|
TARTON YLIOPISTO TEOLOGINEN TIEDEKUNTA
Risto Teinonen II vuosikurssi
Piispa, tri Alois Hudal - eräs 20. vuosisadan teologi
Esitelmä
2007
Alois C. Hudalin elämä
Alois (Luigi) C. Hudal syntyi 31. toukokuuta 1885 Grazissa Itävallassa (myöhemmässä Etelä-Saksassa). Kävi vuosina 1896-1904 herttuapiispallisessa lukiossa kotikaupungissaan ja opiskeli siellä yliopistossa teologiaa 1904-1908. Vihittiin papiksi 19. heinäkuuta 1908. Sen jälkeen toimi kappalaisena Kindbergissä vuoteen 1911 saakka. Promovoitiin teologian tohtoriksi 11. tammikuuta 1911. Seuraavat kaksi vuotta opiskeli Roomassa. 1913 seurasi toinen promootio Rooman paavillisessa raamattuinstituutissa. Hudalin teema oli „Die religiösen und sittlichen Ideen des Spruchbuches”. Vuosina 1913-1916 Hudal työskenteli Grazib pappisseminaarin johtajan apulaisena ja ensimmäisen maailmansodan lopussa kenttäpappina10.
Julkisuudelle tunnetumpi Alois Hudalista tuli vuonna 1919, kun hän aloitti Grazin yliopistossa työn Vanhan Testamentin ja lähi-idän kielten ylimääräisenä professorina1. Vuodesta 1923 alkaen hän oli Vanhan Testamentin varsinainen professori ja samana vuonna hänet kutsuttiin rehtoriksi pappeinkoulutuslaitokseen Santa Maria dell'Anima. Kyseessä oli saksankielisille opiskelijoille tarkoitettu oppilaitos Roomassa. Sen rehtorina Hudal toimi vuoteen 1952 saakka5. Roomassa Hudal tutustui myös Eugenio Pacelliin, joka oli paavin nuntius Saksassa ja josta myöhemmin, vuonna 1939, tuli paavi Pius XII11. Hän myös kardinaalina vihki Hudalin 18. heinäkuuta 1933 Aelan piispaksi2.
Kuten tiedetään, pääsivät kansallissosialistit Saksassa valtaan vuonna 1933. Milloin Alois Hudalista tuli kansallissosialisti? Siihen ei ole selvää vastausta. Eri lähteistä löydämme tietoa hänen näkemyksistään nii rotu- kuin muunkin politiikan suhteen. “Hudal, tulisieluinen saksalainen kansallissosialisti, näki kansallissosialismissa Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan jatkajan, joka olisi kyennyt vastustamaan marxismin ja juutalaisuuden vaaraa“12. „Mikäli Vatikaanissa oli joku entisemiitti, se ei ollut kardinaali Pacelli ja myöhempi paavi Pius XII, vaan juuri tuo Alois Hudal, jota alettiin vähitellen kutsua „ruskeaksi piispaksi““, kirjoittaa Peter Godman13. Hän oli ensimmäisiä, jotka Vatikaanissa esittivät kritiikkiä rotuteoriaa vastaan, mutta silti hän alkoi myöhemmin puolustaa kantaa, että on olemassa kahdenlaista kansallissosialismia, radikaalia ja maltillista. Edellistä edusti Reichsleiter Alfred Rosenberg ja hänen pääteoksensa „Der Mythus des zwanzigsten Jahrhunderts”. Radikaalin kansallissosialismin Hudal tuomitsi. Maltillisen suunnan edustajina hän piti sensijaan Adolf Hitleriä ja muita puolueen johtoon kuuluneita13. Hudal pyrki asettumaan välittäjäksi kirkon ja kansallissosialismin välille6. Paavi ei kannattanut Hudalin ajatuksia. 1930-luvulla kritisoi kerran Vatikaanin sanomalehti L´Osservatore Romano häntä hänen kirjansa „Die Grundlagen des Nationalsozialismus“ vuoksi ja paavi Pius XI hylkäsi kahdesti hänen ehdokkuutensa kardinaaliksi13.
11. heinäkuuta 1936 tapasi Itävallan liittokansleri Schuschnigg Hitlerin Berchtesgadenissa ja tunnusti, että Itävaltakin on saksalainen valtio. Samalle päivälle Hudal ajoitti pääteoksensa julkistamisen. Kirjan nimi oli „Die Grundlagen des Nationalsozialismus – Eine ideengeschichtliche Untersuchung von katolischer Warte“. Kirjan päätarkoitus oli todistaa, että kristinusko ja kansallissosialismi eivät ole yhteensovittamattomat.1 Kirjan, joka oli omistettu Adolf Hitlerille, vuoksi alettiin Hudalia kutsia kansallissosialistien hoviteologiksi. Niin katolisen kirkon taholla kuin NSDAP:n johtavien ideologienkin joukossa oli niitä, jotka tuomitsivat kirjan, mutta Führer ylisti kirjoittajaa ja antoi tälle puolueen kultaisen jäsenmerkin, Goldenes Parteiabzeichen der NSDAP11. Kun Santa Maria dell'Animan arkisto vuonna 2006 avattiin, löydettiin mm. Kopio Hudalin sähkeestä Johtaja Adolf Hitlerille. Sähkeessä Hudal tuki Anschluss´ia5. Siinä ei sinällään ollut mitään yllättävää, olihan niin Führer itse kuin paljot tuonaikaiset ja tulevat Kolmannen Valtakunnan johtohenkilöt Itävallasta kotoisin. Samoin Saksan kanssa liittymistä puolsi itävaltalaisten kiistaton enemmistö, joka näkyi niin siinä, miten kansa otta saksalaiset joukot vastaan kui myös 10. huhtikuuta 1938 järjestetyssä kansanäänestyksessä, jossa 99,73 % kansalaisista tuki kahden saksalaisen valtion yhdistämistä9. Sodan päätyttyä eivät saksalaiset ja itävaltalaiset enää päättäneet omalla maallaan ja itävaltalaisten mielipidettä kysymättä erotettiin heidän maansa taas Suur-Saksasta. Valta oli vaihtunut. Hudalilta otettiin Grazin yliopiston professuuri jo vuonna 1945, kun sodan voittajat olivat lakkauttaneet kansallissosialistisen järjestelmän11.
Hudal siirtyi johtamaan Vatikaanin passitoimistoa ja loi yhteydet myös pakolaistoimistoon ja Caritas Internationalis´iin. Nyt Hudalille avautui mahdollisuus auttaa aatetovereitaan1. Toisen maailmansodan jälkeen, kun voittajat murhasivat satoja, jopa tuhansia saksalaisia ja muitakin kansallisuuksia edustaneita isänmaanystäviä, luotiin hävinneille voittajien kostolta pelastamiseksi Rattenlinie. Se oli organisaatio, joka auttoi suuren joukon johtavia kansallissosialisteja pakenemaan Syyriaan ja muihin arabimaihin sekä Etelä-Amerikkaan, ennenkaikkea Argentiinaan. Rattenlinie´ssä merkittävä osuus oli Vatikaanilla. Tavallisesti katolisen kirkon edustajista mainitaan tässä yhteydessä nimeltä juuri piispa Hudal, joka auttoi tuhansia vaihtamaan henkilöllisyyttään. On arvioitu, että näitä pakolaisia oli jopa 50.000. Jos Hudal ei olisi ansainnut puolueen kultaista jäsenmerkkiä kirjallaan, niin viimeistään tällä pelastusoperaatiolla on hän sen varmasti ansainnut. Hänen avullaan onnistui Syyriaan pelastautua muunmuassa Adolf Eichmannin apulaisen Hauptsturmführer Alois Brunnerin, joka The Guardian´in mukaan oli vielä muutama vuosi sitten merkittävin edelleen takaa-ajettu kansallissosialisti3, ja jonka Virossakin kansallissosialisteja ja „sotarikollisia“ jäljittänyt juutalainen Efraim Zuroff vielä kuusi vuotta sitten toivoi saavansa Syyriasta käsiinsä4. Toinen suoraan Hudalin nimeen liitetty takaa-ajettu oli Obersturmführer Franz Stangl5, joka oli toiminut Treblinkan työleirin (toisten tietojen mukaan ns. keskitysleirin) komandanttina. Muita Rattenlienie´n pelastamia tunnettuja henkilöitä olivat Obersturmbannführer Adolf Eichmann, tohtori Josef Mengele ja Obersturmführer Klaus Barbie. Näiden miesten joukossa oli myös „puhtaita sotilaita“, esimerkiksi legendaarinen lentäjä, Oberst Hans-Ulrich Rudel, joka oli taistelukentällä ansainnut rautaristin ritariristin tammenlehvin, miekoin ja briljantein, mutta jonka Stalin oli julistanut kansaviholliseksi n:o 1 ja josta hän oli luvannut 100.000 ruplaa. Hudalin nimi tulee esiin myös yhdessä lukuisista Reichsleiter Martin Bormannin pakenemistarinoista: „...Reichsleiter Bormann siirtyi samaan aikaan (toukokuun alussa 1945 – RT) Müllerin ja tämän miesten saattamana Gestapon taloon Kurfürstendamm 117, josta Bormannin, Müllerin ja Müllerin apulaisen Schulzin toimittivat edelleen katolisen piispan Alois Hudalin apulaiset“7. Tämä tarina on osoittautunut valheeksi, hyvintodennäköisesti Bormann sai surmansa yrittäessään murtautua piiritetystä Berliinistä ulos. Sensijaan Hudal liittyy Bormannin perheen kohtaloon. Bormanneilla oli kymmenen lasta. Rouva Bormann ja lapset selvisivät sodasta hengissä, mutta vuonna 1946 rouva Bormann kuoli syöpään. Lapset otti hoiviinsa piispa Hudal; vanhimmasta pojasta Adolf Bormannista tuli pappi, joka on toiminut muunmuassa Etelä-Amerikassa7.
Rattenlinien toiminta kesti vuosia. Esimerkiksi vuoden 1948 elokuussa Hudal kirjoitti Argentiinan presidentille Perónille kirjeen, jossa pyysi viisumia 3000 saksalaiselle ja 2000 itävaltalaiselle. Hän korosti, että kyseessä ovat miehet, jotka olivat taistelleet bolševismia vastaan ja kiitos kenen on Eurooppa vielä vapaa8.
Ottaen huomioon miten kaukana Nürnbergin „oikeudenkäynnit“ olivat oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ja miten paljon saksalaisia niiden tuloksena murhattiin vain siksi, että he olivat olleet omalle maalleen uskollisia, on selvää, että Alois Hudal ei vain kansallissosialistina vaan myös kristittynä auttoi mahdollisimman suurta joukkoa takaa-ajettuja pelastumaan. Tähän viitataan myös eräässä internet-lähteessä, jonka mukaan Hudal piti ODESSA-järjestön toimintaa armeliaisuustyöksi12. ODESSA on lyhenne nimestä "Organization Der Ehemaligen SS-Angehörigen" ja järjestö toimi suuresti samalla alalla kuin kui Rattenlinie.
Rattenlinien laaja toiminta ei jäänyt huomaamatta. Massiivisen poliittisen painostuksen tuloksena Hudal väistyi vuonna 1952. pappeinkoulutuslaitoksen rehtorin paikalta11. Erään lähteen mukaan pettynyt ja katkeroitunut Hudal lähetettiin sodan jälkeen Rooman lähellä sijaitsevaan luostariin, jossa hän alkoi kirjoittaa muistelmiaan13. Vuonna 1958 Hudal vietti Grazissa papiksi vihkimisen kultajuhlaa, mutta tohtoriksi väittelemisen kultajuhla synnyinmaassa jäi häntä vastaan alkaneen lehdistökampanjan vuoksi pitämättä10. Hudalin muistelmat ilmestyivät vuonna 1963 kirjoittajan kuoleman jälkeen nimellä Römische Tagebücher. Muistelmissa Hudal tunnusti yhteytensä myös ODESSA-järjestöön12. Hän käänsi selkänsä kansallissosialismille sen konkreettisimmassa muodossa, mutta pysyi kannassaan ristinuskon ja kansallissosialismin periaatteiden yhteyksistä sekä bolševisminvastaisuudessaan11.
Piispa, tohtori Alois C. Hudal kuoli 13. toukokuuta vuonna 1963 Roomassa 78 vuoden ikäisenä. Hänet haudattiin Campo Santo Teutonicolle Pietarin kirkon läheisyyteen ja “hänen hautaansa ovat aina kaunistaneet kukat”1.
Hudalia eivät ole viholliset jättäneet rauhaan kuoleman jälkeenkään. Internetissä kirjoitetaan, että hän oli „...ein "Komplize nach der Tat", der niemals zur Verantwortung gezogen wurde“ ja „negative historische Figur“1. Tuntuu käsittämättömältä, että tuhansia ihmisiä pelastaneen henkilön pitäisi katua tekojaan ja että häntä kyetään pitämään negatiivisena henkilönä. Alois Hudalia “mustaksi piispaksi” kutsuneelta juutalaiselta Simon Wiesenthalilta kuultuna sellaiset ilmaisut eivät olisi yllättäviä, mutta ilmeisesti on juutalaisten lobby-työ vaikuttanut jo yleisempäänkin historiatulkintaan5.
Alois C. Hudalin kirjalllinen tuotanto
Kuten edellä mainittiin, oli piispa tri Alois Hudalin pääteos „Die Grundlagen des Nationalsozialismus – Eine ideengeschicht-liche Untersuchung von katolischer Warte“. Teos ilmestyi ensikertaa Leipzigissa vuonna 1937 ja hieman yllättävää on, että siitä otettiin Saksassa uusintapainos vuonna 1982, aikana, jona maassa kansallissosialismi-teema on tavallisesti kaikenlaisen poliittisen ja painovapauden ulkopuolella. Kuten alla olevasta luettelosta näkyy, on valtaosa Hudalin tuotannosta teologista (toisena poikkeuksena otsikosta päätellen on ilmeisesti „Das Rassen-problem“). Tästä huolimatta vaikutti juuri „Kansallissosialismin perusteiden“ julkaiseminen Hudalin koko loppelämään.
Hudalin muu kirjallinen tuotanto, mainittu on vain ensipainokset10: Die religiösen und sittlichen Ideen des Spruchbuches - kritisch-exegetische Studie, Roma 1914 Soldatenpredigten, Graz 1917 Einleitung in die Heiligen Bücher des Alten Testaments. Lehrbuch für Theologie Studierende, Graz, 1920 Kurzgefaßte Einleitung in die Heiligen Bücher des Alten Testaments Graz, 1925 Die serbisch-orthodoxe Nationalkirche, Graz, 1922 Tatkatholizismus, Graz, 1923 Missa papalis. Einführung in die Liturgie der feierlichen Papstmesse, Roma 1925 Triduum zur Gewinnung des Jubiläumsablasses in der deutschen Nationalkirche zu Rom Santa Maria dell'Anima. 19. - 22.3 im Hl. Jahre 1925, Roma 1925 Das ewige Leben. Fastenpredigten, geh. in der deutschen Nationalkirche S. Maria dell'Anima, Graz, 1927 S. Maria dell'Anima. Die deutsche Nationalkirche in Rom, Roma 1928 Der Katholizismus in Österreich. Sein Wirken, Kämpfen und Hoffen, Innsbruck, 1931 Vom deutschen Schaffen in Rom. Predigten, Ansprachen und Vorträge, Innsbruck, 1933 Die deutsche Kulturarbeit in Italien, Münster 1934 Ecclesiae et nationi. Katholische Gedanken in einer Zeitenwende, Roma, 1934
Deutsches Volk und
christliches Abendland.
Innsbruck 1935. Der Vatikan und die modernen Staaten, Innsbruck, 1935 Kurze Einleitung in die Heiligen Bücher des Alten Testamentes. Graz 1936.
Das Rassenproblem. Lobnig 1936.
Nietzsche und die moderne Welt. Roma 1937. Das Sakrament des Friedens, Münster 1937 Europas religiöse Zukunft, Roma, 1943 Die österreichische Vatikanbotschaft. München 1952.
Römische Tagebücher - 1963. a. postuumisti ilmestyneet Rooman ajan päiväkirjat.
Lähteet:
1. http://www.freidenker.at/archiv/hudal.htm 2. http://www.catholic-hierarchy.org/bishop/bhudal.html3. http://de.wikipedia.org/wiki/Rattenlinie4. http://www.ekspress.ee/Arhiiv/2001/34/Aosa/persoon1.html
5. http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2006/10/13/wnazi13.xml
6. http://www.freenet.de/freenet/wissenschaft/geschichte 7. http://historian.front.ru/bormann/bormann_saatus.html8. http://www.stern.de/politik/historie/index.html?id=538051&p=2&nv=ct_cb 9. http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_Austria 10. http://www.bautz.de/bbkl/h/hudal_a_c.shtml
11. http://de.wikipedia.org/wiki/Alois_Hudal
12. http://vidas-ajenas.blogspot.com/2005/07/cuestin-de-caridad.html
13. http://www.svd.se/dynamiskt/kultur/did_9324738.asp
|
|
|
