporvarillinen, se on antisivistyksellinen.

Se merkitsee viime kädessä länsimaiden kaikkien taloudellisten, yhteiskunnallisten, valtiollisten ja sivistyksen saavutusten ehdotonta tuhoamista erään irtolaisen paimentolaiskansainvälisen salaliittoliigan hyväksi, joka on löytänyt edustuksensa juutalaisuudessa. Tämä suurisuuntainen yritys, nostaa koko sivistysmaailma saranoiltaan, vaikuttaa sitäkin vaarallisemmalta, kun kommunistinen internationaali jo aikoja on osannut tuolla mestarillisella vääristelytaidollaan luoda itselleen suuren joukon suojelijoita ja avustajia juuri noissa Euroopan intelligenssipiireissä, joiden fyysillinen ja henkinen tuhoaminen pitäisi olla bolshevistisen maailmanvallankumouksen lähin päämäärä.

Bolshevismi, joka sinänsä merkitsee taisteluhaastetta kaikkea aatteellisuutta vastaan, tekeytyy mielellään aatteeksi. Se osaa olla, milloin on tarpeen, susi lammasten vaatteissa.

Mutta sen petollisen naamion takaa, joka sillä on kutakin eri aikakautta ja tilaisuutta varten, irvistää maailmantuhon pukinsorkka. Ja siellä missä sen vain on onnistunut sovelluttaa teoriojaan käytännössä, on luvatusta “työläisten ja talonpoikien paratiisista"”tullut kammottava erämaa, jossa kaikki elämä on kuivunut ja tukahtunut.

Tästä opista jos mistään pitää paikkansa se, että on olemassa ero teorian ja käytännön välillä. Sillä sen kirjava teoria kimaltelee kaikissa petollisesti houkuttelevissa väreissä. Siinä piilee vaarallisen houkutuksen myrkky. Käytäntö on sen sitävastoin osoittanut kauheaksi ja kammottavaksi miljoonin uhrein, jotka sen kunniaksi ovat kuolleet kuulan, köyden, kirveen tai nälän kautta. Sen teoria lupaa kaikista rajoista vapaan ,työläisten ja talonpoikien isänman... “luokattoman yhteiskunnan”, jota valtio suojelee ryöstämiseltä, talousperiaatteen, jonka mukaan “kaikki kuuluu kaikille” ja tähän pohjautuvan “todellisen ja yleisen maailmanrauhan” aikaansaamisen.

Miljoonat nälkäpalkkatyöläiset, jollaiset eivät länsimaissa yleensä tulisi kysymykseenkään, miljoonat ahdistetut ja kiusatut talonpojat, joilta riistettiin heidän maansa lopullisesti turmeltavaksi tyhmällä ja kaiken aloitekyvyn tukahuttavalla kollektiivitaloudella, nälänhädät, joiden uhreiksi vuosittain joutuu miljoonia ihmisiä maassa, joka laajan maa-alansa vuoksi voisi olla koko Euroopan vilja-aittana, armeijan varustaminen, jonka tarkoituksena johtavien bolshevistien lausuntojen mukaan on viedä mitä verisin maailmanvallakumous päätökseen, se, että tämän järjettömästi johdetun valtio- ja puolueaparaatin johtoelimenä on häikäilemätön ja säälimätön, terroristinen, pieni, enimmäkseen juutalainen vähemmistö: tämä kaikki puhuu kyllä toista kieltä, kieltä, jolle maailma ajan mittaan ei voi pysyä kuurona, koska siinä soi mukana koko 160- miljoonaisen kansan nimetön tuska ja kuvaamattomat kärsimykset.

Se tosiasia, että bolshevismi päämääriensä toteuttamisessa käyttää propagandakeinoja, joiden läpi vain erikoistuntija voi nähdä, joihin verrattuna koko porvarillinen maailma on vailla kaikkea houkutuksen hohdetta, tekee tämän kansainvälisen vaaran muille valtioille ja kansoille sitäkin suuremmaksi; sillä tämä propaganda lähtee siitä periaatteesta, että tarkoitus pyhittää keinot, että sen palvelukseen voidaan ja täytyy asettaa valhe, petos, yksilö- ja joukkoterrori, ryöstö, poltto, lakot ja kapinat, vakoilu ja armeijan hävitys, ja että tässä kaikessa vain yksinomaan on pidettävä silmämääränä kaikkien kansojen vallankumousta. Ei mitään eikä ketään arkaile tämä mitä vaarallisin laji joukkovaikutusta. Vain se, joka kykenee näkemään sen salaiset vaikuttimet ja asettaa sille vastapainoksi sopivat vastavoimat, on sitä voimakkaampi. Sillä tämä propaganda kykenee soittamaan kaikkia instrumentteja. Se tekeytyy henkiseksi milloin on kysymyksessä henkisen, se tekeytyy porvarilliseksi, milloin on kysymyksessä porvarillisen, se tekeytyy proletaariseksi, milloin on kysymyksessä proletaarisen, se tekeytyy lauhkeaksi, milloin on kysymyksessä laukean, veriseksi, milloin on kysymyksessä verisen vastarinnan murtaminen.

Kominterniin on bolshevismi yhdistänyt nämä kansainväliset propagandapyrkimyksensä.

Tämä maailmanhävittämislaitos saattoi muutamia viikkoja sitten aivan julkisesti koko Euroopan silmien edessä esittää taktillisten ja strateegisten näkökohtien mukaan järjestetyn sotaretkisuunnitelmansa kansojen ja valtioitten hävittämiseksi, ilman että porvarillinen maailma, jonka sukupuuttoon hävittämistä tässä suunnitelmassa avoimesti ja peittelemättä julistettiin, nosti harmistuksen huutoa, puhumattakaan, että se olisi koonnut vielä jäljellä olevia voimiansa ratkaiseviin vastustustoimenpiteisiin.

Vain niissä valtioissa, joissa bolshevismi uusien kansallisten periaatteiden avulla oli lopullisesti voitettu, nostettiin varoittavia ääniä, joille hävityksellä uhattu porvarillinen maailma kuitenkin vain hymyili selitellen ne liioitelluiksi haamunäyiksi.

Kun Saksa kansallissosialismin merkeissä puhdistuneena ja yhtyneenä, käy tätä taistelua maailman kansainvälistä bolshevisointia vastaan kaikkien samanmielisten ryhmien etunenässä, niin se on tietoinen siitä, että sillä täten kansallisen tarkoitusperän lisäksi vielä on täytettävänä maailmantehtävä, jonka onnellisesta tuloksesta riippuu kaikkien sivistyskansojen kohtalo. Kansallissosialisteina olemme päässeet bolshevismista perille, tunnemme sen kaikkien naamarien ja peittelevien vaippojen alta. Silmiemme edessä se seisoo vaatteetonna, paljastettuna ja alastomana koko valheellisessa kurjuudessaan. Me tunnemme sen teorian, mutta myöskin sen käytäntöön soveltamisen.

Tässä annettakoon kaunistelematon, kaikissa yksityispiirteissään kumoamattomiin ja epäämättömiin tosiseikkoihin perustuva kuva, jonka, jos maailmaan vielä on jäänyt jäljelle edes kipinä järkeä ja ajattelemisen selkeyttä, täytyy täyttää valtiot ja kansat kauhistuksella ja yhdistää ne tämän äkillisen vaaran torjumista varten.

Annan kommunistisen propagandan ja teorian, menetelmien ja juonien Venäjällä ja sen ulkopuolella puhua esimerkein, jotka minusta ovat tunnusmerkillisiä, jotka voitaisiin korvata ja täydentää tuhansilla muilla, ja jotka kokonaisuudessaan paljastavat koko tämän maailmansairauden kammottavat kasvot.

Yksityismurhat, vankienmurhat ja joukkomurhat ovat bolsheviikkien erittäin halukkaasti käyttämiä keinoja maan puhdistamiseksi heidän propagandan vastustajista.

Saksassa kaatui yli 300 kansallissosialistia kommunistisen yksityisterrorin uhreina. Tammikuun 14 päivänä 1930 ampui Horst Wesselin hänen asunnossaan raolla olevan oven kautta kommunisti Albrecht Höhler - kutsuttu Aliksi -- juutalaisten Salli Eppsteinin ja Else Colmin avustamana. Elokuun 9 p:nä 1931 ammuttiin takaapäin Berliinin Bälowplatzilla poliisikapteenit Anlauf ja Lenck. Murha tapahtui kommunististen johtajien Heinz Neumannin ja Kippenbergin yllytyksestä. Heinz Neumann pidätettiin äskettäin Sveitsissä passirikoksesta, mutta Saksan luovuttamisanomukseen ei suostuttu, koska oli kysymyksessä “poliittinen rikos”.

Nämä ovat vain yksityisesimerkkejä kommunistisesta yksilöllisestä terrorista, jotka kammottavalla ja verisellä tavalla täydentävät aikaisempina vuosina tapahtuneita panttivankienmurhia.

Huhtikum 30 p:nä 1919 ammuttiin takaapäin Luitpoldkymnaasin pihalla Miinchenissä kommunistisen terroristin Eglhoferin käskystä ja juutalaisten neuvostoemissaarien Levienin, Leviné-Nissenin ja Axelrodin edesvastuulla 10 panttivankia, niiden joukossa nainenkin, ruumiit silvottiin tuntemattomiksi ja ryöstettin. Juutalaisen Bela Kunin, jonka nimi todellisuudessa on Aron Cohn, bolsheviikkiherruuden aikana murhattiin Budapestissä 20 vankia, kun taas Espanjassa lokakuun vallankumouksen yhteydessä, joka, kuten kommunistijohtaja Gàrcio kominternin kongressissa heinäkuun 31 p:nä 1935 nimenomaan korosti, suoritettiin, ”kommunistien johdolla”, ammuttiin Ovièdossa 8 ja Turinossa 17 vankia, ja kommunistien hyökätessä Pelàyon kasarmiin, asetettiin vallankumouksellisten joukkojen eteen suojaksi 38 vankia, joista osa ammuttiin.

Pelkoa ja kammoa herättäväksi muuttuu tämä verinen luettelo, jos siihen lisää kommunististen joukkomurhien melkein uskomattomilta tuntuvat numerot. Klassillisena esikuvana on täällä Pariisin hirmuhallitus vuodelta 1871, jota Karl Marx intohimoisesti juhli ja jota nykyinen neuvostovalta ylistää bolshevistisen maailmanvallankumouksen esikuvana. Se vaati uhreja, joitten lukua nyt enää ei laisinkaan voi määrätä. Saman vertaisen verilöylyn aikaansai juutalais-tshekalainen Bela Kun heinäkuussa 1922 Krimillä panemalla täytäntöön 60,000-70,000 ihmisen ampumisen. Tämä suoritettiin suureksi osaksi konekivääreillä. Alupkan kaupunginsairaalasta kannettiin paareilla 272 sairasta ja haavoittunutta, ja, kuten virallinen raportti Geneven punaiselle ristille todistaa, ammuttiin laitoksen porttien edustalla. 133 päivää kestävän kauhuvaltansa aikana Unkarissa antoi juutalainen Bela Kun murhata lukemattomia ihmisiä, joista virallisten perusteiden mukaan tunnetaan 570 nimeltä. Kiinalainen marsalkka Tshiangkaishek tiedoitti marraskuussa 1934, että Kiangsin maakunnassa olivat kommunistit murhanneet 1 miljoona ihmistä, ja 6 miljoonaa oli menettänyt kaiken omaisuutensa.

Näille kaikille verisille ja kauhua herättäville tapahtumille muodostavat itse Venäjällä toimeenpannut joukkomurhat päätteen.

Teloitettujen lukumäärä on Sovjetin omien tiedonantojen ja muiden luotettavien lähteiden mukaan laskettava n. 1,860,000:ksi hengeksi neuvostoherruuden viiden ensimäisen vuoden aikana.

Näistä on ollut 6,000 opettajia ja professoreja, 8,800 lääkäreitä, 54,000 upseereja, 260,000 sotilaita, 105,000 poliisivirkailijoita, 49,000 santarmeja, 12,800 virkamiehiä, 350,000 henkisen työn tekijöitä, 192,000 työläisiä, 815,000 talonpoikia.

Neuvostolainen tilastotutkija Oganowsky itse ilmoittaa nälkään kuolleitten talonpoikien luvun vuosina 1921/22 5,2 miljoonaksi. Itävallan kardinaali-arkkipiispa Innitzer arvioi Neuvostoliitossa 1934 nälkäkuoleman saaneitten luvun heinäkuun julkilausumassaan miljooniksi. Canterburyn arkkipiispa mainitsi Englannin ylähuoneessa 25 p. heinäkuuta 1934, että nälänhädän uhrien lukumäärä Neuvostovenäjällä vuonna 1933 “oli ennemmin kuusi kuin kolme miljoonaa”.

Tässä meillä on silmäimme edessä summittainen kuva kaikkein kaameimmasta ja kauhua herättävimmästä joukkoterrorista, jolle ei mikään verinäytelmä, sota eikä vallankumous koko maailmanhistoriassa lähimainkaan vedä vertoja.

Se on verinen, kouraantuntuva todistus tuosta hysteerisestä, rikollisesta poliittisesta mielettömyydestä, joka toistuisi kaikissa maissa ja kansoissa, yhtä kammottavin ilmenemismuodoin, niin pian kuin sille vain siihen jotenkin tarjoutuisi tilaisuus.

Olisi tarpeetonta tämän rinnalla viitata siihen järjestykseen ja jalomieliseen lempeyteen, joka on saanut johtaa kansallissosialismia sen toteuttaessa kumouksellisia päämääriään.

Siinä on se “epätoivoinen yhtäläisyys”, joka englantilaisen artikkelin kirjoittajalle kansallissosialismin ja bolshevismin välillä näin “kummastuttavana ilmiönä” pistää silmään.

Mutta tässä eivät ole vielä kaikki tosiasiat: Vallankumoukset maksavat rahaa. Koko maailmaan suunnatut propagandatoimenpiteet vaativat varoja. Bolshevismi hankkii nämä varat omalla tavallaan.

Stalin itse järjesti kesällä 1907 pommihyökkäyksen siirrettäessä erästä Tifliksen valtiopankin rahalähetystä. Siinä sai yli 30 henkilöä surmansa. Ryöstetyt 250,000 ruplaa lähetettiin kumouksillisiin tarkoituksiin käytettäväksi Leninille, joka siihen aikaan oleskeli Sveitsissä. Tammikuun 17:nä 1908 vangittiin juutalainen Wallach-Meer, joka juuri oli kansainliiton neuvostopresidenttinä nimellä Litwinow, Pariisissa, kuljettaessaan ryöstettyä rahaa.

Saksan kommunistinen puolue johti itse ryöstökolonnia ja räjähdysainevarkauksia. Oikeudessa käsiteltäviksi joutuneita tapauksia on koko joukko, joista voidaan mainita jopa 30 suurta tapausta. Lisäksi tuhopolttoja ja räjähdyksiä, jotka on suoritettu epäröimättä ja välittämättä siitä, ovatko viattomat ihmiset menettäneet henkensä samalla.

Huhtikuun 16:na 1925 räjäyttivät bolsheviikit ilmaan Sofian katedraalin.

Heinäkuussa 1927 sytyttivät kommunistit Wienin oikeuspalatsin tuleen.

Leninin kunniaksi järjestetyn juhlan yhteydessä tammikuun 22:na 1930 räjäytettiin Moskovassa ilmaan 14. vuosisadalta peräisin oleva Simonoff-luostari.

Helmikuun 27-28 päivän välisenä yönä 1933 tuhosivat liekit Saksan valtiopäivärakennuksen kommunistien aseellisen kapinan merkiksi.

Lakkoina, katumellakoina ja aseellisina kapinoina jatkuu bolshevistinen vallankumous edelleen näiden esivalmistelujen jälkeen. Menetelmät ovat kaikissa maissa samat. Pitkä rivi vallankumouksellisia toimenpiteitä moudostaa selvän todistuksen tästä: kominterni kerskuu eräässä mainosjulisteessaan viime vuosina organisoineensa melkein kaikki lakot.

Näille lakoille muodostavat verisen jatkon katukahakat. Katukahakasta on vain askel aseelliseen kapinaan: Nämä ovat tapahtuneet: lokak. 1917 Venäjällä, tammik. 1919 Spartakustaistelut Saksassa, 1920 Max Hölz Voertlandissa, punainen armeija Ruhr-alueella, 1921 Keski-Saksassa, syyskuulla 1923 Hampurissa, jouluk. 1924 Tallinnassa, lokak. 23:na 1926, helmik. 23:na 1927 ja maaliskuun 21:na 1927 Shanghaissa, jouluk. 1927 Kantonissa, lokakuulla 1934 Espanjassa, huhtik. 1935 Kubassa ja toukok. 1935 Filippiineillä.

Päähyökkäyksensä bolshevistinen propaganda kohdistaa aina asevoimaa vastaan tietäen, ettei sillä ole mitään mahdollisuutta saada itselleen yliotetta enemmistön voimalla. Sille jäävät siis jäljelle vain väkivaltaiset keinot, jotka nekin kaikissa järjestetyissä valtioissa kilpistyvät sotajoukon vastarintaan. Sentähden on armeija järjestelmällisesti alistettava bolshevismin hävityspropagandan alaiseksi. Siinä on suoritettava sisäistä myyräntyötä ja tehtävä se voimattomaksi anarkiaa vastaan.

Saksassa oli ennen meidän valtaanpääsyämme havaittavissa mitä kiinteintä yhteistyötä Neuvostovakoilu- ja kommunistijärjestöjen välillä. G.P.U.:n ulkomaanosasto toimi virallisesti maassamme. Se oli varsinainen kommunistisen vakoilujärjestön toimeksiantaja ja johtaja. Tämän vakoilun tarkoituksena oli: sotilassalaisuuksien kavaltamisen ohella hajoittaa poliisi- ja puolustusvoimat. Ohjelmaksi merkittiin: Saksan valtakunnan armeijan pirstominen sisältäpäin puolustusvoimien sotilaiden ja matruusien keskuudessa suoritetun lisätyn kumouksellisen valistustyön avulla. Heinäk. 1931 - jouluk. 1932 käsiteltiin Saksan tuomioistuimissa 111 maakavallusjuttua, jotka kaikki olivat lähtöisin kommunistipuolueesta. Sitäpaitsi paljastui varsin suurilukuinen joukko maanpetollista laatua olevia työkavalluksia teollisuuslaitoksissa.

Räikein esimerkki “neuvostodiplomaattien” osallistumisesta sisäpoliittiseen hajoitustyöhön oli juutalainen neuvostolähettiläs Joffe, jonka marraskuussa 1918 täytyi lähteä Berliinistä, koska hän käytti diplomaattikuriiria hävitysaineiston kuljettamiseen, jolla Saksan armeija turmeltiin ja tehtiin vallankumous mahdolliseksi. N.s. “vallankumoussäätiö” meni suureksi osaksi Liebknechtin aseidenhankintaan Saksan  kommunisteille, osaksi myöskin propaganda-aineiston hankkimiseen armeijaa varten. Riippumaton valtiopäiväedustaja, juutalainen tri Oskar Colin, selitti itse joulukuun 26 p:nä 1918 saaneensa marraskuun 5 päivänä 1918 neljä miljoonaa ruplaa Joffelta Saksan vallankumouksen toimeenpanoa varten.

Koko työ tarkoitti todistettavasti Saksan valtakunnan luhistamista turmelemalla ja hajoittamalla armeijaa.

Tältä yksityisterrorin, panttivankienmurhien, joukkomurhien, ryöstöjen, tulipalojen, lakkojen, katumellakoitten ja aseistettujen kapinoitten, vakoilun ja armeijan turmelemisen avulla pöyhennetyltä maaperältä kohoaa kommunistisen maailmanpropagandan irvinaama ja valhepää. Aate ja liike, joka tuollaisin hylättävin ja inhoittavin keinoin anastaa vallan ja koettaa ylläpitää sitä, voi ajan mittaan säilyä vain valheitten, parjausten ja teeskentelyn avulla. Ne ovat bolsheviikkien tyypillisiä propagandamenetelmiä, joita tarpeen mukaan käytetään eri sävelasteikoissa.

On esim. itsestään aivan selvää, että Neuvostoliiton ulkopuolella vallitsee kaikissa maissa vain kiskomista, kriisejä, katastrofeja ja luhistumisia. Sitävastoin on Neuvostoliitossa käynnissä sosialistinen rakentamistyö, joka vapauttaa maan taloudellisesta kriisistä ja tekee sen “valtioksi ilman työttömiä”. Todellisuudessa vallitsee Neuvostovallassa sellainen taloudellinen hajoamistila ja tuotannon rappiollaolo, joka voittaa kaiken kuvailun. “Maassa ilman työttömiä” on satojatuhansia ja miljoonia kerjäläisiä ja kodittomia lapsia, jotka kansoittavat suurkaupunkien katuja, satojatuhansia karkoitettuja, pakkotöihin ja maanpakoon tuomittuja.

Kun kaikissa muissa valtioissa luulotellaan vallitsevan kapitalistisen ja fascistisen diktaatorinvallan, on Venäjällä vapaus ja demokraattinen järjestys taattu.

Todellisuudessa huokaa maa juutalais-marksilaisen pakkovallan alla, joka kaikin mahdollisin keinoin pysyttelee vallassa. Väitetty vapaus ja kansallisuuksien itsemääräämisoikeus merkitsee itse asiassa kansallisuuksien orjuuttamista ja sukupuuttoon hävittämistä. Siirtomaa- ja puolisiirtomaakansojen luuloteltu vapauttaminen kansainvälisen köyhälistön avulla on, päivänvalossa tarkasteltuna, veristä ja mitä pahinta laatua olevaa häikäilemätöntä neuvostoimperialismia.

Saksassa kommunistinen puolue ennen meidän valtaanpääsyämme muutti tunnuslauseensakin arkailematta aina ajan vaatimusten mukaan. Ensin oli Saksa “Versaillesin valtojen puolisiirtomainen uhri, jonka kansainliitto painoi maahan”. Kun kansallissosialismi alkoi voittaa alaa julkisuudessa, laati kommunistinen puolue “sosiaalisen ja kansallisen vapauttamisen” ohjelman. Sitten julistettiin proletaarinen yhteisliitto Moskovan ja Berliinin välillä Versaillesia ja kansainliittoa vastaan. Tänään solmitaan sotilasliittoja Pariisin ja Prahan kanssa ja viedään häikäilemättä päätökseen yhtyminen silloin “roistoseuraksi” solvattuun kansainliittoon.

Neuvostoliiton niin sanottu rauhanpolitiikka osoittautuu maailmanvallankumoukselliseksi salajuoneksi kaikissa maissa, tunnottomaksi valtioiden välisten selkkauksien kiihoittajaksi, ja samanaikaisesti siihen liittyy mielikuvituksellisen suuri varustautuminen hyökkäyssotia varten. Siinä kuin länsi-Euroopan valtioissa on luokaton yhteiskunta, on Neuvostovenäjällä mitä ankarin eroitus etuoikeutettujen kastien ja niiden välillä, joilta kaikki oikeudet on riistetty. Propagandassa puhutaan Neuvostovenäjästä “lapsiparatiisina, jossa on maailman onnellisin nuoriso”. Todellisuus taasen puhuu miljoonista hunningolle joutuneista lapsista, lastentyöstä, jopa lapsien kuolemanrangaistuksestakin. Bolshevistinen propaganda valehtelee “naisen vapauttamisesta kommunismin avulla”, todellisuus kertoo avioliiton täydellisestä purkautumisesta, perhe-elämän kauhistuttavasta hajoittamisesta ja lakkauttamisesta, naistyöstä ja kauheasti lisääntyvästä prostitutiosta.

Voiko hallitusjärjestys, jossa teoria ja käytäntö ovat niin huutavassa ristiriidassa toisiinsa nähden, pysyä alallaan muuten kuin panettelun ja tunnottoman teeskentelyn avulla!

Kansallissosialistien syyksi valheteltiin ennen tammikuun 30 päivää 1933 joka päivä ne työläismurhat, jotka kommunistit tekivät puolueensa määräyksestä. Yhä uudelleen valehdellaan SA:ssa tapahtuneista mellakoista ja rehtejä saksalaisia työläisiä esitetään lakonmurtajina. Jotta Horst Wesselin murhan johdosta syntynyt yleisen mielipiteen paheksuminen Berliinissä olisi voitu torjua, esitettiin tämä pelkurimainen, poliittinen ilkityö porton apurien kesken tapahtuneeksi välien selvittelyksi. Kun raaistuneet ja petomaiset kommunistit pistivät hitlernuorukaisen Norkuksen kuoliaaksi, valehteli ,”Rote Fahne”, että Norkuksen olisi surmannut natsiurkkija, että kansallissosialistit siis olisivat antaneet teurastaa 17-vuotiaan jäsenen omasta puolueestaan, toimittaakseen täten aineistoa Saksan kommunistisen puolueen kieltämiseksi. Samaa väitettiin Maikowskia ja Gatschkea murhatessa.

Kun kansallissosialismi Saksassa oli käynyt käsiksi kommunistiseen puolueeseen, nostatti kommunistinen internationaali kauhupropagandan kansallissosialismia vastaan. Lontoon valeprosessin oli määrä puhdistaa kommunistinen puolue syyllisyydestä valtiopäivätalon paloon; julkeasti väitettiin tätä kansallissosialistien provokatoriseksi teoksi, jonka minä muka olin keksinyt ja puoluetoverini Göring pannut toimeen. Kansallissaksalaisen edustajan Oberfohrenin kuoltua sepittivät ja väärensivät Saksasta Pariisiin paenneet kommunistit luulotellun Oberfohrenin muistokirjoituksen, jonka tarkoituksena oli osoittaa tuhopoltto johtavien kansallissosialistien suorittamaksi. Saksalaiskansalainen edustajavainaja ei voinut enää osoittaa väitettä perättömäksi. Entisten kommunisti johtajien myöhemmät lausunnot osoittavat yksityiskohtaisesti, ettei tuossa muistokirjoituksessa ollut sanaakaan totta, vaan että se pienempiä yksityiskohtiaan myöten oli väärennetty kansallissosialismin saattamiseksi huonoon huutoon maailman silmissä. Arvossapidetyt juristit ja journalistit, jopa eräs englantilainen lordikin, eivät hävenneet ryhtyä tähän kömpelöön ja julkeaan kommunistiseen konnantyöhön ja alentua tuollaisiksi marionettinukeiksi Lontoon valeprosessissa.

Siitä lähtien suorittaa maailmankommunismi systemaattista, tuhansin muodoin esiintyvää propagandaa Saksaa vastaan, koska se on saanut tuntea ja kokea kansallissosialismissa varsinaisen ja vaarallisimman vihollisensa. Tämän petollisen kemmunistisen agitation aina toistuvia teemoja ovat Saksan imperialismin luulotellut sodanvalmistelut, korvausvaatimusaikeet Ranskaa kohtaan, tai Tanskan, Hollannin, Sveitsin, Baltian maiden, Ukrainan tai muiden maiden anastaminen, Saksan ristiretki Neuvostotasavaltaa vastaan, vastakohdat puolueiden ja hallituksen välillä, ennenkaikkea puolueiden ja puolustusvoimien välillä, kansanjoukkojen kasvava tyytymättömyys, Saksan johtomiesten murhat tai murhayritykset heitä kohtaan, tuleva inflatio ja täydellinen taloudellinen romahdus, vangittujen surmaaminen ja kiduttaminen, uskonnonvainoaminen ja kaikenkaltainen barbaarikulttuuri.

On tuhansittain kanavia, joita pitkin tämä kiero propaganda etenee, tuhansia keinoja, joita se käyttää hyväkseen, lukemattomia porvarillisia intellektuelleja henkilöitä, jotka osaksi tietäen, osaksi tietämättään asettuvat sen palvelukseen. Kaikissa mannermaan pääkaupungeissa on näitä maailmansaastutustoimistoja, jotka komintern runsaasti käytettäväksi asettamilla varoilla valmistelevat ja totetuttavat tätä inhoittavaa propagandaa. Ne ovat kaikkien kansojen alituisia levottomuuspesäkkeitä, ne eivät väsy kiihoittamasta kaikkia mahdollisia vastakohtaisuuksia ja kehittämästä luonnollisia jännityksiä aivan sietämättömiksi.

Tällaista on holshevistinen propaganda luonteeltaan ja olennoltaan, näin se käyttää hyväkseen valhetta, petosta ja teeskentelyä maailman myrkyttämiseksi, kansojen kiihoittamiseksi toisiaan vaastaan, rauhattomuuksien herättämiseksi, tietäen, että se saattaa vain epätoivoisina aikoina viedä voittoon kommunismin aatteet.

Ja jos viattomat tai ilkeämieliset kriitikot rinnastavat uskonnolliset erimielisyydet, jotka Saksassa ovat syntyneet syvimmistä omantunnonvaatimuksista, mutta jotka eivät koskaan ole vieneet uskonnon kieltämiseen sinänsä, bolshevistisen internationaalin ohjelmanmukaiseen ateismiin, niin tarvitsee tälle vastapainoksi mainita vain joitakin esimerkkejä kommunismin teorian ja käytännön alalta:

Kommunistisen internationaalin ohjelmassa selitetään vapaasti ja avoimesti, että on käytävä “itsepäisesti ja järjestelmällisesti taistelua kaikkea uskontoa vastaan”. Lenin sanoo teostensa neljännessä niteessä: ”Uskonto on kansalle oopiumia. Uskonto on eräänlainen henkinen päihdyttäjä!”

Bucharin julistaa uskottomien 11. kongressissa: “Uskonto on voitettava ojennetuin pistimin”. Juutalainen Gubelmann, joka Jaroslawskin nimellä on taistelevien jumalattomien liiton johtaja Neuvostoliitossa, sanoo: “Olemme velvolliset tuhoamaan jokaisen uskonnollisen maailmankatsomuksen”. – “jos määrätyn luokan voiton hyväksi saatetaan 10 miljoonaa ihmistä hengiltä, niinkuin viime sodassa tapahtui, - niin täytyy se tehdä, ja se tehdään”.

”Jumalaton”, kuukausittain ilmestyvä taistelevien jumalattomain liiton pää-äänenkannattaja, kirjoittaa marraskuun 6 päivänä 1930: “Me sytytämme tuleen kaikki maailman kirkot, me lyömme murskaksi kaikki vankilat”.

Uskonnonopetus on kielletty kaikissa Neuvostoliiton oppilaitoksissa.

Sen asemesta opetetaan oppisuunnitelman mukaisesti marksilaista ateismia. Alle 18. vuotiailta lapsilta on osanotto jumalanpalveluksiin ja rukouksiin kielletty. Kirkkolaki huhtik. 8. p:ltä 1929 on täydellisesti riistänyt kaikki oikeudet henkisiltä ja uskonnollisilta seurakunnilta. Kaikki papit perheineen kuuluvat oikeudettomiin neuvostokansalaisiin, jotka automaattisesti menettävät oikeuden työhön, ruokaan ja asuntoon, ja jotka koska tahansa voidaan karkoittaa toisiin paikkakuntiin.

Tämä on bolshevistisen ateismin maailmankatsomus- ja lakiperiaate. Käytäntö on aivan vastaavanlainen:

Vuoteen 1930 on Neuvostovallan aikana surmattu 31 piispaa, 1600 pappia ja 7000 munkkia. Vankiloissa viruu. - viimeisten, vuodelta 1930 olevien tietojen mukaan - 48 piispaa, 3700 pappia ja 8000 munkkia ja nunnaa. Geneven kansainvälinen yhdistys 111. Internaationalia vastaan julkaisi elokuussa 1935 laskelman, jonka mukaan Venäjällä on vangittu, karkoitettu tai surmattu 40,000 pappia. Melkein kaikki ortodoksiset kirkot ja kappelit on turmeltu tai suljettu ja muutettu elokuvateattereiksi, viljamakasiineiksi, klubihuoneistoiksi y.m.

Marksilainen jumalattomuuspropaganda saattoi Saksassa ennen meidän valtaanpääsyämme, jolloin lopetimme sen, hyvinkin vetää vertoja juuri kuvattuihin, kauhua herättäviin oloihin. Sosialidemokraattiseen “Saksan Vapaa- ajattelijaliittoon” kuului 600,000 jäsentä. Kommunistisen “Proletaaristen vapaa-ajattelijain liiton” jäsenmäärä lähenteli 160,000:a. Marksilaisen ateismin johtajat olivat melkein poikkeuksetta juutalaisia, m.m. Erich Weinert, Felix Abraham, tri LevyLenz y.m.

Säännöllisissä kokouksissa käytiin taistelua jumalattomuuden puolesta notaarin läsnäollessa, joka otti vastaan erohakemuksia kirkosta 2 RM:n maksua vastaan. 1918-1933 välisenä aikana erosi Saksan evankelisesta valtiokirkosta pyörein luvuin 2,5 miljoonaa henkeä. Näiden jumalattomuusseurojen ohjelmaa seksuaalisella alalla kuvaavat seuraavat määräykset, jotka noihin aikoihin saatettiin julkisuuteen kokouksien ja lentolehtisten kautta:

Lähdettämispykäläin täydellinen poistaminen, maksuton raskaudenkeskeyttäminen valtion klinikoissa, prostituoitujen puoltaminen, kaikkien porvarillis-kapitalististen avioliittoa ja -eroa koskevien harhaoppien poistaminen, virallinen rekisteröiminen vapaaehtoiseksi, lapsille yhteiskunnallinen kasvatus, kaikkien seksuaalisista hairahduksista säädettyjen rangaistuksien poistaminen kaikkien tuomittujen “seksuaalirikollisten” armahtaminen.

Kuten näemme on tämä järjestelmällistä mielettömyyttä, joka tähtää kaikkien kansojen ja sivistysmuotojen tuhoamiseen ja barbarismin kohottamiseen valtioelämän perustaksi.

Missä piilevät sitten tämän maailmansaastutuksen alkuunpanijat? Kuka on keksinyt kaiken tämän mielettömyyden? Kuka on sen Venäjällä siirtänyt käytännön alalle ja yrittää viedä sen voittoon muissa maissa? Näiden kysymysten ratkaisu selittää meidän tietoisesti juutalaisvastaisen asennoitumisemme varsinaisen salaisuuden ja meidän johdonmukaisen ja ilman kompromisseja käydyn taistelumme juutalaisuutta vastaan, sillä bolshevistinen internationaali on todellisuudessa juutalainen internationaali.

Juutalaisia ne olivat, jotka keksivät marksismin, juutalaisia ovat ne, jotka sen avulla jo vuosikymmeniä ovat yrittäneet saattaa maailman kumoustilaan, juutalaisia ovat ne, jotka vielä nytkin ovat kaikissa maissa tämän liikkeen etunenässä. Vain rotua, kansaa ja maata vailla olevien nomadien päähän saattoi pälkähtää tällainen pirullisuus, ja vain itse paholaisen tunteettomuudella se saattoi käydä käsiksi tähän kumoukselliseen toimintaan, sillä bolshevismi ei ole muuta kuin törkeää, kaikkein alhaisimpiin vaistoihin nojaavaa materialismia, ja taistellessaan länsimaista sivistystä vastaan kansainvälisen juutalaisuuden hyväksi se käyttää apunaan ihmisen pimeimpiä viettejä.

Tämän poliittisen ja taloudellisen mielettömyyden teorian keksi juutalainen Karl Mordechai, jota sittemmin sanottiin Marxiksi, rabbininpoika Trieristä. Eräänlainen muunnos tästä syntyi juutalaisen Ferdinand Lassallen aivoissa, jonka isä oli Loslausta polveutuva juutalainen Chaim Wolfsohn, joka muutti nimensä Losslaueriksi, sittemmin Laseliksi ja viimein Lassalleksi. Pariisin kommunin työministeri oli juutalainen Leo Fränkel, Marxin ystävä oli juutalainen terroristi Karl Cohen, joka 7 p:nä toukokuuta 1866 Unter den Lindenillä ampui kaksi laukausta Bismarckia kohti.

“Vorwärts”-lehden toimituskuntaan kuului jo ennen sotaa 15 juutalaista, joista suuri osa myöhemmin tuli kommunistijohtajia, m.m. Kurt Eisner, Rudolf Hilferding ja Rosa Luxemburg. Puolan juutalaiset Leo Joggisches ja Rosa Luxemburg olivat maailmansodan aikana Saksan armeijan tuhoamiseen ja maailmanvallankumoukseen tähtäävien salahankkeiden toimeenpanijoina. Juutalainen Hugo Haase - sittemmin Saksan riippumattoman sosialistisen puolueen puheenjohtaja - vaati jo elokuun 4. päiväna 1914 sotaluottojen epäämistä.

Marraskuun 10.nä 1918 muodostui kuuden kansanvaltuutetun neuvosto, johon kuuluivat m.m. juutalaiset Haase ja Landsberg. Joulukuun 16 p.nä 1918 pidettiin “Saksan yleinen työläis- ja sotilasneuvostojen kongressi”, jossa juutalaiset Cohen-Reuss ja Hilferding pitivät pääpuheet. Saksan armeijan edustajina esiintyivät: 8:a armeijaa edusti juutalainen Hodenberg, 4:ttä armeijaa juutalainen Levinsohn, armeijaosastoa A juutalainen Siegfried Marck, armeijaosastoa B Nathan Moses, Kiewin-joukko-osastoa Jakob Riesenfeld ja Kasselin 11. armeijaosastoa Otto Rosenberg. Joulukuun 31 päivänä 1918 vietettiin kommunistisen puolueen perustamispuoluepäivää Berliinissä, jolloin juutalais-puolattarelle Rosa Luxemburgille uskottiin puolueen johto.

Huhtikuun 6-7 välisenä yönä 1919 julistettiin Neuvostotasavalta Mänehenissä juutalaisen Eisnerin tultua erotetuksi. Pääosallisina tähän olivat juutalaiset Landauer, Toller, Lipp, Erich Mfihsam ja Wadler. Huhtikuun 14:na 1919 asettui Miincheniin toinen neuvostohallitus, jonka johdossa olivat juutalaiset Levinè-Nissen, Levien ja Toller. Berliiniläisen kommunistisen puolueen sanomalehden valtasivat juutalaiset Thalheimer, Meyer, Scholem, Friedländer y.m. Saksan kommunistisen puolueen juristeina toimivat juutalaiset Litten, Rosenfeld, Joachim, Apfel, Landsberg y.m.

Tunnettu juutalaisbolsheviikki Raffes kirjoitta: “Tsaarivallan viha juutalaisuutta vastaan oli oikeutettua, koska hallitus kaikissa kumouksellisissa puolueissa, 60-luvulta lähtien kaikkein toimintakykyisimpien jäsenien joukossa näki juutalaisia vallankumouksellisia”.

Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen toisessa kongressissa 1903 tapahtui jakautuminen bolsheviikkeihin ja mensheviikkeihin. Kummankin puolueen johtoasemissa oli juutalaisia:

Mensheviikkien: Martow (Zederbaum), Trotzki (Bronstein), Dan (Gurwitsch), Martynow, Liber (Goldmann), Abramowitsch (Rein), Goreff (Goldmann) y.m.

Bolsheviikkien: Borodin (Grusenberg) myöhemmin Kiinan bolsheviikkisen kumousliikkeen johtaja, nykyään bolshevistinen kommissaari äärimmäisessen Mongoliassa, Frumkin, Haneeki (Fiirstenberg), Jaroslawski (Gubelmann) – “Jumalattomuusliikkeen” johtaja Neuvostotasavallassa ja hoko maailmassa, Kamenew (Rosenfeld), Lasch6witsch, Litwinow (Wallach) - tätä nykyä Neuvostoliiton ulkokomissaari ja entinen Kansainliittoneuvoston puheenjohtaja, Ljadow (Mandelstamm), Radek (Sobelsohn), Sinowjew – 1919-1926 Kommunistisen Internationaalin johtaja, Sokolnikow (Brillant), Swerdlow - mitä läheisin Leninin ystävä ja työtoveri.

Elokuun alussa 1927 olivat bolsheviikkien VI. puoluepäivien avajaiset. Hallintoon kuuli: kolme venäläistä, kuusi juutalaista, yksi georgialainen.

Lokakuun 23 päivänä 1917 oli keskuskomitean historiallinen istunto, jossa päätettiin ryhtyä aseelliseen kapinaan. Kapinan johtoa varten perustettiin “Poliittinen toimisto” ja “Sotavallankumouskeskus”. Näiden bolshevistisen vallankumouksen poliittissotilaallisten keskusten johdossa oli: kaksi venäläistä, kuusi juutalaista, yksi georgialainen, yksi puolalainen.

Englantilaisessa, “BoIshevismia Venäjällä koskevien kertomusten yhdistelmässä”, joka Hänen Majesteettinsa käskystä esitettiin parlamentille huhtikuussa 1919, on erikoisen tunnusmerkillinen kertomus n:o 6. Lainaamme siitä seuraavat palat:

Sir M. Findley Mr. Balfourille (vastaanotettu 18 p:nä syysk. 1918), sähkösanoma: “Oheisena tänään tänne saapunut Alankomaiden Petrogradin-lähettilään 6 päivältä syyskuuta oleva kertomus tilanteesta Venäjällä, laadittu eritoten lähettilään suojeluksen alaisten brittiläisten alamaisten ja brittiläisten intressien tilaa silmälläpitäen.

Moskovassa minulla oli useita kertoja haastatteluja Tschitscherinin ja Karachanin kanssa. Koko neuvostohallitus on vajonnut rikollisjärjestön tasolle. Bolsheviikit tajuavat, että heidän aikansa on ohi, ja ovat alkaneet rikollisen mielettömyyden uraa…

Vaara on nyt niin suuri, että katson velvollisuudekseni kohdistaa brittiläisen ja kaikkien muitten hallitusten huomion siihen tosiseikkaan, että, jollei viipymättä tehdä loppua Venäjän bolshevismista, on koko maailman sivistys uhattu…

Luulen, että bolshevismin tukahduttaminen viipymättä on mitä tärkeintä koko maailmalle, vielä tärkeämpää, kuin yhä riehuvan sodan lopettaminen, ja jollei, kuten yllä selitettiin, bolshevismia tukahduteta jo alkuunsa, tulee se levittäytymään muodossa tai toisessa yli koko Euroopan, koska bolshevismi on juutalaisten järjestämä ja johtama, jotka eivät ole sidottuja mihinkään kansaan, ja joitten ainoa tehtävä on hävittää voimassa oleva järjestys omaksi hyödykseen. Ainoa mahdollisuus, jonka avulla vaara voitaisiin torjua, olisi kaikkien valtioitten yhteinen toiminta…"

Warsovassa ilmestyvä, Itä-Euroopan juutalaislehdistä johtavassa asemassa oleva jiddiläinen päivälehti “Der Moment” kirjoittaa 13 p:nä marraskuuta 1934, n:o 260-13, artikkelissa

”Laser Moissèjewitsch Kaganowitsch - Stalinin edustaja ja oikea käsi” m. m.:

“Hän on suuri ihminen, tuo Laser Moissèjewitsch - kerran hän on hallitseva tsaarien valtakuntaa . . . Hänen tyttärensä, joka pian täyttää 21 v., on nyt Stalinin vaimo ... Ja hän on ,”hyvä juutalaisille” - Laser Moissèjewitsch . . . Näette, on hyvä, olla oma mies ratkaisevalla paikalla”.

Neuvostotasavallan korkeimmissa yhdyskunnissa on 50:stä johtavasta puolueeseen ja valtioon kuuluvasta toimitsijasta yli 20 juutalaista ja vain noin 17 venäläistä, juutalaisen osuuden Neuvostotasavallan koko yhteisväestöstä ollessa 1,8 prosenttia.

Sisäasiankomissaari (ennen tsheka, G.P.U.) on juutalainen Jàgoda.

Kommunistisessa internationaalissa (”Maailmanvallankumouksen yleisesikunta”) esittää juutalainen 0. Piatnitzki ratkaisevaa osaa.

Bolshevistisen kumousliikkeen johto on ollut ja on yhä vieläkin kaikissa maissa etupäässä - muutamissa maissa, kuten esim. Puolassa ja Unkarissa jopa kokonaankin - juutalaisten käsissä.

Puolalainen poliisikomisario Landèbzrski todisti syyttäjän kysymyksestä oikeudenkäynnissä juutalaista kommunistinaista Schmelziä vastaan maaliskuussa 1935, että 98 prosenttia Puolassa kommunistisesta salavehkeilystä pidätetyistä on juutalaisia.

Kiinan bolshevisoinnin varsinainen johtaja on juutalainen Borodin-Grusenberg.

Tähän päättyköön tämä luettelo.

Tällaista on kommunismi ilman naamiota, sen teoria, käytäntö ja sen propaganda. Tämä asiallinen ja intohimoton, suurimmalta osalta aivan virallisesti todistettujen tosiseikkojen yhdistelmä antaa niin kammoaherättävän ja vaikutuksiltaan peloittavan kuvan, että jokaisen sivistyneen ihmisen täytyy väristen vieroa sitä. Tämä oppi “Köyhälistön vapauttamisesta kapitalismin ikeestä” on pahinta ja häikäilemättömintä kapitalismia, mitä yleensä voi kuvitella, mammonallisen ja materialistisen ajatustavan ruumiillistuma, maailman kaikkien maitten kansainvälisen juutalaisuuden keksimä, johdattama ja johtama. Se ei ole mikään sosialistinen kokeilu, se ei ole mitään muuta kuin juutalaisuuden suurisuuntainen yritys korkeamman arjalaisen maailman expropriatioon ja riistämiseen ja sen korvaamiseen juutalaisella alimaailmalla. Ne, jotka täällä esiintyvät uuden opin apostoleina ja sorretun ihmisyyden vapauttajina, ovat todellisuudessa anarkian ja koko sivistysmaailman kaoottisen luhistamisen henkilöitymiä.

Tällä kaikella ei ole enää mitään tekemistä politiikan kanssa eikä sitä senvuoksi myöskään saa mitata poliittisen mittakaavan mukaan. Se on rikos poliittisen naamion alla. Se ei kuulu maailmanhistorian forumille, vaan se kuuluu kaikkien maitten virallisille syyttäjille. Siihen täytyy tarttua samalla häikäilemättömyydellä ja törkeydellä, millä se itse yrittää päästä valtaan tai ylläpitää valtaa. Täällä ei saa tulla kysymykseen mikään sopimuksien tekeminen, sillä vaara, joka uhkaa Eurooppaa, on äkillisluonteinen ja voi päivässä yllättää mitä kauheimpana maailmanonnettomuutena kaikki sivistysmaat. Valtiot, jotka solmivat rauhan sen kanssa, saavat jo lyhyen ajan kuluttua oppia kokemuksesta, etteivät ne taltuta bolshevismia, vaan että bolshevismi laskee ne valtansa alle. Ei myöskään voida väittää, että kominterni olisi muuttanut tapojaan. Se on ja jää siksi, mitä se aina on ollut: propaganda- ja vallankumousaparaatti, joka tietoisesti tähtää länsimaiden hävittämiseen.

Bolshevismi on kaikkien kansojen ja kaikenlaisen inhimillisen sivistyksen vannoutunut vihollinen. Maailmanvallankumous on edelleenkin sen varsinainen ja julistettu päämäärä. Stalin itse selitti, kuten sotakomisariaatin äänenkannattaja ,”Punainen tähti” vielä tammikuussa 1935 riemuiten kertoo: ”Leninin lipun alla tulemme voittamaan proletaarisen vallankumouksen koko maailmassa”. Ja kommunistinen emigrantti Pieck julisti kominternin VII maailmankongressissa 28 p:nä heinäkuuta tänä vuonna: “Sosialismin voitto Neuvostovenäjällä osoittaa samalla sosialismin voiton välttämättömyyttä koko maailmassa”. Eikö sovi asiaan, kun ,”Humanité”, Ranskan kommunistinen äänenkannattaja päivää aikaisemmin tervehtii tätä kongressia huudolla: “Eläköön kominterni, maailmanvallankumouksen yleisesikunta”"

Yhtyminen bolshevismiin ei ole mahdollista enempää poliittiselta kuin maailmankatsannolliseltakaan pohjalta. Yhdysvaltojen Neuvostoliiton tunnustaminen on tuonut mukanaan kommunistisen propagandan valtavan lisääntymisen, lukemattomia lakkoja ja levottomuuksia Amerikassa. Ranskan ja Neuvostoliiton välinen sotilasliitto johti jo lyhyessä ajassa siihen, että kommunistit saivat huomattavasti enemmän ääniä kunnallisvaaleissa, joissa he voittivat lisää 42 sijaa, kaksinkertaistaen täten edustajamääräänsä, kaikkien muitten puolueitten hävitessä. Tshekkoslovakian sotilasliitto Neuvostoliiton kanssa johti täälläkin armeijan hajoittamiseen ja kommunistien odottamattomaan äänienlisääntymiseen seuraavissa vaaleissa.

Joka suostuu bolshevismiin, sen se vie perikatoon.

Mikään ei sen vähemmän ole tarkoituksemme, kuin antaa muille kansoille ja heidän hallituksilleen ohjeita, tai edes haluta neuvoa heitä. Me emme sekaannu heidän sisäisiin oloihinsa. Me näemme vain ne vaarat, jotka Eurooppaa uhkaavat, ja koroitamme varoittavan äänemme, koska olemme kokeneet näiden vaarojen suuruuden.

Mitä meihin tulee, niin me olemme ne täydellisesti voittaneet. On ehkä suurin ansio, minkä johtajamme on saksalaisen erikoistehtävänsä lisäksi saavuttanut koko ihmiskunnan hyväksi, että hän Saksassa asetti maailmanbolshevismin hyökkäykselle padot, joita vastaan tämän aasialais-juutalaisen lokatulvan aallot murtuivat. Hän ei ole opettanut meitä ainoastaan tuntemaan bolshevismia maailmanvihollisena, vaan käymään sitä vastaan ja kukistamaan sen. Hän on asettanut sen vastapainoksi uuden, paremman, jalomman aatteen: koko kansan vapauttaminen. Tämän aatteen merkeissä olemme taistelleet ja vieneet lippumme voittoon. Se on antanut meille voimaa karkoittaa bolshevismin uhkat Saksan yltä ja vapauttaa Saksan kansa kertakaikkiaan tästä vaarasta. Nyt olemme jo ylivoimaisia tälle viettelemiselle.

Kansa on immunisoitu punaisen anarkian myrkkyä vastaan. Se on hylännyt kommunistisen maailmanpropagandan ontot ja valheelliset fraasit ja antautunut vakavasti ja uskollisesti, uuteruudella ja sitkeydellä ratkaisemaan probleemoja, joita kohtalo on sille asettanut. Historia on kerran todistava, että johtajamme kukistaessaan bolshevismin pelasti Saksan mitä äkillisimmästä ja kuolettavimmasta rutosta ja samalla länsimaisen kulttuurin sen täydellisen häviön partaalta.

Ei vain jälkimaailma, vaan jo nykyinen maailma tunnustakoon tämän historiallisen erikoistehtävän suuruuden ja päättäköön toimia uskollisena siihen sisältyvälle opille. Mutta me, johtajan uskollinen ja kuuliainen vanha puoluekaarti, olemme onnellisia siitä, että saimme tässä ratkaisevimmassa taistelussa, minkä maailma koskaan on nähnyt, seisoa hänen lippujensa alla.

Kotiin