Rudolf Hess syntyi 26. huhtikuuta 1894 Alexandriassa, Egyptissä. Hess ei asunut Saksassa ennenkuin täytti 14 vuotta. Hess liittyi armeijaan ja lähti vapaaehtoisena ensimmäiseen maailmansotaan 1914. Sota oli hyvä syy päästä eroon määräilevästä isästä, joka halusi Hessille uran perheyrityksessä. Haavoituttuaan kahdesti Hess liittyi ilmavoimiin ja hänestä tuli lentoupseeri. Sodan päätyttyä Hess liittyi vapaajoukkoihin, joiden tarkoituksena oli vapauttaa Saksa kommunisteista. Myöhemmin Hess opiskeli Münchenin yliopistossa lakia. Kuultuaan Adolf Hitlerin puheen pienessä Müncheniläisessä hallissa, Hess liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen 1.7.1920 ja hänen jäsennumeronsa oli 16.
Hessistä tuli vahva kapakkatappelija kommunisteja vastaan, jotka yrittivät väkivaltaisesti häiritä Hitlerin puheita. Vuonna 1923 Hess otti osaa Hitlerin vallankaappausyritykseen, joka epäonnistui. Adolf Hitler ja Rudolf Hess sekä muut vallankaappausyritykseen osallistuneet vangittiin. Hess auttoi Hitleriä kirjoittamaan "Taisteluni", jonka nimi oli aluksi "Neljä ja puoli vuotta taistelua valheita, tyhmyyttä ja pelkuruutta vastaan." Vapauduttuaan vankilasta 1925, Hess palveli useita vuosia Hitlerin henkilökohtaisena sihteerinä. Hitler nimitti Hessin 1932 kansallissosialistisen puolueen paikallisosaston päälliköksi ja uskollisesta palveluksesta SS-kenraaliksi. 1933 Rudolf Hessistä tuli uskollisuutensa johdosta Hitlerin seuraaja. Vuonna 1939 Hess kohosi kansallissosialistien hierarkiassa kolmanneksi Göringin jälkeen.
Toukokuun 10. päivänä 1941 Hess lensi Skotlantiin ME-110 tyyppisellä hävittäjäkoneella neuvotellakseen rauhasta. Koneeseen tuli vika ja se putosi, mutta Hess pelastui laskuvarjon avulla. Hess selvitti Briteille, ettei Adolf Hitlerin tarkoituksena ollut tuhota Pohjoismaita, - Hess vangittiin. Rudolf Hess oli vangittuna Briteillä sodan loppuun saakka 1945, kunnes hänet lähetettiin takaisin Saksaan tuomittavaksi. Hess tuomittiin Nürnbergissä elinkautiseen vankeusrangaistukseen 1946. Vuonna 1966 Spandaun vankilasta vapautuivat Hitler-Jugendin johtaja Schirach ja sotatarvikeministeri Speer. Sen seurauksena Hess jäi Spandaun ainoaksi vangiksi. Käytännössä Hess ei saannut lukea lehtiä, joissa oli toiseen maailmansotaan viittaavia uutisia eikä katsoa televisiota. Hess eristettiin muusta maailmasta kokonaan julmilla, epäinhimillisillä menetelmillä. Rudolf Hess kuoli 17. elokuuta 1987, 93 vuoden iässä. Myöhemmin Hessin ilmoitettiin tehneen itsemurhan. Hessin kuoltua kansallissosialistit esittivät hänelle viimeisen tervehdyksen Spandaun vankilan ulkopuolella. Rudolf Hessin sanomaa kansallissosialistisena sotilaana kunnioitetaan nykyään marssimalla joka vuosi 17. päivä elokuuta.
Propaganda- ja kansanvalistusministeri tri. Joseph Goebbels (29.10.1897 - 1.5.1945)
Joseph Goebbels syntyi 29. lokakuuta 1897 Rheydtissä. Goebbelsin ollessa 4-vuotias hänet jouduttiin leikkaamaan lapsihalvauksen vuoksi. Vuonna 1906 Goebbels aloitti opinnot Rheydtin koulussa ja siellä hän tutustui Fritz Prangiin. Ensimmäisen maailmansodan aikana Goebbels hylättiin kutsunnoissa asepalvelukseen kelpaamattomana. Pääsiäisenä 1917 Goebbels kirjoitti ylioppilaaksi ja meni Bonnin yliopistoon. Seuraavana vuonna Goebbels opiskeli Freiburgin ja Würtzburgin yliopistoissa. Vuonna 1921 hän valmistui tohtoriksi Heidelbergissä ja kirjoitti romaanin "Michael", jonka kustantajat hylkäsivät.
1924 Goebbelsistä tuli Völkischer Freiheitspartein valtiopäiväedustajan Franz Wiegerhausin sihteeri ja puolueen lehden Völkischer Freiheitin toimittaja. Hän tutustui vanhan ystävänsä Prangin välityksellä kansallissosialistisen puolueen Ruhrin-Reininmaan piirin Gauleiteriin, Karl Kaufmanniin. Hän tarjosi Goebbelsille palveluksiaan ja Goebbelsistä tuli Pohjois-Saksan kansallissosialistisen puoluejärjestön toimitsija. Goebbelsin vaikutusvalta puolueen puhujana alkoi kasvaa, kun hänet sijoitettiin Kaufmannin puoluetoimistoon 1925. Samana vuonna hän tutustui Adolf Hitleriin ja sai häneltä "Taisteluni" I-osan tekijäkappaleen. Heinäkuussa 1926 Goebbels vieraili Hitlerin luona Berchtesgadenissa ja saman vuoden marraskuussa hänet nimitettiin Berliinin gauleiteriksi. 1928 Goebbels valittiin yhdeksi 12:sta kansallissosialistisesta valtiopäiväedustajasta ja marraskuussa hänestä tuli propagandapäällikkö.
Kansallissosialistinen kustannusliike Eher Verlag julkaisi Goebbelsin teoksen "Michael." Joulukuun 12. päivänä 1931 Goebbels solmi avioliiton Magda Quandtin kanssa ja ensimmäinen tytär Helga syntyi 1.5.1932. Hitleristä tuli valtakunnankansleri 1933, ja hän nimitti Goebbelsin propaganda- ja kansanvalistusministeriksi. Huhtikuun 13. päivänä 1934 syntyi tytär Hilde ja elokuussa presidentti Hindenburg kuoli, jolloin Hitleristä tuli Saksan johtaja ja valtakunnankansleri. Goebbelsin kolmas lapsi, Helmuth syntyi lokakuun 21. päivänä 1935. Vuonna 1937 Goebbels osti UFA:n valtiolle ja helmikuun 2. päivänä syntyi tytär Holde. Seuraavan vuoden 5. päivänä syntyi tytär Hedda ja Goebbels pani alulle pitkäaikaisen brittiläisvastaisen propagandan.
Kesäkuussa 1939 Goebbels piti kaksi kiihotuspuhetta Danzigissa ja elokuussa Goebbelsin Puolan-vastainen kampanja kärjistyi. Lokakuussa 1940 syntyi tytär Heide ja seuraavan vuoden kesäkuussa Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. 1942 maaliskuussa Hitler siirti pommitettujen alueiden hoidon Goebbelsin ministeriölle. Goebbels halusi saada lisää valtaa Saksan sisäisissä asioissa ja aloittaa totaalisen sodan kampanjan. 1942 joulukuussa tehty murhayritys Goebbelsiä vastaan epäonnistui. Stalingradin tappion seurauksena 1943, Goebbels määräsi surureunuksen sanomalehtiin.
Syyskuussa Goebbels kehotti Hitleriä harkitsemaan neuvotteluja Britannian tai Neuvostoliiton kanssa. Kesäkuun 10. päivänä 1944 Saksa ampui ensimmäisen rakettiaseensa Englantiin ja Goebbels risti sen V-1:ksi. Heinäkuun murhayrityksen jälkeen Hitler antoi Goebbelsille laajat sisäpoliittiset valtuudet, hänet nimitettiin "totaalisen sodan valtakunnanvaltuutetuksi." Tappion ollessa jo lähellä Goebbels nimitettiin Berliinin puolustuksen komentajaksi tammikuussa 1945. Huhtikuussa Goebbels siirtyi vaimonsa ja lastensa kanssa Hitlerin seuraan Führerbunkeriin.
Goebbels toimi Hitlerin ja Eva Braunin avioliiton sekä Hitlerin testamentin todistajana. 30.4.1945 Adolf Hitler ja Eva Braun tekivät itsemurhan ja Goebbelsistä tuli Saksan valtakunnankansleri. Yritettyään turhaan saada aselepoa venäläisten kanssa, Goebbels teki vaimonsa kanssa itsemurhan 1.5.1945. Joseph Goebbels oli aikamme taitavin propagandisti ja yksi suurimmista puhujista. Hän kaatui Adolf Hitlerin rinnalla ja näytti meille samalla sankarillisuutta ja ennenkaikkea uskollisuutta, minkä puolesta taistella viimeiseen hengenvetoon saakka.
SS-Obergruppenführer (kenraali) Reinhard Heydrich (7.3.1904 - 4.6.1942)
Reinhard Heydrich syntyi 7. maaliskuuta 1904 Halle an der Saalessa. Reinhard kävi reformrealgymnasiumia Hedwigstrasella. Hän oli jo koululaisena hyvin sivistynyt ja perehtynyt ranskalaisen Charles Seignoborosin teokseen "Histoire de la civilisation." Kun Heydrich oli suorittanut lukion, hän liittyi laivastoon merikadetiksi Kiel-Holtennussa. Heydrich aloitti palveluksen Ryhmä 22:ssa. Heydrich ylennettiin laivaston luutnantiksi 1.10.1926 ja vuonna 1928 hänestä tuli yliluutnantti. Mikään ei näyttänyt estävän loistavaa uraa laivastossa. Kohtalo oli kuitenkin päättänyt toisin. Joulukuun 6. 1930 Heydrich tapasi 18-vuotiaan Lina von Ostenin ja he kihlautuivat Tapaninpäivänä 1930. Heydrich lähetti kihlajaiskortin myös entiselle tyttöystävälleen, joka oli vaikutusvaltaisen teollisuusmiehen tytär. Tyttären isä vaati Heydrichiä avioitumaan tyttärensä kanssa, joka toivoi Heydrichiä sulhasekseen. Heydrich kieltäytyi. Isä valitti asiasta amiraali Raederille ja tästä seurasi se, että Heydrich joutui laivaston kunniaoikeuden eteen. Amiraali Raeder päätti, että yliluutnantti Heydrich erotetaan.
Vähän ajan kuluttua Heydrich tapasi Karl von Ebersteinen ja tutustui tämän kautta Himmleriin. Himmler etsi miestä, joka kykenisi rakentamaan SS:lle tiedustelupalvelun. Hän antoi Heydrichille 20 minuuttia aikaa kirjoittaa, kuinka tämä sen tekisi. Heydrich kirjoitti ylös ideoitaan ja sopivan organisaatio-rakenteen. Himmler oli tyytyväinen ja päätti ottaa Heydrichin palvelukseensa. Heydrich liittyi NSDAP:hen 1.6.1931 ja SS:ään 13.7.1931. Joulukuun 26 päivänä 1931 Heydrich ja Lina von Osten avioituivat. Reinhard Heydrich ryhtyi rakentamaan tiedusteluosastoa, ja pian hänet ylennettiin kapteeniksi. Joulukuun 25. päivänä 1931 heydrich ylentyi majuriksi ja Reichsführerin der SS:n tiedustelupalvelun päälliköksi 29.7.1932. Kesäkuussa 1933 Heydrichin ensimmäinen poika Klaus syntyi ja Heydrich ylentyi SS-Brigadeführeriksi. Kesäkuun 16. päivänä 1936 Heydrichistä tuli SD:n (Sicherheitsdienst - turvallisuuspalvelu) ja turvallisuuspoliisin päällikkö.
Heydrich suoritti taistelulentäjän tutkinnon Saksan läntisten sotatoimien alussa. Norjasta hän lensi useita tiedustelulentoja Englantiin ja Skotlantiin. Sankarillisista teoista hänet palkittiin pronssisella Rintamalentäjien kunniamerkillä ja II luokan rautaristillä. Heydrich palveli myös taistelulentäjänä Etelä-Venäjällä, ja hänet palkittiin hopeisella Rintamalentäjien kunniamerkillä sekä I luokan rautaristillä. Hitler nimitti Heydrichin Böömin ja Määrin valtakunnanprotektoraatiksi 27.9.1941 ja samalla hänet ylennettiin SS-Obergruppenführeriksi. Prahassa Heydrich otti komennon vastaan virallisessa seremoniassa Hradcanyn linnassa. Valtakunnanmarsalkka Hermann Göring nimitti Heydrichin tekemään valmisteluja juutalaiskysymyksen suhteen. (HUOM! Kansallissosialistisen Saksan tarkoitus ei ollut tuhota juutalaisia, vaan lopettaa juutalaisten vaikutusvalta. Esimerkiksi juutalaisten maastamuuttoa Palestiinaan kannustettiin poliittisilla sopimuksilla kuten "Haavara-sopimus" ja "Rublee-Wolthat-sopimus.") Wannseen konferessin aikaan Eduard Benesch, joka piti itseään maanpaossa toimivana presidenttinä suunnitteli Heydrichin salamurhaamista. Kaksi Tsekkoslovakian entisen armeijan aliupseeria, Jan Kubis ja Josef Gabcic, valittiin tehtävään. Heydrich nimitettiin Belgian, Pohjois-Ranskan ja Vichy-Ranskan protektoraatin siviilihallinnon päälliköksi. 17.5.1942 Heydrich aikoi lentää Berliiniin tapaamaan Hitleriä. Salamurhaajat olivat valinneet iskupaikaksi Prahan esikaupungissa Hobschhowitzissa sijaitsevan "hiuspinni"-mutkan, jossa Heydrichin auton olisi hidastettava vauhtiaan. Tummanvihreässä avomersussa häntä kuljetti ylikersantti Klein. Salamurhaaja Gabcic tähtäsi ja painoi liipasinta, mutta ase ei toiminut. Heydrich otti pistoolinsa ja ampui murhaajan, jolloin Kubis heitti pommin, joka räjähti auton edessä. Heydrich haavoittui vakavasti, mutta ampui Kubisin. Heydrich vietiin sairaalaan, jossa lääkärit yrittivät viikon ajan pelastaa hänen henkensä, mutta turhaan. Reinhard Heydrich menehtyi 4.6.1942. Hautajaisissa Himmler piti puheen, jossa toi esille Heydrichin suuruuden. Viimeinen puhuja oli Adolf Hitler joka kertoi Heydrichin olleen yksi parhaimmista kansallissosialisteista. Suuri sotilas Reinhard Heydrich laskettiin haudan lepoon Wilhemstarbellen hautausmaalle.
SS-Reichsführer (sotamarsalkka) Heinrich Himmler (7.10.1900 - 23.5.1945)
Heinrich Himmler syntyi 7. lokakuuta 1900 Münchenissä. Himmlerin perhe edusti saksalaista keskiluokkaa ja oli hartaasti katolilainen. Heinrichin isä työskenteli opettajana. Himmler opiskeli kansakoulun jälkeen oppikoulussa ja liittyi armeijaan 1917, yleten kadettiupseeriksi. Ensimmäisen maailmansodan viimeisenä vuotena Himmler lähti vapaaehtoisena sotaan. Sodan jälkeen Himmler opiskeli maataloutta Münchenin teknillisessä koulussa ja 1920-luvun alussa hän työskenteli kanalanpitäjänä.
Himmler oli sodan jälkeen yhteyksissä oikeistolaisjoukkoihin, joita oli Saksassa useita, sekä näiden lisäksi myös kansallissosialisteihin ja otti osaa Adolf Hitlerin olutkellarikapinaan marraskuussa 1923. Vallankaappausyritys kuitenkin epäonnistui.
Pian tämän jälkeen Himmler tutustui SA:n johtajaan Ernst Röhmiin ja
liittyi tämän johtamaan "Reichskriegsflagge" -järjestöön. Heinrich
Himmler liittyi Kansallissosialistiseen Saksan työväenpuolueeseen vuonna
1925. Himmler avioitui Marget Bodenin kanssa seuraavana vuonna ja
tutustui samoihin aikoihin henkilökohtaisesti Adolf Hitleriin. Vuodesta 1926 vuoteen 1930 Himmler toimi puolueen propagandapäällikkönä.
Hitler nimitti Heinrich Himmlerin SS-valtakunnanjohtajaksi (Reichsführer) 1929.
Himmler valittiin valtiopäivätaloon kansallissosialistien edustajaksi vuonna 1930.
Himmlerin johdolla SS:n suosio ja vahvuus kasvoi. Vuonna 1933 SS:n vahvuus oli jo 50 000 miestä ja Hitler oli erittäin tyytyväinen Himmleriin. Vuonna 1934 Himmleristä tuli valtiollisen poliisin (Gestapo) päällikkö. Vuonna 1936 Himmler johti jo kaikkia Saksan poliisivoimia.
Toinen maailmansota syttyi syyskuussa 1939. Toisen maailmansodan aikana Himmlerin johtamasta SS:n Waffen-SS -haarasta tuli kilpailija Wehrmachtille taistelukentillä. Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon 1941, Waffen-SS:n vahvuus kasvoi jopa 35 divisioonaan. Hitler nimitti Himmlerin sisäministeriksi 1943 ja kun Hitler yritettiin murhata heinäkuussa 1944, Himmler sai tehtäväkseen salaliittolaisten kiinnioton ja Hitlerin luottamus häneen syventyi entistäkin enemmän. Hitler alkoi kutsua häntä "Uskolliseksi Heinrichiksi". Myöhemmin samana vuonna Himmler nimitettiin jo Wehrmachtin varapäälliköksikin.
Neuvostojoukkojen saarrettua Berliinin huhtikuussa 1945, Himmler loikkasi brittien luo ja yritti neuvotella rauhasta näiden kanssa, yrittäessään pelastaa vielä sen mitä Saksasta oli jäljellä. Britit eivät kuitenkaan suostuneet, vaan vangitsivat Himmlerin. Sodan päätyttyä hän onnistui kuitenkin tekemään itsemurhan suuhunsa piilottamallaan syanidikapselilla toukokuun 23. päivänä 1945.
Valtakunnanmarsalkka, ilmailuministeri,
Luftwaffen (12.1.1893 - 15.10.1946)
Hermann Göring syntyi Baijerissa 12.tammikuuta 1893. Göring osallistui ensimmäiseen maailmansotaan lentoupseerina. Hän tapasi ensimmäisen vaimonsa helmikuussa 1920.
Nainen oli ruotsalainen kreivitär. Romanssi johti avioliittoon helmikuussa 1923. Göring oli vuotta aikaisemmin liittynyt Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen (NSDAP). Puolueessa Göring kohosi nopeasti päästen "sisäpiirin" jäseneksi. Hänen karkean hyväntahtoinen olemuksensa teki hänestä ehkä Saksan suosituimman johtajan Hitlerin jälkeen. Göringin ensimmäinen vaimo sairastui ja kuoli vuonna 1931. Pian hän tutustui vaaleaan ja kauniiseen saksalaiseen näyttelijättäreen Emmy Sonnemanniin ja he avioituivat vuonna 1935. Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi 1933. Tämän seurauksena Hitler nimitti Göringin ilmailuministerikseen.
Hermann Göring oli myös suuri luonnonystävä. Hän oli hyvin kiinnostunut eläimistä ja harrasti intohimoisesti metsästystä. Eräs sveitsiläisdiplomaatti sai kokea kiintoisan tapahtuman. Hän istui kokouksessa johon myös Hermann Göring osallistui. Puhelin soi ja Göring vastasi. Puhelu tuli metsänvartijalta. Hän pyysi lupaa maanviljelijöiden vaivoina mellastavan villisikalauman hävittämiseen. Vastaus oli ei. Metsänvartija yritti vielä ja Göring ärtyi. "Vielä sanakin ja tyhjennän haulikkoni teihin!" Toisen maailmansodan alkaessa Göringistä tuli Luftwaffen komentaja. Sota oli alkuun menestyksekäs.
Sota Neuvostoliittoa vastaan alkoi 1941 ja saksalaiset etenivät nopeasti mutta Göring ei kyennyt huoltamaan joukkoja tuhansien kilometrien päähän. Tappio Stalingradissa 1943 merkitsi Göringin suosion laskua. Neuvostojoukkojen saarrettua Berliinin keväällä 1945, Adolf Hitler ja useat muut kansallissosialistiset johtajat tekivät itsemurhan. Göring ei tehnyt vielä, vaan vangittiin ja tuomittiin Nürnbergissä kuolemaan, tehden itsemurhan vasta juuri ennen teloitustaan sellissään lokakuussa 1946.
Suuramiraali (Kriegsmarine - Merivoimat) Karl Dönitz (16.9.1891 - 24.12.1980)
Karl Dönitz syntyi 16. syyskuuta 1891 Grünaussa lähellä Berliiniä. Dönitz aloitti uransa Kaiserliche Marinessa huhtikuussa 1910. Hän palveli ensimmäiset kuukautensa ensimmäisen maailmansodan alussa Istanbulissa. Vuonna 1918 hän sai komennon, mutta menetti sukellusveneensä ja 6 miehistön jäsentä. Sodan jälkeen hän oli 9 kuukautta englantilaisten vankina. Dönitz vapautui 1919 ja jatkoi merivoimissa vielä 16 vuotta. Amiraali Raeder antoi Dönitzille käskyn rakentaa uudestaan Saksalle sukellusvenelaivasto 1935. Vuoden kuluttua Dönitzistä tuli Saksan sukellusvenelaivaston komentaja sekä strategi. Toinen maailmansota oli Dönitzille henkilökohtainen, hänen menetettyään kummatkin poikansa taistelussa.
Peter Dönitz kuoli Pohjois-Atlantilla 19.5.1943 ja Klaus kuoli S-141 mukana englantilaisten hyökkäyksessä 13.5.1944. Dönitzistä tuli Raederin jälkeen merivoimien komentaja 1943, ja lopulta Adolf Hitlerin kuoltua tämän sijainen.
Karl Dönitz yritti saada aikaan rauhan länsivaltojen kanssa, mutta hänen oli hyväksyttävä antautuminen ehdoitta. Dönitz vangittiin ja tuomittiin Nürnbergissä isänmaansa puolustamisesta 10 vuodeksi vankilaan 1946. Vapautumisensa jälkeen 1956, hän asui pienessä kylässä Aumühlessä lähellä Hampuria. Dönitz kirjoitti kaksi kirjaa sukellusveneiden historiasta. Karl Dönitz kuoli jouluaattona 1980. Hautajaisiin saapui tuhansia vanhoja tovereita kunnioittamaan unohdettua, mutta suurta sankaria.
Itäisten miehitettyjen alueiden valtakunnankomissaari Alfred Rosenberg (12.1.1893 - 16.10.1946)
Alfred Rosenberg syntyi tammikuun 12. päivänä 1893 Tallinnassa, Virossa. Rosenbergin perhe oli itämerensaksalaista alkuperää. Rosenberg suoritti arkkitehdin loppututkinnon Moskovan yliopistossa vuonna 1917. Rosenberg asui Moskovassa bolshevikkivallankumouksen aikana ja hän tuki anti-bolshevistisia joukkoja, jonka jälkeen hän pakeni Ranskaan josta muutti Saksaan 1918. Rosenberg tapasi Dietrich Eckartin ja tämän kautta Adolf Hitlerin ja hän liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen vuoden 1919 lopulla.
Hitleriin Rosenbergin oppineisuus teki vaikutuksen, Rosenbergista tuli NSDAP:n pääfilosofi. Vähän ennen Eckartin kuolemaa vuoden 1923 lopulla, Adolf Hitler nimitti Rosenbergin puolueen lehden, "Völkischer Beobachterin" päätoimittajaksi. Alfred Rosenberg vieraili Landsbergin vankilassa tapaamassa Hitleriä - epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen - ja auttoi häntä kirjoittamaan "Taisteluni" kirjaa. Rosenberg oli naimisissa kahdesti. Vuonna 1915 hän meni naimisiin Hilda Leesmannin kanssa ja he erosivat 1923. Rosenberg meni naimisiin Hedwig Kramerin kanssa 1925 ja heille syntyi poika, mutta tämä kuoli jo vauvana. Rosenberg sai vuonna 1930 tyttären, Irenen.
Rosenbergin tärkein teos - "Der mythos des 20. jahrhunderts" - "20. vuosisadan myytti", julkaistiin 1930. Teoksen juutalaisvastaisuus ja arjalaisuuden ihannointi teki Hitleriin vaikutuksen. Rosenberg toimi kansallissosialistisen puolueen ulkoasiaintoimiston johtajana vuodesta 1933 lähtien. "Operaatio Barbarossan" alkaessa 1941, Rosenberg nimitettiin Neuvostoliiton miehitetyn alueen käskynhaltijaksi (Itäisten miehitettyjen alueiden valtakunnankomissaari). Saksan antautumisen jälkeen toukokuussa 1945, liittoutuneiden joukot vangitsivat hänet. Alfred Rosenberg tuomittiin Nürnbergissä kuolemaan ja hirtettiin lokakuun 16. päivänä 1946.
Der Stürmer -lehden päätoimittaja Julius Streicher (12.2.1885 - 16.10.1946)
Julius Streicher syntyi helmikuun 12. päivänä 1885 Fleinhausenissa. Hän oli opettajan poika. Myös hän itse toimi kansakoulunopettajana ennen ensimmäistä maailmansotaa ja kun sota syttyi 1914, hän liittyi armeijaan. Streicherille myönnettiin urheasta palveluksesta rautaristi ja juuri ennen sodan päättymistä 1918, hän yleni luutnantiksi. Vuonna 1919 Streicher auttoi perustamaan juutalaisvastaista järjestöä "Wistrich". Streicher liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen (NSDAP) 1920. Hän tutustui Adolf Hitleriin ja osallistui Hitlerin johtamaan Münchenin vallankaappausyritykseen marraskuussa 1923, joka epäonnistui. Streicher ryhtyi toimittamaan "Der Stürmer" -lehteä, jossa käsiteltiin Saksan senhetkistä tilannetta. Vuonna 1925 Streicher nimitettiin NSDAP:n Franconian gauleiteriksi (piirijohtajaksi). Hänen voimakkaat puheensa tekivät hänestä yhden suosituimmista johtavista kansallissosialististeista. Vuonna 1941 Streicher jouduttiin erottamaan puolueesta juutalaisilta takavarikoidun omaisuuden väärinkäytön vuoksi. Hän toimitti kuitenkin edelleen "Der Stürmer" -lehteä, sekä pysyi Hitlerin kanssa läheisissä väleissä. Sodan päätyttyä 1945, liittoutuneet vangitsivat Streicherin ja hänet tuomittiin Nürnbergissä kuolemaan. Hetkeä ennen teloitustaan 16.10.1946, Julius Streicher sanoi viime sanoikseen "Heil Hitler".
Valtakunnan nuorisojohtaja (Hitler-Jugend) Baldur von Schirach (9.5.1907 - 8.8.1974)
Baldur von Schirach syntyi toukokuun 9. päivänä 1907 Berliinissä. Schirachin äiti oli amerikkalainen ja isä työnskenteli teatteriohjaajana. Schirach liittyi Kansallissosialistiseen Saksan työväenpuolueeseen 18 vuoden iässä vuonna 1925. Ennen liittymistään Schirach opiskeli Münchenin yliopistossa. Baldur von Schirach tutustui Adolf Hitleriin henkilökohtaisesti mennessään naimisiin Jenny Hoffmannin kanssa, joka oli Hitlerin henkilökohtaisen valokuvaajan tytär. Schirach nimitettiin kansallissosialistisen puolueen nuorisojohtajaksi 1931. Kesäkuussa 1933 Schirach nimitettiin Valtakunnan nuorisojohtajaksi. Vuonna 1934 Schirach kirjoitti kirjan Hitler-Jugendista, kirja oli nimeltään "Die Hitler-Jugend". Schirachin suurin poliittinen työ olikin juuri Hitler-Jugendin kehittäminen. Schirach nimitettiin Wienin Gauleiteriksi (Kansallissosialistisen Saksan työväenpuolueen piirijohtajaksi) 1940 ja kaupungin puolustuksen päälliköksi, missä tehtävässä hän olikin sodan loppuun saakka. Sodan päätyttyä 1945 Schirach vangittiin ja hänet tuomittiin Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä 20 vuodeksi vankilaan vuonna 1946. Schirach vapautui Spandaun vankilasta lokakuussa 1966 ja hän asui Länsi-Saksassa lopun elämänsä ajan. Schirach kirjoitti 1967 muistelmateoksensa "Ich Glaubte an Hitler" - Uskoin Hitleriin. Baldur von Schirach kuoli elokuun 8. päivänä 1974.
Ulkoministeri Joachim von Ribbentrop (30.4.1893 - 16.10.1946)
Joachim von Ribbentrop syntyi 30. huhtikuuta 1893. Ribbentropin ollessa 8-vuotias hänen äitinsä kuoli. Hän ei viihtynyt koulussa, joten muutti Isoon Britanniaan vuonna 1909. Ribbentrop asui Etelä-Kelsingtonissa varakkaan kirurgin luona. 1910 Ribbentrop matkusti Kanadaan onneaan etsimään. Hän kierteli Kanadaa 4 vuotta tehden erilaisia hanttihomia. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi 1914, Ribbentrop osallistui sotaan vapaaehtoisena. Hän palveli itä-ja länsirintamalla ja sodan jälkeen yleni vänrikiksi. Hänelle myönnettiin myös I luokan Rautaristi. Sodan jälkeen Ribbentrop ryhtyi viinialalle, myyden laatuviinejä Berliinin seurapiireille. 1920 Ribbentrop avioitui Annalies Henkelin kanssa. Avioliitto oli onnellinen ja lapsia oli kaksi. Vuonna 1921 Ribbentrop liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen. Joachim von Ribbentrop tapasi Hitlerin ensi kertaa 1932. Ribbentropin huvilalla käytyjen neuvottelujen ansiosta Adolf Hitleristä tuli valtakunnankansleri. Ribbentrop tarjosi myös kansainvälisen kaupan tuntemustaan Hitlerille.
Ribbentrop liittyi SS-joukkoihin toukokuussa 1933. Hitler ja Ribbentrop suunnittelivat liittoa Englannin kanssa. Ribbentrop perusti ystävyysseuran Englannin ja Saksan välille 1935. Ribbentrop solmi samana vuonna myös laivastosopimuksen, joka antoi Saksalle luvan laajentaa laivastoaan 35% Britannian laivastosta. Kuukausi Reininmaan miehityksen jälkeen huhtikuussa 1936, Saksan Lontoon suurlähettiläs kuoli. Hitler nimitti Ribbentropin suurlähettilääksi Lontooseen. Ribbentrop huomasi, että Saksan ja Englannin välinen liitto oli mahdoton. Erimielisyyksien jälkeen Ribbentrop lähti Lontoosta vuonna 1938. Hitler nimitti Ribbentropin ulkoministerikseen sanoen: "virassa on nyt Saksan itsepäisin mies." Vuonna 1937 Ribbentrop matkusti Italiaan solmiakseen liittolaissopimuksen. Elokuussa 1939 Ribbentrop solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Hitler turvasi näin itärintaman ja tilasi samalla aikaa. Kun sota Puolaa vastaan alkoi, Englanti julisti sodan Saksalle 3.9.1939. Sota Neuvostoliittoa vastaan alkoi 1941, josta Ribbentrop oli eri mieltä Hitlerin kanssa. Ribbentropin mielestä sodan olisi pitänyt ensin ratketa Englannissa. Tappion häämöttäessä Ribbentrop vetäytyi Sonnenbergin kartanoonsa. Ribbentrop pakeni Saksan antautumisen jälkeen Hampuriin ja englantilaiset joukot pidättivät hänet kesäkuussa 1945. Hänet tuomittiin Nürnbergissä kuolemaan 1946 ja teloitettiin saman vuoden lokakuussa.
Viime sanoikseen hän ylisti Saksaa ja toivoi rauhaa idän ja lännen välille.
Robert Ley, köyhän pienviljelijän poika, syntyi 15.2.1890
Niederbreidenbachissa. Ensimmäisessä maailmansodassa Ley oli
taistelulentäjänä, mutta hänet ammuttiin alas Ranskan yllä 1917. Robert Ley
oli kaksi vuotta sotavankina. Sodan jälkeen Ley työskenteli kemistinä mutta
joutui lopettamaan työnsä alkoholiongelman vuoksi.
Robert Ley ryhtyi kannattamaan Adolf Hitleriä ja kansallissosialisteja ja
liittyi itsekin Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen (NSDAP)
vuonna 1925. Vuotta myöhemmin hänestä tuli Kölnin piirijohtaja (Gauleiter).
Robert Ley ryhtyi julkaisemaan kansallissosialistista uutislehteä
Westdeutscher Beobachteria.
2.5.1933 Adolf Hitler määräsi pidätettäväksi Saksan ammattiyhdistyslikkeen
johtajat. Hitler antoi Leylle tehtävän johtaa vanhojen ammattiyhdistysten
tilalle luotavaa Saksan työrintamaa (DAF=Deutsche Arbeitsfront). Ley
takavarikoi ammattiyhdistysliikkeen varat ja sijoitti ne "Voimaa ilosta"
-ohjelmaan (KdF=Kraft durch Freude).
Sodan päätyttyä 1945 Ley vangittiin ja häntä syytettiin sotarikoksista.
Nürnbergissä vangittuna ollessaan Ley kirjoitti lausunnon antisemitismistä
ja tämän jälkeen Robert Ley hirttäytyi sellissään lokakuun 25. päivänä
vuonna 1945.
Valtakunnan varustelu- ja asetuotantoministeri Albert Speer (19.3.1905 - 1.9.1981)
Albert Speer, arkkitehdin poika, syntyi 19.3.1905 Mannheimissa.
Opiskeltuaan Münchenin teknologian instituutissa sekä
Berliinin-Charlottenburgin instituutissa hän valmistui arkkitehdiksi 1927.
Vuonna 1932 Speer liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen
(NSDAP) sekä pian tämän jälkeen SS-joukkoihin. Saksan valtakunnankansleriksi
valittu Adolf Hitler tapasi Albert Speerin ensimmäisen kerran vuonna 1933.
Hitler antoi Speerin tehtäväksi järjestää Nürnbergin puoluekokouksen 1934.
Hitler oli hyvin vaikuttunut Speerin arkkitehdin kyvyistä ja nimitti hänet
pääsuunnittelijaksi edustamaan Saksaa Pariisin suureen maailmannäyttelyyn
1937. Helmikuussa 1942 Adolf Hitler nimitti Albert Speerin valtakunnan varustelu- ja asetuotantoministeriksi. Speer kasvatti huomattavasti Saksan sotateollisuutta ja hänen loistavan organisaatiokykynsä ansiosta sotatarviketuotanto ilmahyökkäyksistä huolimatta jopa kasvoi vuosina 1943 ja 1944.
Albert Speer työskenteli läheisesti suuramiraali Karl Dönitzin kanssa sodan
aikana. Tämän johdosta Speer pystyi ilmoittamaan, että Saksa kykeni
rakentamaan kuukaudessa 42 sukellusvenettä vielä vuonna 1945. Sodan ollessa lopuillaan Albert Speer kävi hyvästelemässä Johtajansa Adolf Hitlerin valtakunnankanslian bunkkerissa. Pian tämän jälkeen sota päättyi ja Speer vangittiin. Nürnbergin sotarikostuomioistuimessa Albert Speer tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan.
Vapauduttuaan Spandaun vankilasta 1966, Speer julkaisi muistelmateoksensa ja pian tämän jälkeen vuonna 1976 ilmestyi toinen kirja "Spandau: Salaiset päiväkirjat". Albert Speer kuoli 1.9.1981 Lontoossa.
Hitler-Jugendin johtaja Arthur Axmann (18.2.1913 - 24.10.1996)
Arthur Axmann syntyi 18.2.1913 Hagenissa. Arthur oli perheen viidestä
lapsesta nuorin. Axmannin perhe muutti Berliiniin 1916 mutta jo samana
vuonna Arthurin isä kuoli. Arthur Axmann kuuli kansallissosialistisen puolueen propagandajohtajan Joseph Goebbelsin puheen ja kiinnostui NSDAP:stä 1928. Samana vuonna, Axmannin ollessa 15-vuotias, hän liittyi Hitler-Jugendiin. Vuosina 1929 ja 1930 Axmann sai johtavan roolin NS-Schülerbundissa ja vuonna 1931 hän meni opiskelemaan Berliinin yliopistoon lakia.
Hän liittyi Saksan Kansallissosialistiseen Työväenpuolueeseen 1931. Seuraavana vuonna Axmann ylennettiin Gebietsführeriksi ja hänestä tuli "Sozialen Amts der Reichsjugendführung" -johtaja. Axmann ylennettiin Berliinin Hitler-Jugendin johtajaksi vuonna 1934.
Axmann liittyi Wehrmachtiin Toisen maailmansodan alkaessa 1939. Baldur von Schirach nimitettiin Wienin piirijohtajaksi 1940, joten Axmannista tuli Hitler-Jugendin johtaja. Sota Neuvostoliittoa vastaan alkoi kesäkuussa 1941 ja Axmann lähti sotaan mukaan. Hän haavoittui vaikeasti menettäen oikean kätensä. Hitler ei halunnut hänen jatkavan rintamapalvelustaan vaan käski Axmannin johtaa sen sijaan vain Hitler-Jugendia.
Berliinin kukistumista keväällä 1945.
Sotaonnen käännyttyä Arthur Axmann johti Berliinin puolustusta. Adolf Hitlerin tehtyä itsemurhan 30.4.1945, Axmann pakeni valtakunnankanslian bunkkerista. Arthur Axmann otti väärän henkilöllisyyden ja eli Mecklenburg-Vorpommernissa nimellä Erich Siewert. Axmann pidätettiin noin kuusi-seitsemän kuukautta myöhemmin sodan päätyttyä, mutta hänet kuitenkin vapautettiin 1946. Axmann pidätettiin jälleen vuonna 1947 ja hänet tuomittiin 3 vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi työleirille 1949.
1950-luvulla Axmann tuki Werner Naumannin vallankumouksellista toimintaa Neljännen Valtakunnan perustamiseksi, niinpä hän katsoi tehtäväkseen herätellä jälleen nuorisoa. Yritys kuitenkin epäonnistui. 1970-luvulla Axmann avasi turistikohteen Gran Canarian saarille Espanjaan. Arthur Axmann kirjoitti ja myöhemmin nauhoitti muistelmansa 1995 "Das kann doch nicht das Ende Sein" (Tämä ei voi olla loppu) sekä "Schickalsjahre der Hitlerjugend". Arthur Axmann kuoli 24.10.1996 Berliinissä.
Kolmannen Valtakunnan johtajia: Itävallan sisäministeri ja kuvernööri, Alankomaiden valtakunnankomissaari Arthur von Seyss-Inquart (22.7.1892 - 16.10.1946)
Arthur von Seyss-Inquart syntyi 22.7.1892 Stannernissa Itävallassa. Seyss-Inquart oli opettajan poika. Vuonna 1907 perhe muutti Wieniin ja Seyss-Inquart opiskeli lakia ennen liittymistään Itävalta-Unkarin armeijaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän taisteli Venäjän armeijaa vastaan itärintamalla ja otti myöhemmin osaa taisteluihin Italiassa. Seyss-Inquart haavoittui vaikeasti 1917. Sodan jälkeen Seyss-Inquart palasi Itävaltaan ja valmistui lakimieheksi. Seyss-Inquart tutustui oikeistolaisiin piireihin ja liittyi "Saksalainen Veljeskunta" -järjestöön.
Seyss-Inquart kannatti kiihkeästi Itävallan liittämistä Saksaan ja hänet nimitettiin valtioneuvokseksi toukokuussa 1937. Seuraavan vuoden helmikuussa, juuri ennen Anschlussia, Itävallan kansleri nimitti Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Seyss-Inquartilla oli lukuisia tehtäviä kansallissosialistien hallinnossa, kuten vasta Saksaan liitetyn Itävallan kuvernöörin virka sekä salkuttoman ministerin virka Adolf Hitlerin hallituksessa.
Nopean Puolan valtauksen jälkeen Seyss-Inquart palveli miehitetyn Puolan kenraalikuvernöörin Hans Frankin alaisena. Toukokuussa 1940 Seyss-Inquartista tuli Alankomaiden valtakunnankomissaari. Sodan päätyttyä kanadalaiset joukot vangitsivat hänet toukokuussa 1945. Seyss-Inquart tuomittiin Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä kuolemaan. Arthur von Seyss-Inquart teloitettiin 16.10.1946.
Sisäministeri, Böömin ja Määrin Valtakunnanprotektori Wilhelm Frick (12.3.1877 - 16.10.1946)
Wilhelm Frick syntyi 12.3.1877 Münchenissä. Wilhelm Frick oli ammatiltaan poliisi liittyessään Saksan Kansallissosialistiseen Työväenpuolueeseen (NSDAP). Frick otti myös osaa kansallissosialistien epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen Münchenissä marraskuussa 1923, josta hänet tuomittiin yhdessä Adolf Hitlerin kanssa vankilaan. Vuonna 1924 Frick valittiin kansallissosialistien edustajaksi Valtiopäivätaloon.
Wilhelm Frick nimitettiin Thüringenin osavaltion sisäministeriksi, mikä oli siihen asti merkittävin kansallissosialistin saavuttama virka ennen Hitlerin nimittämistä valtakunnankansleriksi. Kun Adolf Hitleristä tuli valtakunnankansleri 1933, Frick nimitettiin sisäministeriksi Hitlerin ensimmäiseen hallitukseen. Wilhelm Frick toimi sisäministerinä vuoteen 1943 saakka, jolloin Adolf Hitler nimitti hänet Böömin ja Määrin valtakunnanprotektoriksi. Siinä tehtävässä Frick myös pysyi sodan loppuun saakka 1945.
Frick vangittiin ja tuomittiin kuolemaan Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä 1946. Hänet hirtettiin 16.10.1946, jolloin hän huusi viime sanoikseen: "Kauan eläköön Pyhä Saksa!"
Martin Bormann syntyi 17.6.1900 Halberstadtissa. Martinin äiti oli harras luterilainen ja nimesi poikansa suuren uskonpuhdistajan mukaan. Vartuttuaan Martin halveksi uskontoa ja valtaanpäästyään vainosi kirkkoa. Isä, Theodor, oli postinkantaja, joka hädin tuskin kykeni elättämään perheensä. Martinin ollessa 3-vuotias isä kuoli. Hänen äitinsä meni pian naimisiin Martinin leskeksi jääneen sedän kanssa ja perhe muutti Weimariin.
Kansallismielisyys alkoi jo itää Martin Bormannissa kouluaikana. Bormann oli keskinkertainen oppilas ja jätti koulun kesken. Vuonna 1918 Martin ilmoittautui 55. kenttätykistörykmenttiin, siellä hän ensimmäistä kertaa näytti johtajankykynsä ja sai esimiestensä kunnioituksen. Sodan jälkeen Martin sai töitä Herzbergin maatilalta ja liittyi puolisotilaallisiin vapaajoukkoihin, jotka pyrkivät vapauttamaan Saksan kommunismista. Bormann auttoi Hessin johtamaa vapaajoukkoa kaappaamaan maanpetturiksi epäillyn entisen opettajan. Vuonna 1923 Bormann tuomittiin 12 kk:ksi vankilaan kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä.
Bormann liittyi NSDAP:hen ja hänen kykynsä huomattiin heti. Hän sai toimen NSDAP:n päämajassa Münchenissä. Siellä hän tutustui Gerda Puchiin, jonka isä oli Hitlerin pitkäaikainen ystävä, ja heidät vihittiin v.1929. Hitleriä pyydettiin ensimmäisen lapsen kummiksi, joka nimettiin Adolf Martiniksi. Bormann hoiti Münchenissä puolueen talousasioita ja onnistui lisäämään puolueen suosiota. Hitler nimitti Bormannin päälliköksi johtajan apulaisentoimistoon. Koulujen rukoustunnit Bormann halusi korvata kansallissosialistisilla iskulauseilla.
Vuonna 1939 Bormann rakennutti Hitlerille 50-vuotislahjaksi Obersalzbergiin "kotkanpesän." Hessin lennettyä Britanniaan, Hitler nimitti Bormannin puoluekanslian johtoon 1941. Myöhemmin hänen yksityissihteerikseen, jonka toimialuetta oli kaikki valtakunnan asiat. Sotaonnen käännyttyä, Hitlerin kuolema ja neuvostojoukkojen rynnistys Berliiniin vähensi Bormannin suosiota. Bormann suunnitteli pakoa Berliinistä. Virallisten tietojen mukaan Bormann kuoli 2.5.1945 lähellä Weidendammin siltaa. Siitä huolimatta ilmassa oli epäilys siitä, että Bormann pakeni. Hänet tuomittiin Nürnbergin liittoutuneiden "miehityssotaoikeudessa" poissaolevana kuolemaan.
Gestapon päällikkö, SS-Gruppenführer Heinrich Müller (28.4.1901 - ???)
Heinrich Müller syntyi köyhään katolilaiseen perheeseen 28.4.1901. Müller liittyi Saksan armeijaan ja osallistui Ensimmäiseen maailmansotaan itärintamalla saaden rautaristin palveluksestaan. Sodan jälkeen Müller työskenteli poliisina Beijerissa missä hän erikoistui keräämään tietoja Saksan kommunistisen puolueen jäsenistä. Näihin aikoihin Heinrich Mülleristä tuli Saksan Kansallissosialistisen Työväenpuolueen (NSDAP) vahva tukija. Vuonna 1934 Reinhard Heydrich otti Müllerin palvelukseensa johtamaan Gestapoa. Heinrich Müller määrättiin johtamaan salaista poliisia vuonna 1939. Müllerin tehtävänä oli seurata kansallissosialistien vastaisia oppositio-liikkeitä, kuten kommunisteja, sosialisteja, liberaaleja sekä juutalaisia.
Reinhard Heydrichin salamurhan jälkeen 1942, Müller työskenteli läheisesti hänen sijaisensa Ernst Kaltenbrunnerin kanssa. Heinrich Müllerillä oli myös läheiset välit Gestapon juutalaisasiain osaston johtajan Adolf Eichmannin kanssa. Kun kävi ilmeiseksi että Saksa häviää sodan, Müller alkoi suunnitella pakoaan. Todistettavasti Heinrich Müller nähtiin elävänä Berliinissä Adolf Hitlerin bunkkerissa 1.5.1945, päivä Hitlerin itsemurhan jälkeen. Sitten jäljet hänestä katosivat.
Heinrich Müllerin uskottiin paenneen Etelä-Amerikkaan, mutta eräs Mossadin agentti väitti nähneensä Müllerin poistuneen 1967 tämän pojan asunnolta Münchenissä. Mossad ei kuitenkaan päässyt hänen jäljilleen. Todisteiden mukaan Heinrich Müller selvisi hengissä Kolmannen Valtakunnan raunioista.
Suuramiraali Erich Raeder (24.4.1876 - 6.11.1966)
Erich Raeder syntyi 24.4.1876 Wandsbekissa, Schleswig-Holsteinissa. Raeder liittyi laivastoon vuonna 1894 ja hänestä tuli esikuntapäällikkö 1912. Raeder palveli Saksan laivastossa Ensimmäisen maailmansodan aikana ja jatkoi urallaan myös sodan jälkeen. Vuonna 1928 hänet ylennettiin amiraaliksi ja Saksan merivoimien komentajaksi. Raeder ei liittynyt Saksan Kansallissosialistiseen Työväenpuolueeseen, mutta tuki vahvasti Adolf Hitlerin pyrkimyksiä tehdä Saksasta suurvalta.
Vuonna 1939 Hitler ylensi Raederin Saksan toiseksi suuramiraaliksi Alfred von Tirpitzin jälkeen. Toisen maailmansodan alkaessa Raederin strategiana oli rakentaa Saksan laivastosta vahva vastustaja brittien laivastolle. Raederin ja ilmavoimien komentajan Hermann Göringin välille syntyi erimielisyyksiä koskien Saksan laivaston asemaa sodassa. Lokakuussa 1939 Raeder ehdotti Adolf Hitlerille Tanskan ja Norjan valtausta. Raederin mukaan maiden valtauksien jälkeen niihin voitaisiin perustaa merivoimien tukikohtia, jotta britit voitettaisiin merellä. Huhtikuussa 1940 Hitler suostui Raederin ehdotukseen, mutta suunnitelma ei onnistunut täysin, sillä Saksan laivasto kärsi liikaa tappioita.
Raederin mielestä hyökkäys Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 oli virhe, koska sotaa länsirintamalla ei oltu voitettu. Tammikuussa 1943 Raeder jätti tehtävänsä ja hänen seuraajakseen nimitettiin Karl Dönitz. Sodan päätyttyä 1945 Raeder vangittiin ja tuomittiin Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä elinkautiseen vankeuteen 1946. Hänet kuitenkin vapautettiin 1955.
Vankeutensa jälkeen 1957 Raeder kirjoitti muistelmateoksensa "Elämäni" (Mein Leben). Erich Raeder kuoli Kielissä 6.11.1966.
Kenraalieversti (Wehrmacht - Maavoimat) Alfred Jodl (10.5.1890 - 16.10.1946)
Alfred Jodl syntyi 10. toukokuuta 1890 Würzburgissa. Jodl liittyi vuonna 1910 kadettikouluun. Ensimmäisen maailmansodan aikana Jodl haavoittui ja kun hän oli parantunut, näki hän tilaisuutensa liittyä itä- ja länsirintaman taisteluihin. Sodan häviön jälkeen Jodl harkitsi armeijasta lähtöä ja tulemista tohtoriksi. Vuonna 1935 Jodl ylentyi kenraalimajuriksi. Anschlussin jälkeen 1938, Jodl lähetettiin Wieniin 44. tykistörykmentin komentajaksi. Samana vuonna Jodlista tuli OKW:n operatiivisen osaston päällikkö ja sodan aikana hänet nimitettiin OKW:n johtoesikunnanpäälliköksi. Jodlin tärkeimpiä tehtäviä oli pitää Adolf Hitler sotilaallisen tilanteen tasalla. Hänestä tuli Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen voimakas tukija ja hän työskenteli Hitlerin lähellä. Hitler ylensi Alfred Jodlin kenraalieverstiksi 1944 ja hänestä tuli Hitlerille erityisen läheinen heinäkuun murhayrityksen jälkeen. Toukokuun 8. päivänä 1945 kenraalieversti Alfred Jodl allekirjoitti Saksan ehdottoman antautumisen liittoutuneille. Pian Jodl pidätettiin ja häntä syytettiin "sotarikoksista." Alfred Jodl tuomittiin kuolemaan Nürnbergissä ja hänet hirtettiin 16. lokakuuta 1946.
SS-Brigadeführer (kenraalimajuri) Ernst Kaltenbrunner (4.10.1903 - 16.10.1946)
Ernst Kaltenbrunner syntyi 4. lokakuuta 1903 Innin kunnassa,
Itävallassa. Kaltenbrunner vietti nuoruutensa Adolf Hitlerin
synnyinalueella. Hän muutti Linziin ja opiskeli realgymnasiumissa. Ernst
opiskeli lakia ja suoritti siitä tutkinnon 1926 sekä työskenteli
lakimies-kokelaana aluksi Salzburgissa ja sitten Linzissä 1928.
Kaltenbrunner liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen ja SS:ään
Itävallassa 1932. Ennen vuotta 1933 hän oli hallintoalueen puheenjohtaja
sekä 8.SS-divisioonan virallinen neuvonantaja. Vuonna 1933 Kaltenbrunner oli
37. SS-rykmentin
Wilhelm Keitel syntyi 22. syyskuuta 1882 Hannoverissa. Keitel liittyi
armeijaan 1902 ja hänestä tuli vänrikki 46.kenttätykistörykmenttiin.
Ensimmäisen maailmansodan alkaessa hän oli ylentynyt kapteeniksi. Keitel
haavoittui vakavasti kranaatinsirpaleesta syyskuussa 1914. Pian hänestä tuli
pataljoonan komentaja ja hän palveli 199. jalkaväkirykmentissä vuonna 1917.
Sodan jälkeen Keitel liittyi oikeistolaisiin vapaajoukkoihin. Keitel oli
edelleen armeijan palveluksessa ja toimi kolme vuotta ratsuväen kouluttajana
Hannoverissa 1920-1923. Wilhelm Keitelista tuli everstiluutnantti
helmikuussa 1929. Adolf Hitleristä tuli valtakunnankansleri 1933 ja Hitler
nimitti Keitelin ystävän Werner von Blombergin puolustusministeriksi. Von
Blomberg esitteli Keitelin Hitlerille. Helmikuussa 1938 Keitelistä tuli
OKW:n (Wehrmachtin ylin johto) esikuntapäällikkö ja sodan aikana hänestä
tuli yksi OKW:n tärkeimmistä vaikuttajista. Aluksi Keitel oli idän ja lännen
vastaisia sotatoimia vastaan, mutta kääntyi myöhemmin Hitlerin puolelle.
Sotaonni kääntyi Stalingradin tappion myötä ja neuvostojoukkojen saarrettua
Berliinin Adolf Hitler teki itsemurhan. Saksan antautumisen jälkeen
toukokuussa 1945 Keitel vangittiin. Wilhelm Keitel tuomittiin Nürnbergin
sotasyyllisyysoikeudenkännissä kuolemaan
Sotamarsalkka (Wehrmacht - Maavoimat) Erwin Rommel (15.11.1891 - 14.10.1944)
Erwin Rommel syntyi 15. marraskuuta 1891 pienessä Würtemburgin kaupungissa. Rommel halusi jo nuorukaisena olla kunnioitettu sotilas. Rommelilla oli neljä sisarusta ja hänen veljensä Manfred kuoli hyvin nuorena. Rommelin isä, jonka nimi oli myös Erwin, kuoli yllättäen vuonna 1913. Hänen äitinsä Helena eli vuoteen 1940 ja sitä ennen hän oli nähnyt poikansa tulevan kenraalimajuriksi. Rommel liittyi 19-vuotiaana 124. jalkaväkirykmenttiin Weingartenissa ja maaliskuussa 1911 hän meni sotilasakatemiaan Danzigissa. Siellä hän tapasi tulevan vaimonsa Lusie Mullinin. Rommel ylentyi 1912 vänrikiksi ja hän palasi vanhaan rykmenttiinsä. Rommelilla oli hyvät elämäntavat, hän ei polttanut eikä juonut.
Maaliskuussa 1914 Rommel suuntasi kenttätykistörykmenttiin Ulmissa ja heinäkuussa hänet komennettiin takaisin 124. jalkaväkirykmenttiin. Seuraavana päivänä Rommel lähti sotaan. Aluksi hän palveli Ranskassa ja haavoittui useita kertoja. Rommel ylennettiin yliluutnantiksi ja lopulta hänet lähetettiin sotaharjoituksiin Itävaltaan ja sieltä Romanian rintamalle. Hän palasi Danzigiin ja meni naimisiin Lusie Mollinin kanssa vuonna 1916. Sodassa Rommel oppi vihollisen taktiikan ja käytti sitä myöhemmin heitä vastaan. 1920 Rommelista tuli komppanianpäällikkö 13. jalkaväkirykmenttiin. Joulukuussa 1928 Rommelin ainut poika Manfred syntyi. Vihdoin huhtikuussa 1932 Rommel ylennettiin majuriksi ja lokakuussa 1933 pataljoonan komentajaksi 17. jalkaväkirykmenttiin.
Adolf Hitlerin noustua valtaan armeija siirettiin Hitlerin komentoon. Rommel tapasi Hitlerin ensimmäisen kerran 1934 hänen tarkastaessaan joukot Goslarissa. Vuonna 1938 Hitler vieraili vasta Saksaan liitetyssä Sudeettimaassa ja valitsi Rommelin komentamaan hänen "seuralaispataljoonaansa." Myöhemmin Prahan miehityksen aikaan maaliskuussa 1939, Hitler valitsi Rommelin komentamaan motorisoitua pataljoonaa. Maaliskuussa 1940 Rommelista tuli 7. panssaridivisioonan komentaja. Arrasissa Rommel pysäytti englantilaisten panssareiden etenemisen raskailla ilmatorjuntatykeillä. Toukokuun 26. päivänä 1940, Rommelin komentamat 7 ja 5. panssaridivisioonat hyökkäsivät Lilleen. Kesäkuun 8. Rommelin joukot tuhosivat Les Petites Dallasin rannikolla motorisoidun kolonnan. 11. päivänä Rommel sai 13 000 sotilasta ja tusinan verran kenraaleja sotavangeiksi.
Ranskalaiset alkoivat kutsua Rommelin panssaridivisioonia "Haamudivisiooniksi."
18. päivänä Rommel hyökkäsi Cherbourgin linnoitusta vastaan saaden vangeiksi 30 000 sotilasta. 1941 Hitler komensi Rommelin johtamaan saksalaisia joukkoja Pohjois-Afrikkaan. Kun tappio oli näkyvillä Tunisiassa, Rommel lensi Ukrainaan Hitlerin päämajaan neuvotellakseen joukkojensa vetämisestä pois Afrikasta, mutta ilman tuloksia. 23.7.1943 Rommel sai käskyn mennä Kreikkaan arvioimaan tilanteen. Samaan aikaan hän sai tehtäväkseen komentaa armeijaryhmää Pohjois-Alpeilla. Joulukuun 31. päivänä Rommel nimitettiin armeijaryhmä B:n komentajaksi.
Rommel halusi lisätä rannikkojen puolustusta mahdollisten maihinnousuyritysten varalta. Normandian maihinnousun jälkeen hän palasi Ranskaan ja 11.6.1944 Normandia menetettiin. 17. heinäkuuta Rommelin auto joutui viholliskoneiden hyökkäyksen kohteeksi ja Rommel haavoittui. Lokakuussa Rommelia syytettiin osallisuudesta heinäkuun 20. päivän salaliittoon. Lokakuun 14. päivänä kaksi kenraalia saapui Rommelin kotiin. Kenraalit antoivat kaksi vaihtoehtoa: vastata syytteistä oikeudessa tai kuolla kunniallisesti oman käden kautta. Rommel valitsi itsemurhan ja hän tappoi itsensä syanidikapselin avulla. Rommel ei koskaan osallistunut salaliittoon vaan petturit valehtelivat Hitlerille pelastaakseensa oman nahkansa. Erwin Rommel haudattiin kunniallisesti valtionhautajaisissa.
SS-Obersturmbannführer Adolf Eichmann (30.3.1906 - 31.8.1962)
Adolf Eichmann syntyi maaliskuun 30. päivänä 1906 Salingenissa, Ruhrin alueella. Hänen ollessa 4-vuotias, hänen äitinsä kuoli. Hänen isänsä päätti muuttaa Itävaltaan jossa Adolf Eichmann myöhemmin meni polytekniseen opistoon. Vuonna 1925 hän pääsi töihin ylä-Itävallan sähkörakennusyhtymään ja matkustelemaan usein Saksassa. Eichmann tutustui Saksassa kansallissosialistisen puolueen (NSDAP) jäseniin ja hän kuuli Adolf Hitleristä, NSDAP:n johtajasta. Hän kiinnostui liikkeestä yhä enemmän ja liittyi itävaltalais-saksalaiseen rintamamiesyhdistykseen 1931. Eichmann liittyi Itävallan kansallissosialistiseen puolueeseen 1.4.1932 ja ryhtyi kannattamaan Itävallan liittämistä Saksaan. Vuoden 1933 alussa Eichmann liittyi SS:ään ja vannoi valan SS-Reichsführer Heinrich Himmlerille. Myöhemmin Eichmann tutustui Ernst Kaltenbrunneriin, joka sai Eichmannista uskollisen tukijan. Poliisi kiinnostui Eichmannista, joten hän pakeni Berliiniin, jossa välittömästi liittyi itävaltalaiseen SS-divisioonaan. Gauleiter Bolleckin suosituksesta hänet lähettiin 1.8.1933 Itävallan rajalle saamaan sotilaskoulutusta. 1934 Eichmann liittyi turvallisuuspalvelu SD:hen päästen näin Himmlerin suosioon. Sodan aikana Eichmann toimi Gestapon juutalaisasiain osaston johtajana. Sodan päätyttyä 1945 liittoutuneet pidättivät Eichmannin, mutta häntä ei tunnistettu. Eichmann pääsi pakoon ja hän pakeni Argentiinaan, missä eli Ricardo Klement nimisenä. Israelilaiset agentit sieppasivat Eichmannin laittomasti Jerusalemiin 1960 ja hän kirjoitti muistelmiaan vangitsemisensa jälkeen. Eichmannin oikeudenkäynti kesti vuoden 1961 huhtikuusta elokuuhun. Adolf Eichmann tuomittiin kuolemaan ja hänet hirtettiin Ramlehin vankilassa elokuun 31. päivänä 1962
Miehitetyn Puolan kenraalikuvernööri Hans Frank (25.5.1900 - 16.10.1946)
Hans Frank syntyi toukokuun 25. päivänä 1900 Karlsruhessa. Frank liittyi Keisarillisen Saksan armeijaan 1917. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän liittyi kommunisteja vastaan taisteleviin vapaajoukkoihin sekä osallistui Münchenin puolustamiseen kommunisteilta. Frank liittyi Kansallissosialistiseen Saksan työväenpuolueeseen vuonna 1922 ja otti osaa Adolf Hitlerin epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen Münchenissä 1923. Frankilla oli viisi lasta ja häntä kiinnosti laki sekä taide, erityisesti musiikki. Hans Frank opiskeli lakia ja hänestä tuli kansallissosialistisen puolueen sekä Hitlerin lainopillinen neuvonantaja. Frank valittiin valtionpäivätaloon kansallissosialistien edustajaksi 1930 ja Adolf Hitlerin päästyä valtaan vuonna 1933, Frank nimitettiin Baijerin oikeusministeriksi. Kun toinen maailmansota alkoi 1.9.1939, Hitlerin salamasota mursi Puolan neljässä viikossa. Hans Frank nimitettiin Puolan miehityksen jälkeen miehitetyn alueen kenraalikuvernööriksi, missä tehtävässä hän pysyi aina Puolan venäläisille menettämiseen saakka. Sodan päättymisen jälkeen 1945, Frank vangittiin ja tuomittiin Nürnbergissä kuolemaan 1946. Hans Frank hirtettiin lokakuun 16. päivänä 1946.
SS-Obersturmbannführer Leon Degrelle (15.6.1906 - 1.4.1994)
Leon Degrelle syntyi 15.6.1906 Bouilonissa, Belgiassa. Leon Degrellen vanhemmat olivat syntyperältään ranskalaisia. Leon Degrelle opiskeli lakia yliopistossa, mutta jätti opinnot kesken. Hän oli myös kiinnostunut politiikasta, taiteesta ja arkeologiasta. Leon Degrelle julkaisi viisi kirjaa ja omisti oman sanomalehden. Leon Degrelle oli harras katolilainen ja hän kuului erääseen katolilaiseen toimintaryhmään.
Hänen kirjansa ja sanomalehtensä saivat yhä enemmän suosiota ja ihmiset kiinnostuivat hänestä. Vuonna 1936 hänen "Rexist"-puolueensa sai 34 paikkaa parlamenttivaaleissa. Rexist-puolue oli sekoitus italialaista fasismia ja saksalaista kansallissosialismia. Ranskalainen nationalisti Charles Maurras, Italian fasismi ja Saksan kansallissosialistinen puolue tekivät häneen syvän vaikutuksen.
Toisen maailmansodan alettua 1939 ja Puolan valloituksen jälkeen, Degrelle pidätettiin Adolf Hitlerin sympatiseeraamisesta. Degrelle oli useissa belgialaisissa ja ranskalaisissa vankiloissa ja sai osakseen raakaa kohtelua. Saksan valloitettua Belgian, Leon Degrelle vapautettiin. Vuonna 1941 Degrelle liittyi Wehrmachtiin ja marraskuussa 1941 Waffen-SS:ään (Legion Wallonie, belgialaisten vapaaehtoisten divisioona SS-joukoissa, jota Leon Degrelle myöhemmin komensi).
Leon Degrelle taisteli itärintamalla Neuvostoliittoa vastaan. Degrellen joukkue, missä hän taisteli, menetti kolmanneksen vahvuudestaan. Toukokuun 1. päivänä 1942 Degrelle ylennettiin luutnantiksi. Tammikuussa 1944 Degrelle haavoittui taistelussa hyvin vaikeasti. Hänelle myönnettiin urheudestaan Rautaristin ritariristi tammenlehvillä, josta hän oli hyvin ylpeä.
Hitler oli Leon Degrellen läheinen ystävä ja sanoi hänelle kerran, "jos minulla olisi poika, haluaisin hänen olevan kaltaisesi". Vastoin Hitlerin tahtoa, Degrelle palasi itärintamalle. Lopulta hän osallistui Berliinin puolustustaisteluihin 1945 ja hänen onnistui paeta venäläisten sotavankeudesta. Belgian parlamentti tuomitsi Leon Degrellen kuolemaan. Degrelle oli kuitenkin saanut poliittisen turvapaikan nationalistisen Francon Espanjasta ja hän eleli Madridissa melko avoimesti useita vuosia. Eräs belgialainen toimittaja vieraili Degrellen luona Espanjassa ja kysyi Degrelleltä, mitä hän katui eniten, Degrelle vastasi: "vain sitä, että hävisimme sodan".
Leon Degrelle kuoli Espanjan Malagalla huhtikuun 1. päivänä vuonna 1994.
Dietrich Eckart - runoilija, opettaja ja marttyyri (23.03.1868 - 26.12.1923)
Kuka oikein oli
Dietrich Eckart ja miksi hänestä on tullut
Dietrich Eckart syntyi Neumarkt in der Oberpfalzissa vuonna 1868. Eckartin tunnetuin työ oli saksankielinen käännös Henrik Ibsenin näytelmästä "Peer Gynt", joka julkaistiin 1912. Hän toimi myös kirjoittajana ja toimittajana useissa antisemitistisissä julkaisuissa, kuten "Auf gut deutsch" -lehdessä. Eckart liittyi silloiseen Saksan työväenpuolueeseen kesällä 1919 ja hän tutustui Hitleriin syksyllä. Heistä tuli ystävät ja Eckartista "opettaja". Eckartin nationalistiset, antidemokraattiset ja antisemitistiset näkemykset olivat esimerkkinä Hitlerille.
Eckart joutui vaikeuksiin 1923, kun yleinen syyttäjä päätti syyttää Eckartia valtakunnanpresidentti Friedrich Ebertin halventamisesta antisemitistisillä kirjoituksilla. Varsinainen syy oli Baijerissa 1922 julkaistu vuorepuhelun muotoon kirjoitettu pamfletti "Miesbacher Haberfesttreiben", jossa Friedrich Ebert esitettiin antisaksalaisena juutalaisuuden työkaluna. Eckart ei ollut oikeudessa paikalla 12.3.1923, joten hänestä tehtiin etsintäkuulutus. Rikospoliisi etsi häntä aivan tosissaan. Hitler määräsi aseistetut SA-miehet vartioon hänen talonsa eteen, koska pidätys oli vain ajan kysymys. Christian Weber, eräs Adolf Hitlerin harvoista läheisistä ystävistä, tiesi sopivan turvapaikan. Hänellä oli ystävä nimeltä Bruno Büchner, joka piti "Moritz", myöhemmin "Platterhof", -nimistä täysihoitolaa Berchtesgadenin yläpuolella Obersalzbergissa, jonne Dietrich Eckart voitaisiin piilottaa. SA:n johtaja Ernst Röhm järjesti salaisesti Eckartin siirron Berchtesgadeniin. Muutamia päiviä myöhemmin Adolf Hitler vieraili siellä. Sodan aikana 1941 Hitler muisteli ensimmäistä päiväänsä Obersalzbergissa: "Tiesin vain, että hän oli täysihoitolassa Berctesgadenin yläpuolella... Kuljimme hänen (sisareni) ja Weberin kanssa sinne jalkaisin... Tie oli pelkkää ylämäkeä... Vain kapea polku lumessa. 'Oletko tullut hulluksi?' Kysyin, 'Eikö tämä tie pääty koskaan? Luuletko, että olen ryhtynyt munkiksi ja tallustelen mielelläni Himalajalle? Taivaan vallat, etkö keksinyt parempaa paikkaa? Minä käännyn takaisin, jos matkaa on vielä paljon jäljellä. Vietän mieluummin yön alhaalla ja kiipeän vuorelle huomenna päiväsaikaan'. Weber sanoi: 'Olemme kohta perillä huipulla'. Ja pian näen edessäni talon, Moritzin täysihoitolan... 'Saapumistamme ei ollut mahdollista ilmoittaa puhelimitse. Katsotaan onko Dietrich Eckart paikalla.' Koputimme oveen. 'Diedi, Wolf on täällä.' Hän avasi oven yöpaitasillaan... Hän oli erittäin liikuttunut... Menin verannalle ja katselin ulos -mahtavan kaunista... Eckart oli jo tullut alas... Eckart esitteli minut Büchnereille: 'Tässä on nuori ystäväni, herra Wolf.' Kukaan ei tiennyt, että olin pahamaineinen Adolf Hitler. Eckart oleskeli siellä tohtori Hoffmannina".
Epäonnistuneen Feldherrenhallen marssin (9. marraskuuta 1923) jälkeen Eckart pidätettiin seuraavana päivänä. Sydänvikansa vuoksi hänet vapautettiin hieman ennen joulua. Dietrich Eckart kuoli joulukuun 26. päivänä 1923 55-vuotiaana. Hänet haudattiin joulukuun 30. päivänä Berchtesgadenin vuoristohautausmaalle. Yhä tänä päivänäkin hänen vaikuttava hautakivensä on siellä. Hitler ei koskaan unohtanut Dietrich Eckartia.Vuonna 1938 aloitettiin Platterhofin uudistus- ja laajennustyöt, muut vanhat rakennukset purettiin, lukuunottamatta Eckartin huonetta. Eckart oli avainhahmo Adolf Hitlerin nousun varhaisessa vaiheessa. Hän oli jo liikkeen alkuvaiheessa julistanut, että Hitleristä tulee vielä saksalaisten johtaja. Hitler kunnioitti häntä hyvin paljon ja omisti kirjassaan "Taisteluni" viimeisen lauseen hänelle: "Ja heidän joukkoonsa minun pitää lukea myös se mies, joka eräänä parhaimmista runoillaan ja ajatuksillaan ja lopulta myöskin teoillaan uhrasi elämänsä omansa ja meidän kansamme heräämiselle: Dietrich Eckart".
Auschwitzin keskitysleirin komendantti, Obersturmbannführer Rudolf Höss (25.11.1900 - 15.4.1947)
Rudolf Höss syntyi 25.11.1900 pikkukauppiaan poikana Baden-Badenissa. Höss liittyi Saksan armeijaan 17-vuotiaana ja hän osallistui ensimmäiseen maailmansotaan saaden rautaristin urheudestaan taistelussa. Sodan jälkeen Höss liittyi oikeistolaisiin vapaajoukkoihin (Freikorps), missä hän tutustui Martin Bormanniin, josta myöhemmin tuli Adolf Hitlerin henkilökohtainen varainhoitaja ja Kansallissosialistisen Saksan työväenpuolueen (NSDAP) puoluesihteeri.
Rudolf Höss liittyi Kansallissosialistiseen Saksan työväenpuolueeseen vuonna
1922. Höss ja Bormann kidnappasivat maanpetturiksi epäillyn opettajan, jonka
he pahoinpitelivät kuoliaaksi. Rudolf Höss tuomittiin elinkautiseen
vankeuteen. Höss vapautettiin vuonna 1928 yleisen armahduksen johdosta. Rudolf Höss liittyi SS:ään 1930 ja vuonna 1934 hänestä tuli SS:n pääkallo-osaston (Totenkopfverbände) -jäsen, organisaation, joka oli kehitetty vastaamaan keskitysleirien vartioinnista. Hänen ensimmäinen toimipaikkansa tässä tehtävässä oli Dachaun keskitysleiri, joka oli ensimmäinen Kolmannen Valtakunnan keskitysleiri. Myöhemmin hän työskenteli Sachsenhausenin keskitysleirissä 1938 ja toukokuussa 1940 hänestä tuli Auschwitzin keskityslerin komendantti, jossa hän toimi aina siihen asti kun SS joutui vetäytymään Auschwitzista 1945.
Saksan antautuessa 1945 Hössin onnistui paeta voittajavalloilta ja hän työskenteli maanviljelijänä Saksassa nimellä Fritz Lang. Höss kuitenkin vangittiin ja häntä kuulusteltiin Nürnbergin näytösoikeudenkäyntejä varten. Liittoutuneiden kuulustelijat kiduttivat Hössiä julmasti, jotta häneltä saatiin halutunlaisia tunnustuksia.
Holocaust-historioitsijat käyttivät vuosia Hössin "tunnustuksia" todisteena siitä, että natsit tuhosivat juutalaisia täysin järjestelmällisesti ja tarkoituksella. Itseasiassa väitteet Auschwitzin massa-kaasutuksista perustuvat juuri Hössin "tunnustuksiin". Kaikkein merkittävin Holocaust-historioitsija, Raul Hilberg, nojasi pitkälti Hössin "tunnustuksiin" ja kun Hössin kuulustelupöytäkirjojen alkuperäisversiot tulivat julkisuuteen 1960-luvulla, monet Holocaust-expertit nolostuivat ja 1990-luvulle tultaessa monet myönsivät Hössin "tunnustuksien" olevan melko epäluotettavia.
Historioitsija Christopher Browning myönsi Vanity Fair -lehdessä: "Höss oli aina hyvin heikko ja ja sekava todistaja. Revisionistit käyttävät häntä yhtenään juuri tästä syystä heikentämään muistoa Auschwitzista kokonaisuutena.". Ensimmäinen ongelma on luvuissa. "Tunnustuksessaan" Höss sanoi, että Auschwitzissa kaasutettiin yli 2.5 miljoonaa juutalaista. Lähes kaikki niinkutsutut "auktoriteetit" Holocaust-asioissa, mukaanluettuna Auschwitzin keskitysleirimuseon nykyinen kuraattori tri. Francizek Piper, sanovat nykyisin, että luku on 1.2 miljoonaa. Miksi Höss olisi valehdellut?
Höss "tunnusti" myös asioita jotka olivat sulia mahdottomuuksia. Esimerkiksi Höss väitti, että kun sadat ihmiset oli kaasutettu syanidirakeilla, työläiset menivät samantien tuulettamattomiin kammioihin siirtämään ruumiita, ilman kaasunaamareita. Hän kuvaili kuinka työläiset tupakoivat ja söivät työnsä ohessa. Ihan vertauksen vuoksi, Kalifornian osavaltio tuulettaa kaasukammioitaan useita tunteja teloituksen jälkeen. Vielä sittenkään työntekijät eivät voi mennä kammioon ilman kaasunaamareita ja suojapukuja, koska syanidikaasu on niin myrkyllistä, että se voi tappaa jopa ihohuokosten kautta. Näissä kaasukammioissa ei edes teloiteta kuin yksi ihminen kerrallaan. Kuka tahansa joka olisi mennyt kaasukammioon, jossa on juuri tapettu satoja ihmisiä syanidikaasulla, ilman kaasunaamaria ja suojapukua, olisi pian löytänyt itsensä muiden uhrien joukosta. "Tunnustuksessaan" Rudolf Höss mainitsi myös keskitysleirin jota ei ollut koskaan olemassakaan, Wolzekin.
Höss kirjoitti "muistelmansa" Neuvostoliiton salaisen poliisin ylläpitämässä puolalaisessa vankilassa, jossa olosuhteet huomioiden voi "muistua" mieleen kaikenlaista mitä ei ehkä ole edes tapahtunut. Rupert Butler kuvailee kirjassaan, "Legions of Death", Hössin pidätystä hyvin seikkaperäisesti. Hän kertoo Hössin kidutuksesta ja pidätyksestä näin:
"Viideltä iltapäivällä, 11. maaliskuuta 1946, rouva Höss avasi oven kuudelle britti-univormuun pukeutuneelle tiedusteluspesialistille, joista useimmat olivat pitkiä ja rotevia ja jotka kaikki käyttivät hyvin perusteellisia ja armottomia tutkimusmenetelmiä..."
"Huomasimme myöhemmin, että hän oli hävittänyt syanidikapselinsa, jota useimmat heistä pitivät aina mukanaan. Ei sen puoleen, että hän olisi sitä edes ehtinyt käyttää, koska työnsimme samantien taskulampun hänen suuhunsa..."
"Clarke huusi, 'Mikä on nimenne?', Aina kun vastaus oli "Fritz Lang", Clarken käsi iskeytyi vangin kasvoihin. Kun näin tapahtui neljännen kerran, Höss murtui ja myönsi kuka oikeasti oli... Myöntäminen aiheutti pidätyspartion juutalaisissa kersanteissa yht'äkkisen inhon tunteen..."
"Vanki revittiin alas ylimmästä punkasta, pyjama revittiin hänen päältään. Sitten hänet raahattiin alastomana yhteen teuraspenkeistä, joissa iskut ja huudot tuntuivat Clarkesta loputtomilta. Lopulta lääkintäupseeri sanoi kapteenille: 'Käskekää heidän lopettaa, ellette halua viedä takaisin pelkkää ruumista...'"
"Höss raahattiin takaisin Clarken autoon, missä kersantti kaatoi kunnon tujauksen whiskeyä tämän kurkusta alas. Sitten Höss yritti nukkua. Clarke työnsi pamppunsa miehen silmäluomien alle, ja käski saksaksi: 'Pidä possunsilmäsi auki, sika..."
"Partio palasi takaisin Heideen noin kolmelta aamulla. Lunta sateli hiljalleen, mutta huopa revittiin pois Hössin päältä ja tämä sai kävellä täysin alasti vankilan pihan poikki selliinsä. Kesti kolme päivää saada jotakuinkin selvä lausunto häneltä."
Rudolf Höss todettiin syylliseksi väitettyihin rikoksiin tekaistujen todisteiden perusteella. Rudolf Höss luovutettiin puolalaisille ja hänet hirtettiin huhtikuun 15. päivänä vuonna 1947 Auschwitzissa. Rudolf Hössin "omaelämänkerta" "Auschwitzin komendantti" julkaistiin vuonna 1951.
|
|
|
